kp 35

Tää on nyt niin vaikeeta sitten taas... Mensut tulee... ei tule... tulee...  ei tule....

Aamulla ne lupaa alkaa ja sitten ne loppuu alkuunsa... Nyt tänään ei oo tainnu tulla taas mitään... Eilen tuli aamulla vähän punaistakin josta ajattelin että nyt alko.. vaan koko päivä ilman mitään ja illalla ihan vähän taas ruskeeta....

Pitäisköhän sitä nyt sitten kuitenkin testata niin saatais mensut tulemaan... Kokeilin itseasiassa itseäni jo hämätä pissimällä vanhaan r-testi tikkuun... Tein sen tossa tunti sitten ja tuijotin "vastausta" etsien näkyvää viivaa (joka siis ei pitäisi siihen mun järjen mukaan piirtyä vaikka olisinkin paksuna) Noooooooh... nyt ainakin mahassa vihloo enempi taas että eiköhän vinkki menny pakille perille :D

Taidanpa kuitenkin mennä ostamaan sen testin ja testata sen negan pois kuleksimasta... kuitenkin se kokoajan mielessä pyörii ja nyt kun on jo viikon myöhässä niin kokoajan vaan enempi ja enempi toivo herää... Pitää lytätä taas kaikki nousevat haaveet ennen kun ne kasvaa liian isoiksi.

Kirjaanpa nyt kuitenkin ennen lyttäystä ylös fiilarit jotta osaan seuraavilla kerroilla ottaa huomioon kropan huijaukset

- Ei tissienturpoamista oviksen aikaan tai jälkeen...

- Pieni vuoto ovulaation jälkeen... muutama päivä oviksesta oikeestaan... tarkkaan en tiedä millon oli ovis. Vuoto oli viikkoa ennen mensujen oletettua alkua

- Kuuma nainen :D Eli iltaisella olen tulikuuma nukkumaan mennessä ja myös aamuisin huomaan että oon isäntää lämpimämpi... hän myös on huomannut saman

- Tiputtelu alkoi jo kp27 ja on jatkunut viikon... vuoto lähinnä aamuisin

- pientä kipuilua mensujen tapaan mutta ei mitään kunnollista... ei kramppeja

- Oviksen jälkeen pahoinvointia joka katosi... ja väsymystä samoihin aikoihin joka katos

- Nesteet poistuu kropasta. Pissillä tullu juostua sen jälkeen kun mensujen piti alkaa, mutta ei pissitä enää (kroppa "kuivatettu")

Suomeksi> Ei mitään ihmeellistä paitsi tiputtelumensut ja kuuma kroppa

Kp1

Noniin... Nyt päästiin taasen asiaan... eihän nää ollu kun 6 päivää myöhässä taas tälläkertaa...

Toki tuossa jo toiveet vähän alkoi nousta jouluisesta yllätyksestä, mutta toisaalta taas tiputtelu monen monta päivää antoi ymmärtää että turhaa hihkua. En tehnyt yhtään testiä (mistä oon ylpeä) Jotekin alitajuntaisesti uskon siihen että testin jälkeen mensut alakaa samantein niinkuin on niin usein käynyt... Nyt halusin että ne alkaa mahd myöhään ja toivottavasti seuraava kierto tekee samalla tavalla ja päästään jo hlemikuussa siirtoon reissusta huolimatta.

Eli blogi hiljenee taas varmaan pariksi kuukaudeksi kun tuskin on mitään kerrottavaa aiheesta ennen kevättä.... Kun vaan saisin sisäistettyä, että ei mun tarvii paksuuntua vielä vuosiin... että aikaa on...

 

PMS

Pms... Se on sellanen juttu että siltä mä olin välttynyt aina... En siis näiltä perus pms oireiksi luettavilta turpoamisilta ja tissioireilta ja kivistyksiltä, mutta niiltä mitkä miesten hermoon eniten käy eli ne mielialavaihtelut. Mulla ei oo koskaan ollu mitään sellasia vaan oon aika tasanen luonne.

EN OLE ENÄÄÄÄ! PERKELE!!! Piru pääs irti tossa ivf hoidossa ja luulin että oli vaan niitä hormonihöyryjä mitä korvista tuli vaan ei... nyt on välikierto lusittu ja voi HEMMETTI mikä raivo/itku/hermo sotku on ollu pari kolme päivää. Tuntuu että aivot ei mahdu päähän ja ne tursuu korvista ulos. Kaikki hermostuttaa... vanne kiristää päätä. Uskomaton raivo päällä mutta ei edes pienintä syytä sille tiedossa. Pommi vaan odottaa että joku raapaisee tulitikkua.

Ihanasti jouluksi flunssaakin vielä pukkaa... nenä menossa tukkoon ja kurkku hiukka turvoksissa myös. Johan nuo työt huomenna loppuu... Että pääsee sitten sairastamaan ihan omalla kustannuksellaan.

No raivoa todella lisää tuo hoidon venähtäminen ikuisuuden päähän... Pitäis vaan unohtaa aika ja antaa sen kulua... "onhan tässä vielä vuosia yrittää" PERKELE!!! (ai kauheeta kun on herkässä pahat sanat) Pikaisesti laskettuna meillä on mahdollisuus seuraavan kerran siirtoon 4.3 joka sattuis sunnuntaille.... mut hei :D Ei tässä nyt muutenkaan olla ihan kalenterin mukaan menty!!

Tänään on joku kp 33 meneillään että silleen.... siis normi 28 mulla... ihan max 30... Mensut tekee tulemistaan joka päivä enempi ja enempi.. mut ei vaan ne hanat oikeen aukee... Mitään testiä en oo vaivautunu tekemään kun haluan kierron siirtyvän mahd paljon eteenpäin... mieluiten vielä muutamilla päivillä... (jotta voitais sittenkin saada siirto jo helmikuun alkuun) Ollaan nimittäin reissunpäällä helmikuun alusta se viikko ja jos saan venytettyä kiertoja niin tää kikka kolmonen vois onnistuu... Tietysti silloin ovuloin viikkoa aiemmin kuin normaalisti ja se menee päin helvattia kuitenkin... mut yrittänyttä ei panna...

Nyt siis vaan jäätä hattuun ja sormet ristiin... Toivoa todella sopii että pää pysyy kasassa taas seuraavat pari kiertoa... Pitänee mennä hamstraamaan ovistestejä kaupasta jälleen kerran isompi tukku ja pitänee alkaa taas harrastamaan tätä kotiaktiivisuutta..

 

Nyt jumakauta ratkee pää!

Olin just pas suunnittelukäynnillä... Aloitetaan positiivisilla asioilla. Kroppani on toipunut ivf:stä... Ensimmäinen siirto päätetty tehdä luonnolliseen kiertoon....

Sitten ne huonot uutiset.... Siirtoa ei tehdä seuraavaan kiertoon koska on joulutauko.... Sitten lisää.... Sitä ei pystytä tekemään melko varmasti myöskään seuraavaan koska ollaan dubaissa.... Eli suomeksi!! MAALISKUU on seuraava kierros jossa päästään yrittämään sitä perkeleen paksuuntumista joka toisilla käy täysin luonnostaan ja ensiyrittämällä... Sitä maailman luonnollisinta asiaa eli lisääntymistä.... Sitä perkeleen lisääntymistä joka antaa ihmiselle ihmisarvon... Lapseton on ihan paska ja mistään mitään tietämätön uraohjus. Vasta lapsen saanut on "aikuinen" ja järkevä ja vastuullinen yms yms yms.

Nyt on niin lyöty olo vaikka hommaan tuli vain 2-3kk viivästystä... Mutta silti raivostuttaa niin jumalattoman hirvittävän paljon. PERKELE

Jos ei tarviis 12 aikaan olla töissä niin menisin tonne sohvankoloon ja parkuisin silmät päästäni... En nousis kun ehkä huomenna aamulla aikasintaan... jos sillonkaan...

Huomaan kyllä selkeesti että edelleen mennään jotain ivf jälkihöyryjä koska kierrokset nousee ihan hulluna pienistäkin tällasista vastoinkäymisistä. Tissit on hukassa edelleen ja mensut tekee tulojaan myöhässä mutta kuitenkin... Tiputtelee jo ja maha kramppailee... Eli lisää vitutusta tulossa ihan näillä näppäimillä...

Pilvilinnan harjakaiset

Juu juu... Ei oo vielä alkanu...

Myöhässä ollaan siis mensujen kanssa kolmatta päivää. Jos joku nyt sanoo että raskauden ensioireita on oikean käden irtoaminen niin multa varmaan putois oikee käsi.

Olen siis kerännyt itseeni kaikki mahdolliset oireet ja vaikka kuinka hakkaan päätäni seinään ja yritän kertoa että kierto vaan on sekaisin niin silti sitä toivoo ja toivoo ja toivoo että joku helvetin ihme olis käyny ja olisin paksuna. Miten helvatissa se vois olla mahdollista jos ei ole edellisetkään reilu 30kpl kiertoja tuottanut tulosta niin miksi nyt sitten?? Jos ei auta inseminaatiot tai vif tuoresiirtokaan niin miksi nyt luomuna sitten??

No tietysti minulla on siihenkin vankka selitys. Meillähän ei siis ole mitään ongelmaa kummassakaan sen enempää joten tämä ivf myrkytyskierros "herätti" mun kropan vastaanottavaan moodiin ja siksi olisin nyt luomuna paksuuntunut. Tietty.... mites muutenkaan....

On mulla ollu ennenkin mensut myöhässä... tarkoitus olisi odotella ehkä keskiviikolle asti ennen kun sitten teen sen testin (mun on siis saatava mensut loppumaan viikonpäästä maanantaina koska sillon on lekuri ja ei sais olla mensuja päällä sillon) Hommahan toimii niin että teet testin ja nostat perssiis pöntöltä jotta voit todeta "oho ne alko nyt" ja sitten voi kaivaa siteen esille. Näin on käyny aika hemmetin monta kertaa...

Mut joo.... Jatkan kärvistelyäni... Ja palelua... Enkä haistele kaasulta haisevaa jääkaappia...

 

MUOKS* Haa haa haaaaaaaa!!!!!

Oikeesti ihminen on tyhmä! Nyt se on 100 varmaa että on ihan täysin skeidaa noi oireet :D:D:D

Aloin tänään laskeskelee että paljonko ne on nyt oikeesti noi mensut myöhässä siis silleen 100 varmalla tarkkuudella ja tulos on -4-5 päivää :D

Suomeksi: Olen jotenkin tehnyt niin paljon töitä tässä kuussa ja vuoden loppua kohden että aika on tehnyt vääristymävenymän. Toisinsanoen mä oon laskenu väärin... Mutta niin on sairaanhoitaja tyksissäkin :D

Mulla siis alko vuoto 18.marraskuuta Näinollen nyt mennään vasta kp 23 :D Sairaanhoitaja antoi mulle väärän ajan ja laski että mensujen pitäis olla jo hyvissä ajoin loppu ennen 19.12 sairaanhoitajan aikaa... Olen kyllä hyvin hämmästynyt miten tää kierto voi tuntuu nyt näin pitkältä. Mut hei... hyvä näin.... :D Sen siitä saa kun ei "seuraa kiertoaan" vaan yrittää ottaa rennosti... Näin vitun rennosti sitä sitten tuli taas otettua....

Pilvilinnan laajennusosa

Jep jep!! Pilvilinna senkun kasvaa vaan... Mensujen piti alkaa tänään... eipä näy....

Mahaa vihloilee... menkkamaisia fiiliksiä... Toosan eritteet on outoja... ei normaaleja... (joo en lähde erittelemään...) Kaikenmoisia kylmähikikohtauksia sitä on ollut viimeisellä viikolla.. On kuvottanut töissä niin että oksat pois ja pala latvaa.... (mynthon on auttanut aika hyvin kuvotukseen) Merkillepantavaa on ollut myös hetkittäiset hyvänolontunteet jotka olen viimeksi saanut clomikierroissa... Eli siis joku ihme euforia-aalto minkä huomaa todella selvästi. Nyt hirvittää jääkaapin käry ja kaffetta ei uponnu kun yks kuppi aamusella...  Eli suomeksi... Perus kropan kusetuskierros meneillään taas...!!!

Tää liittyy jotenkin vieläkin varmaan noihin ivf hormonihyrräyksiin. En mä keksi muutakaan.... Ei oo pitkään aikaan ollu näin paljon turhia oireita ilmassa... Ja nyt ei oo siis mitään suuria toiveita edes kehissä...

 

Ihminen on tyhmä otus...

Hiljaiseloa elellään..

Ei mitään uutta auringon alla... Ajattlin vaan taas avautua ihmismielen hölmöydestä.

Olen siis edellisen hoitokierroksen jäljiltä todella "puhki" kropaltani. Tiesin että tähän väliin tulee yksi tai useampi välikierto ja olin äärettömän helpottunut. Päätin että en laske mitään ovulaatioita tai muutakaan... Sehän on jo käytännössä ihan idioottimaisen turhaa jos ei kerran ivf tuo tulosta niin ei nyt luomukiertojenkaan kanssa kannata hötkyillä minkään vertaa (toki tiedän että ihmeitä tapahtuu)

Nooooh.... Meni hyvin alkukierto... Alkoi jopa vanhat halut jostain naftaliinista nostaa päätään mikä oli iloinen yllätys. Hienosti mentiin ovulaatio ajan ylikin ilman mitään ressailuja tai kyttäilyjä. Nyt kuitenkin kun on viimeinen muutama päivä ennen mensuja niin johan alkaa se saakelin Toivo-peikko nostaa päätään. MIKSI IHMEESSÄ!!! Mä annoin sille porttikiellon jo tähän kiertoon... Tää on välikierto eikä mitään mahiksia paksuuntumiselle niin miksi ihmeessä se tulee sekottamaan mun nuppia???

Niin kuule se nosti päätään kun ensin alkoi oudot kivut kohdun seutuvilla.... Lisää tuulta alleen sai kun viikko ennen mensujen laskettua aikaa tuli päivän verran tuhrua.... Ja niin se saa edelleen lisää tuulta alleen kun on alkanut joku väärään aikaan ilmaantunut limaneritys.... Mahakin vetäs sitten ruikulille.... Tissit ei oo tullu ollenkaan paikalle tässä kierrossa niinku normaalisti tulee ennen mensuja...

Että näin se ihmisen tyhmä pää taas nostaa toiveitaan toivottomuuden keskellä... Kattellaan taas sunnuntaina sitten kun pudotaan pilvilinnoista kerien mutalätäkköön...

Nokka kohti tulevaisuutta ja sen yli

Niin vaan ne kp:t viuhuu... Nyt on jo 7 menossa ja täysin ollaan jo taas tulevassa.

Kävin tuossa äsken jokusen linkin jos toisenkin kautta youtubessa ja kah kummaa ensin eksyin nurena kuolleiden muistovideoihin ja siitä löytyy sitten vielä jatkona näitä vauvana kuolleiden muistovideoita. Siellä on oikeen kattava kokoelma niin keskosena syntyneitä/kuolleita ja sitten on täysaikaisia ja vieläpä vauvaikäisenä kätkytkuolleita tai oli siellä isän tappamiakin... Että ihan koko kirjo tuli sitten kahlattua tätä törkyä lävitse ja pitää vaan nostaa hattua niille jotka uskaltaa lapsia enää hankkia.

Ainahan sitä tietää että noitä käy.... sitä kuulee paljonkin enkelilapsista.... Vaan ei hemmetti... Se on muuten järkkyä kuinka yleistä sekin oikeestaan on...

Pohdinnoissa tuli sitten sekin vaihtoehto mieleen että mitäs jos nyt minä vaikka saisin adoptiolapsen ja odottaisin sitä ensin sen 5v jota ennen ehkä joku 3v hoitoja takana.... 8-10v odotus palkittaisiin suloisella nyytillä joka tekisi kätkytkuoleman parin viikon päästä saapumisestaan... Miten ihminen selviäisi siitä?? En tiedä enkä ehkä haluakaan tietää... Tai ehkä siitä ei selviäisi...

Miten alkutaipaleella elämän suhteen on siinä kohdassa kun sen plussatestin saa... Kun saa edes sen.... Sitten mennään ekaa tokaa ultraa.... on se 12 viikon rajapyykki... kaik jees.... KUNNES ei olekaan enää jees..

Taas päästään tähän lempiaiheeseeni.... Onko pahempaa olla saamatta ollenkaan sitä plussaa vai menettää se sen jälkeen?? Joku voisi sanoa että ainahan voi yrittää uudestaan.... Vaan mitäs sitten kun on sitä yhtäkin tehty vuositolkulla.. Kyllä mä oikeestaan tiedän että eteenpäin siitä mentäisiin ja seuraavalla mahdollisella kierrolla hoitoihin. Mut jooo.... Hatunnosto teille kaikille jotka olette selvinneet keskenmenosta tai menoista. Siskoni sai keskenmenon mutta vasta kolmannen lapsen kohdalla ja on aina tullut ekasta kierrosta raskaaksi... Hän koki sen lähinnä ympäristön kannalta ahdistavaksi sen keskenmenon... Toki hän vieläkin kyllä muistelee tapahtunutta kauhulla mutta ei niinkään synkkyydellä kun voisi sitten taas olettaa että minä muistelisin. Hänellä on selkeänä mielessään että lapsessa oli jotain vialla jo alkuunsa ja siksi tuli pois. Jos minulle niin kävisi niin olisin varma että minussa on se vika ja siksi ei pysy kiinni.

Huomenissa olisi matka lastenkekkereille jossa yksi lapsista on käynyt läpi kantasolusiirron voittajana. Muistan erittäin ahdistavan selkeästi kun näin sen äidin tuskan hoitojen alkaessa... Ei se tuska ole hältä vieläkään helpottanut vaikka tytöllä on jo melkoinen tukka päässä ja rajoitukset vähenee jatkuvasti. Stressi laukaisi jonkunmoisen masennuksen ja edelleen hän joutuu mielialalääkkeitä popsimaan. Tätäkö minäkin haluan?? Haluanko sitä järkyttävää tuskan määrää siitä onko omalla pikkuisella kaikki hyvin?? Haluanko todella??

Jos maailmassa ei olisi ketään muuta kuin minä, niin en haluaisi... Myönnän ihan oikeasti että minä selviäisin ilman lasta... Todella voisin elää lapsettomana... Mutta se mutta on mies... Hän väittää että voisi elää lapsettomana mutta minä en ikimaailmassa sitä tule uskomaan. Jos hän on aikoinaan kahden viikon tuntemisen jälkeen kertonut että mä olen hänen mielestään äitityyppiä ja hän osaisi kuvitella minut lapsiensa äidiksi niin kyllä se kertoo jo jotain silloin 21v (herttinen sentään) pojan ajatusmaailmasta. Miten sen pystyisin sivuuttamaan??

Itseasiassa kun aiheeseen päästiin... Sisaruksilla kaikilla on jo lapsensa... Äidille ehkä vähän jäisi pettynty olo kun olen sentään se ehkä eniten perheihminen meidän katraasta ja minulla on ehkä asiat parhaiten juurikin töiden/parisuhteen/koulutuksen osalta. Isää tuskin kiinnostaa koska hän ei ole minulle ollut koskaan juuri läheinen eikä hänellä ole muita lapsia... eikä ymmärtääkseni minkäänmoisia haluja kuin viinapullon suhteen.

Miehen perhe taasen on lapsenlapseton. Miehen veli ei nyt ole mikään "isätyyppi" vaan lähinnä lämmittelee välejä tietokoneen välityksellä pelikaverien suuntaan. Alkujaan ennen yrityksen aloittamista naureskeltiinkin että miehelläni on sukunsa jatkamisen avainnippu ihan kokonaisuudessaan käsissään. Suvussa kun on oltu huonoja lisääntymään ja nyt oikeasti suvun ainoat jatkajat ovat nämä veljekset. Äidin puolelta on saatu kaksi oksaa kasvamaan... Hänellä on siis suvun paineet.... Vanhempien paineet.... Hänen kaveripiirissään on jo jokunen kaveri jakaantunut ja jatkanut sukuaan...

Eli sieltä ne paineet minulle tulevat... Niin hölmöltä kun on joskus kuulostanut ne lapsettomien jauhamiset niistä eroamisista koska mies ansaitsee jotain parempaa ja mies ansaitsee saada perheen ja onnen niin kyllä minä siihen osaan samaistua. Kärsin siitä itse jatkuvasti. Mietin millaisessa tilanteessa hän on kun tietää että perheen voisi saada jos olisi eri emäntä... Ei varmaan tule mieleen ihan jokapäivä isännälle :D Sen verta hyvä suhde meillä kyllä on, mutta ihan varmasti joskus tulee vielä... 

Menettämisen pelko oli minulla vielä puolisenvuotta sitten todella kova. Sen sain laimennettua kun otettiin asia oikeen todenteolla puheeksi ja ruodittiin asiaa niin että sain sen pääkopalleni oikeasti selvitettyä. Varmasti sama mörkö tulee vielä vastaan jos nämä IVF hoidot tässä ei ala tulosta tuottamaan. Aina niin kauan on hyvä olla kun on toivoa ja on seuraava hoito kalenterissa merkittynä... Vaan sitten kun ei enää ole.... Sitten tulee kyllä isoja ongelmia..

Joskus yksi riittää.... Joskus viisi ei

Negahan se sieltä sitten tuli ja myöskin jatkoitkua tähän itkuiluun mitä ounastelinkin. Toki asiaa auttaa vielä se että kaverini (tai siis entinen kaverini) sai juurikin tänään toisen lapsensa.... Toisen lapsensa meidän yrittämisen aikana... Hän ei ollut edes raskaana silloin kun yrityksemme alkoi... Nyt hänellä on jo kaksi lasta... Kaksi poikaa...

Itkujen itku sanon minä. Lannistumisen tunne ja muutenkin painon tunne on todella musertava. Yksin kotosalla olen ja poden ahdistustani. Seisoin keittiön oviaukolla ja lysähdin silmissäni siihen maahan vollottamaan vaikka oikeasti vaan seisoin karmiin nojaten ja mietin että voisin lysähtää tähän enkä nousis enää koskaan. Mukavuudenhalussani mietin josko kävelisin muutaman askeleen ja kaatuisin sohvalle. Olisin voinut hakea vessasta niistopaperiakin.... Vaan en mene sohvalle... Enkä jämähdä... Rupean siivoomaan elukoita... ne on pakko siivota.

Työpuheluita olen tässä välissä muutaman puhunut ja ihan hyvin se sujuu... Sen jälkeen tulee taas uusia aaltoja parkua eikä se lopu millään... Joku hormonihäiriö tässä on selkeesti menossa myös perusteellisen pettymyksen ohessa. En mä normaalisti itke kun ehkä pari kertaa jos jotain oikeen pahaa tapahtuu... Nyt mennään jo viidettä päivää hanat auki...

Hölmöähän tässä on se että en ole menettänyt mitään... En ole luopunut mistään... Olen "vaan" epäonnistunut tavoitteeni saavuttamisessa.... Joskin ehkä hieman liian monta kertaa...

Soitin verikokeen tuloksesta ivf hoitajalle. Hänelle tokaisinkin että negaa varmistelen.. Ja hän se sitten sieltä varmisti että juu ei ollut positiivinen testitulos. Pohdin hänelle ääneen että eipä ole sinunkaan työsi kovin mukavaa kun joudut näitä asioitakin ihmisille kertomaan ja varmasti monikaan ei ota kovin rauhallisesti (itse pystyn puhelimessa olemaan aina ihan rauhallinen ja ratkean vasta luurin suljettua) Hän sitten vaan tokaisin "lohduttavasti" että tässä on puolensa. Niin tylsä kun on kertoa niistä negoista niin hän saa myös usein iloita niistä positiivisista tuloksista. Teki mieli sanoa mutta sain imaistua.... Että minulla ei olekaan koskaan ollut vielä kokemusta niistä positiivisemmista uutisista niin en pysty samaistumaan... Mulle ne on ollu vuosikausia vaan niitä negatiivisia uutisia kerta toisensa jälkeen.

Jouluviikolla sitten ensimmäisen passin suunnitteluun... Paremmalla onnella... jahka tästä nyt selvittäisiin ensin.... En uskonut että näin rankkaa olis...

Huomenna olis veritestiä tiedossa

Eli huomenna verikokeen kautta töistä tullessa... Ylihuomenna varmaan tulee vahvistus... NEGASTA!!

Eli tissit hävis tuossa jo pari päivää sitten. Paino on palannut takaisin sinne mistä lähdettiin kun ivf aloitettiin lokakuun alussa.. vai oliko jo syyskuun puolella? Luget holahtelee vähänväliä pöksyihin ja kokoajan odotan että alkais jo mensuvuoto. Maha krampannut menkkakipuja jo parisen päivää... Minkäänmoisia paksuuntumishaaveita minulla ei siis ole... Eli ihmettä odotellessa... Mieli aina kuitenkin ajoittain menee jonnekin toiveikkaan puolelle ja yritän kertoa että on ne muutkin plussannu ilman mitään oireita. Vaan turhaa on tää kärvistely...

Ylihuomenna soittoa sitten hoitajalle ja jatkon suunnittelua kehiin... Seuraavaksi toivotaan että pakkasesta joku selviää sulatuksesta ja tarrais viel kiinni....

Mielialat romahti tossa lauantaina ja paruttua tuli koko la päivä... sunnuntaina vielä vaan itketti joten lenkkeilyä äiteen koirankanssa... Sunnuntaina kerroin sitten miehellekin että negaa odottelen tässä tulevaksi ja sen kanssa lisää volloteltiin isänpäivän kunniaksi... Nyt alkaa olee pakka taas kasassa joten uus romahdus torstaina ja sitten vielä viikonloppuna kun vuoto alkaa.... Eiköhän sitten oo paruttu taas parin kk edestä??

No nyt se romahdus sitten tuli jo kylään!

Aamusella oli vähän sellanen itkuinen kämyinen olo... Päätin painua nukkumaan kun se yleensä aina auttaa... ei se auttanu

Miksi miksi ja miksi? Miks mun pitää olla näin rikki?

youtu.be/FfoDyY25roM

Miksi sen pitää olla niin pakkomielteistä? Miksi kaikkien pitää saada lapsi? Miksi siitä saa pakkomielteen vaikka ei sitä lasta tarvitse? Miksei osaa vaan luopua unelmasta ja elää elämäänsä? Mihin sitä elämän suuntaisin? Mikä on uusi elämän tarkoitus? Mistä tiedän että se ei myöhemmin kaduta ettei kaikkea tehtykään? Pitääkö kuitenkin jaksaa vielä muutama vuosi??

En mä tarvii muiden ymmärrystä tälle asialle. En osaa kaivata ketään jolle tätä itkisin... Ei kenenkään tarvii nähdä näin hajoitettua ihmistä... Eikä kukaan ymmärtäisi että näin voi hajota asiasta joka on vielä täysin mahdollinen tulevaisuudessa... sä oot vasta niin nuori... ei tuo ole luultavasti lopullista...

Kun serkkuni yllättäen kuoli 30v iässä mietin hänen vaimonsa elämän traagista käännettä kun vauvakin oli vielä ihan pieni. Elämä oli parhaassa kohdassa kun se loppui... Se oli niin kamala asia että ei surkea lapsettomuuteni ollut kuin kärpäsen paskakasa siinä vieressä... Nyt kuitenkin olen jo pitkään miettinyt että hänen suruprosessinsa lähti siitä eteenpäin ja menetettyä miestä ei saa takaisin. Suru kulkee mukana koko elämän, mutta se ei kahlitse tulevaisuutta vaan antaa mahdollisuuden jatkaa. Hänkin jatkoi matkaansa ja elää taas onnellisesti parisuhteessa lapsiperheen arkea. (ei taatusti vailla murhetta ja surua, mutta eteenpäin)

Mitäs lapseton tekee? Se on edelleen siinä samassa pisteessä vailla mahdollisuutta siirtyä eteenpäin. Siinä jökötät ruudussasi ja odotat että kaikki osuu nappiin ja saat plussan. Pääset vihdoin liikkumaan! Ei ole mitään suruprosessia mitä voisi käydä, koska on mahdollisuus saada lapsi. Kun ei se tie katkea hoidoissa niin se on vaan jatkettava eteenpäin kunnes katko tulee... ja siihen menee aikaa...

On hetki jolloin päättää että nyt minä otan oman elämäni haltuun ja lähden tekemään jotain tavoitteellista kun ei se lapsi sieltä ehkä tulekaan. Alan oman elämäni herraksi. No mitäs minä alan tekemään? Vaihdanko työpaikan paskahommasta jonka olitin "kunnes jään äippälomalle"? Vakkaripaikka työyhteisössä joka voi äärettömän pahoin... Otahan vaan askel eteenpäin ja kusessa olet! No mites se matikka fyssa kemia mitä piti alkaa opiskelemaan josko joskus lähtis kokeilemaan oikeesti sitä eläinlääkistä? No mikäs siinä... tässähän se sivussa menee masennusten aallokossa sutiessa... Mites se ulkomaille muutto kun ajateltiin lasten syntymän jälkeen lähteä muutamaksi vuodeksi ja sitten taas takas ennen kun menevät kouluun? Laitetaanko unelmatalomme myyntiin kun se on kuitenkin liian iso meille kahdelle??

Täytyy sanoa että mä oon niin turta että en saisi mitään noista hommista edes alulle ajatuksissani! Täällä minä könyän masennuksenpartaalla tyhjässä torpassa osaamatta tehdä mitään. Woi Lahna.... Miten tässä elämässä nyt näin kävi? Nyt joku pelastaja jostain..... kiskokaa mun saappaat mudasta niin päästään eteenpäin.

haamun jarrutusjälki osa 2

Taisin olla hiukan hättänen... tai olen ehkä tänään liian hättänen...

Enhän minä niistätesteistä saanut näppejäni erossa pidettyä. Tämänpäiväinen tai aamuinen testi oli ehkä jopa jos mahdollista niin vielä haaleampi haamunvarjo. Huomenna isänpäivän kunniaksi teen vielä sen yhden herkän testin ja jos ei tärppää isänpäivän kunniaksi niin sitten odottelen kiltisti keskiviikon veritestiä...

Roskishaamun varjo osa 1

Tämä kuva ei ole kuva vauvamahasta!!



Tämä kuva on näyte siitä miltä mahani näytti punktion jälkeen parin päivän päästä... En tiedä näkeekö kukaan sitä sen kummoisempana, mutta sanotaan näin että minulla ei ole moista pömppistä ihan normaalisti tollaiviissii... Ja maha ei ollut sisäänvedettävissä millään mittakaavalla... Kyseinen turvotus lähti vasta viikko alkionsiirron jälkeen laskemaan. Nyt taas näkyvissä ihan oma normi mahamakkara :) 

Tämän kuvan laitoin ihan vaan vertailukohdaksi jos vaikka onnistun paksuksi tulemaan niin millä kuulla sitä näyttää sitten tuolta samalta...

Sitten siihen roskishaamuun :D Tänään on se 11.11.11 ja lupasin testata vaikka ei siinä mitään näkyisi vielä kun on vasta pp9 menossa... Vaan sain roskishaamun varjon.... Olen näitä samoja testejä käyttänyt aina ja iankaikkisesti eikä koskaan ole mitään viivanpaikkaa tai aamun jarrutusjälkeäkään näkynyt. Tänään sain kuitenkin näkyviin roskishaamun varjon. Yritin sitä ikuistaa kameralla talteen vaan aika laihoin menetelmin. Mulla on sentään melkojäreä 50D kamera johon on putkea jokalähtöön ja siltikin kuvanlaatu moisesta pienestä paperiliuskasta on aika huono.

Olen kuitenkin niin riemuissani että 11.11.11 tuotti minulle edes moisen yllätyksen. Sunnuntaina katsotaan onko se oikeasti ollut haamu vai pelkkä onnenkantamoinen päivämäärän kunniaksi. Miehelle en uskaltanut vielä edes mainita asiasta koska turhaa toivoa vaan herättelisi. Hän saa kuulla asiasta sunnuntaina jos jotain iloista kerrottavaa silloin on...

 

Vielä perään tämä roskishaamun kuvantamisyrityksen surkea tulema

Tasan viikko alkionsiirrosta

Nyt siinä on tasan viikko... Tuntuu ikuisuudelta :D

Tänään on vihdoin maha ihan aikuisten oikeesti normaali. Olo on mitä mainioin!! Olen juossut pissimässä eilisen illan ja yön ja aamun. Nyt on HYVÄ OLLA!!!

Hyvä olla siis mahan osalta, mutta ei sen osalta, mitä eilen tajusin. Tajusin nimittäin että en ole ollenkaan varautunut negaan! Olen vaan ajatellut yltiöpositiivisesti alitajunnassani kuinka tämä onnistuu. Olen mahapystyssä kesällä... miten selviän joulun jos ei vanhemmille kerrota... Eihän niille voi kertoa kun ne juoruaa heti... siis molempien vanhemmat...

Eilen vasta sisäistin sen että sieltä voi suuremmalla todennäköisyydellä tulla taas se paskiaisnega ja sitten saankin taas kertoa koko maailmankaikkeudelle että ei tullu lasta taaskaan ja että ensivuonna jatketaan leikkiä.. Ensivuoden tammikuussa siis tarkalleen ottaen olis seuraava mahdollisuus PASsiin!! Hyi olkoon!!!

Kolmen vuoden rajapyykki jo kummittelee huhti/toukokuussa sinnehän ei meidän koskaan pitänyt mennä... Se ei ollut vaihtoehto!

Onneksi pakkasessa on vielä kolmeen siirtoon tavarat niin uusi ivf rundu tulee vasta joskus keväällä jos on pakko. Toivottavasti siihen mennessä joku jo tarraa kiinni...

Mutta juu... Nyt on perus viimeinen piianpäiväviikko. Se alkaa aina tällä samalla uskomattomalla masennuksella ja neganpelolla... Ensimmäinen viikko menee aina vahvassa onnistumisen tunnossa.

PP 7? (vai kuus?)

Eilen just mietin että ei oo mitään vihlontoja tai kramppeja ollut... No nyt sittan alkoi aamulla kuudelta jo melkoiset vihlonnat ja muutaman kerran ennen ylösnousua sattu kyllä ihan jumpetisti. Ei vielä mitään menkkakremppeja... nää ei oo yhtä "laajoja" mutta melkovarmasti mensuista on kyse... tai oikeestaan niiden teosta.

Yleensä muutamia päiviä ennen hanojen aukeamista tämmönen kipuilu tuppaa alkamaan ja laantuu jutst ennen kun vuoto sitten alkaa.

Eilen olin jo ihan jouluissani kun sain ekan kerran vedettyä vatsan sisään vaikka se on simppeturvoksissa vieläkin. Tänäänkin saan vedettyä, mutta on se vaan niin turbokasa että hyi olkoon. Hyvää ei ole tehnyt myöskään hiilaripitoinen ruokavalio... Niin on menny leipää kun lasagneakin. Kaikkea mahdollista höttöä koneeseen niin mitä siitä nyt voi hyvää seurata?

Hyvä asia tässä turbomahailussa on se, että kahvi ei maistu. Näen kahvipannun ja aivoni sanovat minulle että älä hyvä ihminen juo kun sun mahas kuolee tuohon tervaan... Vaan arvaa juonko? No tottahemmetissä!! Mä oon tottunu kiskomaan sen 5+ kuppia päivässä... Nyt menee kyllä enää 2. Aamulla yksi (josta puolet väkipakolla) ja päivällä töissä menee yksi vaikka kroppa meinaa olla erimieltä. Ehkä tällä viikolla yritän päästä niistäkin kahdesta kupista eroon pikkuhiljaa... Pitää vaan keksii korvike... joka ei ole muuten tee... Hopeateetä olen kiskonut jo töissä tauoilla.

Olen päättänyt testata ns. "kannatuksen vuoksi" 11.11.11 koska jos sinäpäivänä ei saa testiin kahta pystyviivaa niin sitten ei koskaan ;) Ei vaines... se on vaan sellanen päpivämääräkikkailukokeilu. Oikeemmin aattelin "tuloksellista testaamista" harrastaa siinä 14.11 kun oikea testipäivä oli muistaakseni se 16? Sillon veritestiin terveyskeskukseen.

Mahtaakohan sinne testiin pitää mennä jos mensut alkaa ennen sitä? Tai siis melkovarmastihan ne alkaa kun tuoresiirrosta harvoilla pysyy mensut niin kauan poissa kun lugeja käyttää. Mulla ainakin on edelleen lugeoireet ihan hukassa.

Ilmapallona luokses pompin!

Edelleen on järkyttävä turvotus! Nyt sentään alkaa vähän ummetus helpottaa...

Otin jopa kuvan jäätävästä mahastani ihan vaan tulevia aikoja ajatellen.... Voin sitten verrata monennellako kuukaudella olen samoissa mitoissa.

Luget eivät anna mitään oireita! Ei normaalia lämmönnousua, ei pahaa oloa... ei tissituntemuksia vaikka annostukset on ihan hirveät. Normisti kolmasosan annostuksella tulee ihan selkeät oireet... tai sitten vaan on tottunut tämän hormonipumppauksen aikana sietämään niin järkkyä määrää oireita että niitä ei enää huomaa. (olen mielestäni ollut melkoisen oireeton)

Nyt sitten pitäisi vaan odottaa ja odottaa... Kymmenisen päivää niin pääsis testaamaan... En tiedä odotanko enemmän ihmettä että olisin raskaana vai kenties sitä lugejen lopettamista joka antaisi vihdoin kropalle luvan palata normaaliin olotilaan... Sanotaan näin että molempi paremi joten hyvillä mielin mennään.

Pikkupallero kyydissä!

 

Pädää... Mä oon nyt sitten hetkenaikaa virallisesti hedelmöittynyt... Eli kunnes toisin todetaan olen "raskaana"

Siirto meni ihan ok. Outoa oli kun mentiin ihan väärään huoneeseen ja ehkä kiusallista oli myös se että biologi (mies) siinä pomppi huoneesta ees ja taas moneen kertaan operaation aikana... (mutta ymmärrettäkööt että hän sen tavaran siinä kuskasi kaapista emäntään ja taas kävi tarkistamassa letkut yms)

Onhan tämä mies nyt taatusti nähnyt jos jonkunmoisia konehuoneita siinä levällänsä mutta kuitenkin.

Tänään on mahaa turvottanut... Siis silleen sairaanloisenjumalattomanhirvittävästi! Olen lintsannut juomisesta ihan liikaa ja se nyt kostautuu. Maha on valtava... en voi sanoa että olis ilmapallo koska ilmaa ei tunnu mahassa liikkuvan. Se on vaan jäätävä pallo. Nyt on syöty Olo juggea ja muu ruoka oli tärkkelyksetöntä ja en ole aamupalan jälkeen syönyt myöskään viljatuotteita. Vetäisin jonkun maitohappobakteerinappulan naamariin ja söin pikkusen salmiakkia ja lakritsia (ne auttaa mulla pahaan oloon aina) Nyt pitäis sitten taas vaan juoda ja juoda ja juoda.

Tällähetkellä en osaa oikeen olla toiveikas enkä innoissani. Siirto oli taas niin epäkonkreettinen kokemus että ei pahemmasta väliä. Jotain siellä värkättiin ja sitten todettiin että saat pukea vaatteet päälle.. tässä saikkelappu moroooooo.

Ennen operaatiota kuulin vaan että nyt laitetaan joku paras yksilö menemään ja pakkaseen selvisi neljä. Niistä kaksi omiin olkiinsa ja yhteen olkeen kaksi. Mulla on siis seuraavaksi viideksi kuukaudeksi askarreltavaa jos kerran tämän kierroksen jälkeen on pidettävä kuukauden paussi ennen passia. Toki tämä ensimmäinen sais jo olla se tärppäävä yksilö mutta pelkään pahoin että homma tulee jatkumaan vielä :(

8) se on kahdeksan se eilisen päivän luku....

Jep jep! Kyllä vain!! Niitä oli eilen vielä ainakin 8kpl hedelmöittyneinä! Kymmenestä hedelmöittyi 8!!!

Solubiologi sanoi 10 solun saaliista että viisi oli normaaleja hyvän näköisiä soluja. Sitten oli loput hiukkasen pienempikokoisia mutta joku niistäkin saattaisi osoittautua käyttökelpoiseksi... HUHHUH!! JOKUNEN!!!

Ultrassa folleja löytyi yhdeksän... Harvemmin tuntuu käyvän niin että saadaan edes sen vertaa soluja kun mitä on ollut folleja kasvamassa. Me saatiin periaatteessa yksi ylimääräinenkin... Joskin se on varmaan ollut joku kitukasvuinen pallura, mikä on vaan varmuuden vuoksi tyhjätty ja tullut solu mukaan.

Nyt sitten jännäämään... Mies oli taas ihan sitä mieltä että tää hommahan on nyt sitten ratkaistu kun eikö se ollut mun munimisesta kiinni koko lapsettomuus... Ei ollenkaan ymmärtänyt että olen ovuloinut kuitenkin joka armas kuukausi ja ilmeisesti ihan oikeilla ja hyvillä munasoluilla....

Nyt siis minun maalikkojärkeilyni mukaan ongelmavaihtoehtoja on munajohtimien toiminta vaikka ovatkin todistetusti auki. Siittiöiden uintihalukkuus vaikka ovatkin normaalisti liikkuvia... Sitten tulee ne tylsemmät vaihtoehdot eli kiinnittymisongelmat tai se että ne solut lopettavat jakaantumisensa, eivät kenties kuoriudu yms yms yms.

Niihin ei toivottavasti tarvitse minun alkaa paneutumaan vaan paksuunnumme heti ensimmäisestä kierrosta tuoresiirrosta ;)

Toipuminen on ollut operaatiosta uskomattoman helppoa ja kivutonta. Jonkunmoisen mahaongelma olen itselleni kehitellyt. Pakki kiertää ja kehittää ilmaa. Viimeyönä koko suolisto oli liekeissä ja närästi. En tiedä mistä moinen voi johtua mutta oletetaan että tämä kevyt hormonimättö yhdistettynä panadolin hotkimiseen voi olla ehkä syynä? Ehkä olen syönyt vähän päin helvattia? Kenties eilinen tapaaminen närästää vielä.. :D Ei jumankauta että vieläkin pistää vaan ihmettelemään...

Jospa sitä kävisi hakemassa jotain vatsaystävällistä juggea ja keskittyisi vähän tähän syömispuoleen seuraavien päivien aikana niin saattais olo ehkä vähän keventyä.

Wau... Mä luulin että mä oon lapseton...

Nyt on pakko purkautua silläkin uhalla että joku vetää hernemaissipaprikaa nokkaansa niin että kolina käy!

Olin saman pöydän ääressä lapsettomien kanssa. Siis meitä oli muutama siinä keskustelemasta eräästä tavoittellisesta projektista joka koskisi lapsettomuutta. En edes tiedä mistä ihmeestä sitä aloittaisi koko kamaluuden, mutta aloitan nyt jostain nurkasta ja toivottavasti pääsen loppuun asti nopeasti.

Kuka ei kuulu joukkoon? No joukkoon ei kuulu se 2,5v lapsettomuudesta kärsinyt, joka on hoidoissa. Hänellä on nimittäin vielä toivo saada lapsi ja "pitkäaikaislapsettoman" mielestä tietysti tällainen hupakko paksuuntuu minä hetkenä hyvänsä ja on vain hetken viipyvää sakkaa kun patriootit itse ovat pysyviä otuksia.

Otuksia siinä määrin että minun mustuneet mietteeni lapsettomuudesta ja haaveeni sen hyväksymisestä jossain elämänvaiheessa voin vetää vessasta alas. Kun lapsettomuus etenee, näyttää se tappavan ihmisen lähimuistin totaalisesti. Myös empatia saman lajin yksilöihin katoaa. Sain hyvin ykselkoisesti kuulla kuinka järkyttävän hirveän kamalan tuskaisen mustaa on lapsettomuus ja vielä kun ikää on enemmän. Nämä naiset eivät osanneet nähdä yhtään hyväksynnän ja jatkuvuuden pilkahdusta näköpiirissään vaan järsivät lapsettomuuden mustaa mädäntyvää raatoa hampaillaan. Se heille suotakoot, mutta ei sitä, että ei pystytä hyväksymään lapsettoman kastiin sellaisia, jotka ovat "vasta" muutaman vuoden tämän surun kanssa tarponeet.

Näin nämä mustasieluiset katkeruuden mustat aukot lähinnä lapsellisina minäminä-hahmoina. Heillä on toki oikeus olla katkeria ja siksi tällaiset porukat kerääntyvät yhteen että myötäelämistä tapahtuisi. Nyt kuitenkin tuntui siltä että ne vetivät omaan kuiluunsa myös kaikki ne jotka olivat hiemen enemmän lohtua hakemassa. Kuvittelin pienessä lapsellisessa mielessäni että tapaisin lämpimämmin ja empaattisemmin ehkä jopa ohjaavasti suhtautuviin vanhempiin rouvashenkilöihin. Sellaisiin jotka hakevat iloista seuraa toisiltaan ja jakaisivat edes jossain suhteessa myös iloja keskenään. Pyh... löysin vain raatelevia piharakkeja jotka yrittivät olla senverran korrekteja että toinen ei pysty heti käymään päälle ja puremaan.

En minäkään mitään lässytyskerhoa kaipaa. En halua että kukaan päätä silittää ja sanoo että kyllä se siitä... onnistutte varmasti... Mutta en helvetissä halua olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka omalla olemassaolollaan saavat kaikki muut voimaan pahoin. He olivat saaneet jotenkin ympäristöltään tai tiseltään oikeutuksen olla vain oman napansa ympärillä räkien kaikkien muiden silmille. En tiedä osaavatko he imeä oman hirviönsä sisään arkielämässä vai oliko tämä pöytäseurue vaan liian provosoiva.

Yhtäkaikki.. Olen onnellisesti lapsettomuuteni alkutaipaleella ja näen vielä kun aurinko nousee tai kun se tulee pilven takaa näkyviin. Toisinaan on vähän paskempaa keliä ilmassa, mutta en ole antanut itselleni vielä lupaa painua sinne helvetin synkimpiin syövereihin vaan yritän edes pysyä pyöristymättömän vatsani kanssa pinnalla.

Olen melko varma että en osallistu kyseiseen aktiviteettiin enää ehkä koskaan...

Punktiosta selvitty elävänä!

Eilen se oli.. se kamala punktiopäivä...

Selvisin siitä kuitenkin hengissä. Vasemmalla on mielestäni netin realistisin kuva siitä miten se homma hoidetaan.

Mennessä vasen munasarja jo kiukutteli... oli kiukutellut jo viikon. Vähän kipuillut liikkuessa ja oli pingottuneempi... Tottakai oli pahempi koska siellä oli 7 follia kun oikeassa oli vain kolme.

Oikeasta aloitettiin ja kipu oli siedettävä jos edes kipu. Piikittihän tuo ja tuntui jännältä kun niitä tyhjättiin... Siinä vaiheessa pystyin vielä katsomaan näytöllä ja olin ihan ok. Vasen puoli olikin sitten jotain ihan muuta. Rauhoittavat lääkkeet ja kipulääkkeet ei paljon siinä auttanut. Kehoittelivat hengittämään mutta aika suuri oli pyyntö siinävaiheessa että olis pitäny henkeä vetää!

Onneksi lääkäri oli supermeganopea ja koko 7 munasolun saalis imaistiin ehkä minuutissa purkkiin jonka jälkeen kipu helppas. Heti operaation jälkeen oil muistikuvat joka sekunnilta ihan täysin kirkkaat mutta nyt päivää myöhemmin alkaa muistikuvat jo vähän pehmetä ja ihan joka sekunti ei ole enää mielessä.

Kivut olivat eilen ihan mojovat ja sängynpohjalla tuli vietettyä koko päivä... Tänään sitten on selkä siitä hyvästä ihan hirveän järkyttävän jumissa... Mutta onneks on noita särkynappuloita.

Tänään saan soitella ihan muutaman tunnin päästä tuloksia onko siellä mitään siirrettävää meille. Jotenkin outoa että "osa minusta" on siellä kaapissa nyt sitten jatkamassa elämäänsä.

Tahdotko sinä? ....... Öööö... kai?

Eilinen hiukkasen outo tilanne tuli kun katseltiin miehen kanssa hauskoja kotivideoita "nauhalta". Kysin mieheltä siinä lapsivideoiden jälkeen että oletko sä vieläkin sitä mieltä että lapsenhankinta on järkevä juttu? Mies siihen sitten ilman sekunnin sadasosan mietintää sanoo että tottakai täysin varma.... Jonka jälkeen virnisti ja kysyi oletko sinä? Oletko sinä oikeastaan koskaan halunnutkaan?

No tuo nyt kuulostaa tietysti ihan hirveän törkeältä sanomiselta ulkopuolisesta mutta ihan lämpimään sävyyn se oli sanottu koska minä en ole mikään lapsiin orientoitunut äitihahmo vaan lähinnä tiedän tasan millainen soppa siitä syntyy kun  saan sen huutavan käärön käsiini ja joudun jäämään seinien sisälle sitä hoitamaan. Juju tässä hommassa on se että näinkin pitkän lapsettomuuden jälkeen... näin paljon kun itseäni rääkkään näissä hoidoissa piikeillä, sumuilla, operaatioilla ja aikatauluilla. En voi siltikään sanoa suoralta kädeltä viipymättä että HALUAISIN sen lapsiarjen. Haluan jälkikasvua... haluan perheen... haluan tulevaisuudessa nähdä kuinka ne omat tenavat kasvaa... En siltikään haluamalla halua sitä vauva-arkea.

Haluan olla raskaana... Haluan synnyttää... mutta sen jälkeen tulee sellanen parin vuoden pätkä jonka voisin skipata.

Sitten iskee taas kuvioon se perinteinen taikausko... Johtuuko tämä kaikki siitä että minä en halua oikeasti sisimmässäni tarpeeksi? Pistääkö kroppani hanttiin koska minä en ole asiastani varma? Tiedän tasan että se ei johdu siitä... On paljon ihmisiä jotka eivät todellakaan halua ja silti saavat... Mutta kyllä sitä vaan hakee syitä itsestään jatkuvasti. Mitä voisin tehdä paremmin... mitä olen tehnyt väärin?

Tiedän selviäväni... uskon haluavani kun vaan tilanne tulee vastaan... Mutta kuitenkin....

Ultrakuulumisia

Mä en sittenkään oo vielä ehkä ihan maho. Tänään oli ekan VIF:än ensimmäinen ultra ja siellä oli........ YHDEKSÄN SOLUA!!! Tai siis yhdeksän mahdollista potentiaalista solua!!!

Mä olin niin elänyt toiveissa että siellä olisi se ehkä kymmenen solua, mutta pelko oli se mihin lääkäri yritti minua valmistella että hyvä on jos jokunen sieltä tulisi. Sanotaanko näin että oli lääkärilläkin leveä hymy kun totesi ensimmäisestä kolme ja toisesta kuusi!

Hiukkasen on tuntemuksia varsinkin vasemmalla. Tämä kuuden satsi ilmoitteli olemisestaan jo lauantaina ensimmäisen kerran sulkapalloa pelatessa mutta muuttuu kokoajan pinkeämmäksi. Vielä olis aika monta päivää kärsittävänä ennen punktiota. Miten ihmeessä ne muut selviää niiden isompien saaliidensa kanssa?

Vielä ensimmäisen ultran jälkeen ei pystytty sanomaan koska on punktio mutta oma uskomukseni on että se on maanantaina jo... (toivon työvuorojen vuoksi että olis... maanantaina on nimittäin 02 00 työvuoro... Eli herätys yhdeltä yöllä...)

Himpura että voi yksi asia saada ihmisen pään ihan sekaisin. Olen jo suoraan päässäni paksuna. Olen siis ihan varma taas että nyt tää onnistuu heti ekasta kerrasta. Mietin jo tänään töissä että eihän tässä ole hoidoissa oltu kun vasta puolitoista vuotta. Kyllä se aika on mennyt nopeasti... Totesin että mehän ollaan päästy tosi helpolla tässä... Ja jos joku tulee kysymään jotain lapsesta ja sen tekemisestä niin kehtaanko edes sanoa että 2,5v meni tekemiseen... eihän se ole aika eikä mikään...

Mietin koska työkavereille voi alkaa myöntämään että on paksuna... Mihin osuu viikko 12. Milloin olisi laskettu aika ja mitä menen ostamaan ensimmäisenä asiaan liittyen... HUHHUH!! Siis multa nähtiin ultrassa vasta ekat solut... Vielä on ihan hippasen matkaa edes punktioon saatikka siirtoon ja testiin!

Niin se positiivinen elämänasenne sieltä vaan hyökkii... Siis se minkä takia joskus tämän blogin laitoin pystyyn... että positiivisuutta oppisin... No nyt on opittu. Pieni oljenkorrenpalanenkin mikä viittaisi lapsen saamiseen ja tämän lapsettomuuspaskan loppumiseen aiheuttaa minussa valtavan tarrautumistarpeen ja alan rakentamaan välittömästi vaaleanpunaisia isoja ja pöyhkeitä pilvilinnoja haaveideni majoiksi.

Onneksi se perus pessimisti sentään taustalta rääkyy ja muistuttaa että kohta pilvet hajaantuu ja niin mennään taas nenilleen maahan ja lähdetään kohti uusia epäonnistumisia.

Anatomian oppitunti...

Ajattelinpa tässä mennä vähän anatomiaa oppimaan netin ihmeelliseen maailmaan kun tuntuu hiukka kivistelyä edelleen munasarjoissa... Lähinnä halusin tietää mikä on munasarjojen oikea koko ja kuinka paljon se muuttuu epänormaalimmaksi jos esim yhdessä kasvaa vaikka 6 munasolua joiden läpimitta kuitenkin kasvaa loppuviimein jopa kahteen senttiin.... Sanotaanko näin että kyllä siellä venymistä tapahtuu ja aika paljonkin. Se sitten voiko sen tuntea oikeasti on eri asia.

 

Nyt on kuitenkin mulla ainakin huomattavissa kivistelyä ja asentoa vaihtaessa on hiukka aina jäljessä se kipu. Tai no ei ole vielä kipu... on vasta "tuntemus"

Piikkejä on mennyt nyt vasta 5 joten fiilikset tulee varmaan muuttumaan tukalemmiksi. Eikä niitä soluja siellä luultavasti edes montaa ole... Ehkä ne vaan reagoi tuohon aineeseen aiheuttamalla tuntemuksia. Moisia fiilareita ei ollut kyllä inssikierroissa joissa menopuria meni 75 - 150 iu.

Onneksi huomenna aamusta saadaan vähän tietoa lisää mitä tuleman pitää... Toivottavasti siellä olisi jonkunmoinen saalis tulossa... Tai siis tottakai siellä on ;) Joku väittää minua pessimistiksi, mutta tälläkin hetkellä mun mielessä ei oo edes vaihtoehtoa että siellä olis vaan kolme tai alle sen muniksia kasvamassa.. Mulla on mielessäni joku 10 solua siellä tasakokoisena kasvamassa kauniisti... Niin sitä rakentaa jotain pilvilinnaa tästäkin asiasta pääsään tietäen kuintekin sisimmässään että perssiilleen sitä tulee putoamaan ja korkeelta.

Kohta tiedetään mitä tuleman pitää...

Kasvattelua kasvattelua...

Tiistaina on kontrolli ja katsotaan mitä on tapahtunut. Jostain syystä on kyllä tuntemuksia munasarjoissa aika paljonkin. Oliskohan mahdollista että siellä olisi sittenkin kasvamassa enemmän kuin pari hassua.

Jotenkin suuret toiveet on taas nousemassa ja kohta pudotaan korkealta.

300 iu on aika paljon ruikittavaa... Ei se ole kuin puolimilliä, mutta jotenkin se tuntuu isolta määrältä ja sen saa aika hitaasti nahkaan tuikata jotta ei vihlase. Hyvin huomaa miten toiset neulat on paljon terävämpiä kuin toiset. Nyt kaksi viimeistä neulaa on ollu tylppiä ja niitä on oikeen painamalla saanu painaa että on ihosta läpi menny.

 

Viikonpäästä toivottavasti on kova jännitys kun olen menossa punktioon... Näin toivottavasti olisi tapahtumassa... Vaan kyllä aina on muuttujia matkassa... :(

Viikonloppuna keskustelin minulle vieraiden ihmisten kanssa iltamyöhällä keittiönpöydän ääressä. Muut kolme naista olivat siinä 40v kinttaalla... Yksi sitten jotenkin jostain asiasta alkoi kertoa ja totesi että hänellähän ei ole biologisia omia lapsia vaan heidän kaksi lastaan on adoptoituja... Tartuin tietysti heitettyyn oljenkorteen ja aloin tenttaamaan asiasta. Miten miksi koska ja miten on pärjätty... Tämä nainen sattuu olemaan identtinen sisko ja tällä toisella siskolla on käynyt parempi mäihä. Hänellä on itse synnytettyjä lapsia. Tämä nainen jolla oli adoptiolapset (jo 10v paikkeilla) sanoi että MENKÄÄ JONOON HETI... menkää hetimiten vaan kuuntelemaan aiheesta ja sitten ilmoittaudutte heti jonoon. Kuulemma ne ei pysty mitenkään näkemään ollaanko hoidoissa vai ei. Viisi vuotta on niin pitkä aika että siinä kyllä ehtii tekemään vielä vaikka ja mitä... Aina jonosta pääsee pois mutta sinne menoa ei pitäisi pitkittää.... 

Tietysti tuon tiedän että 5v on pitkä aika odotella ja ajan voisi laittaa kulumaan jo aiemmin ja hypätä sitten pois jonosta jos hätä iskee... Ongelma on kuitenkin se, että jonoon meneminen on SUUUUURI harppaus. Suuri askel... Kerroinkin että kevään ajan ainakin yritellään vielä ennen kun aletaan tätä asiaa viemään eteenpäin mutta jos tulokset näyttää vhääkään heikoilta tässä ekassa ivf hoidossa niin keskustelun perusteella olen päättänyt siirtää katseen taas vaan kauemmas horisontissa.... Onhan tässä vielä mahdollista lahjasoluja kokeilla seuraavana askeleena jos nyt ne omat solut on sitten niin finaalissa kun uskotellaan.

Miehen kanssa asiasta juttelin sitten illalla/yöllä kun kotiuduin reissusta ja hän sanoi että adoptioon hänen täytyy kyllä hiukka vielä sulatella muutamaa asiaa mutta suostuu toki vaikka heti lähtemään aiheesta lisää kuulemaan. Itseä ihmetyttää se että joku sitten vaan soittaa että täällä olis teille vauva ja sitten kotiin pöllähtää tyhjästä nyytti... Se on se outo asia... ja tietysti myös se lapsen eri perimä ja luonne ja kaikki muu mahdollinen ahdistaa ja arveluttaa...

Toivottavasti ei jouduta näihin asioihin menemään... ja jos joudutaan niin nyt tiedän mennä tämän tädin kanssa juttelemaan. Hän on itse pitkät hoitojaksot läpikäynyt ja kokemusta kahdesta adoptiolapsesta kymmeneltä vuodelta. Hän sattuu vieläpä olemaan lääkäri...

Sivulauseessa mainittakoot että myös toinen pöydässä ollut oli päässyt 3v lapsettomuuden kokemaan ja sai lapsensa ilmeisesti inseminaatioiden kautta koska piikitykset olivat tuttuja mutta ivf ei ollut tuttu...

Vielä tästä adoptoidusta tädistä... Hänen silmistään näkyi oikeasti aito välittäminen ja tuska siitä että me ollaan tässä tilanteessa missä ollaan. Hän aidosti halusi auttaa asian kanssa niin paljon kun vaan voi ja hän kävi selvästi mielessään läpi omia tuskiaan asian kanssa.... Vielä lähtiessä hän nappasi kädestä kiinni ja toivotti onnea matkaan ja patisti silti ottamaan tämän vaihtoehdon pikapuoliin käsittelyyn.

"mummonpissaa injektoituna kiitos"

Kuumat aallot vaan tuntuu villiintyvän... Mä luulin että ne alkaa helpottaa nyt kun eka piikki on pistetty, mutta hah... hullummaksi menee...

Kuumat aallot alkoivat vasta mensujen tultua ja tuntuvat kyllä pikkuhiljaa jo ihan clomiaalloilta... Niistä sain ihan sairaat kuumat aallot. Kahtena yönä olen herännyt ihan uitettuna rottana. Töissä on muutama eka tunti ihan jatkuvaa hikoilua ja t-paita on liimautuneena ihoon vaikka on kylmä.

Tänään lähtee toinen piikki... Luin joskus tuon tuoteselosteen ja muistelin että siinä luki valmistusmetodina raskaanaolevien naisten virtsasta eristämisen... Nyt tässä paketissa luki kyllä menopaussin ohittaneiden naisten virtsasta kerääminen.

Hienoa sinänsä että joku on keksinyt senkin ehtymättömän varan hyötykäytön. Melkoisella hinnalla mummonpissaa myydäänkin. Nytkin pistän sitä yli tonnilla.

Nyt tiedämme minne menee sairaaloissa katetripussien sisältö... yhhyh...

Tänään alkaa piikittely!

Hahaaa... piikkejä piikkejä piiiiiiikkejä! Pääsin aloittamaan sittenkin piikittelyn ihan oikeaan aikaan vaikka oli kierto vähän hukassa. Se alkoi kuitenkin lauantaina ja maanantain ultrassa oli kaikki kuulemma ihan jees...

Nyt siis suureksi hämmästyksekseni jatkan nenän suihkimista synarelalla (luulin ihan oikeesti että siitä pääsee eroon piikkien alettua). Ostin omaisuuden hintaisen määrän menopuria apteekista. 1200 iu pakkauksesta kun riittää ihan ruhtinaalliset neljä piikkiä... :( Maksimiannoksilla siis mennään... Katsotaan nostetaanko vielä sitten tiistain ultran jälkeen... Tai toivottavasti sieltä nyt tulee enemmän kuin yksi.... Viimeksi oli inssissä 150 yksikköä eli puolet tästä ja ei tullut kuin yksi :(

Jännät ajat alkaa... Alakaa jännittää ihan oikeesti... Nyt en vaan ymmärrä miten sen punktiopäivä määräytyy? Pystyykö tilanteen "pitämään paikallaan" jos vaikka munasolut kasvaa tosi vauhdilla niinkuin mulla on ollu tapana? Voiko se punktio olla siis jo edellisellä viikolla vai pystyykö ne venyttämään sen siihen kymmenenteen piikittelypäivään asti? Kai ne tietää kun ovat muutamat kerrat tätä tehneet... Mä oon vaan matkustaja...

Myöhässä ollaan edelleen!

Uskomattomasti nämä synarelasumut ovat saaneet mun kellon sekoamaan. Maha on krampannut mensukramppeja koko loppuviikon eikä loppua näy....

Surffailin vähän foorumeita aiheesta ja monella on mensut jääneet tulematta ajallaan ja hoito on siirtynyt viikolla/viikoilla... Toivottavasti nyt kuitenkin päästään hoitoihin....

Kramppeja

Hui olkoon... Synarela todella maistuu pahalta... Paras maun hillitsijä on huonolaatuinen mintunmakuinen purkka hetken syötynä... Saman sukuinen pistävä maku kun sumutteen liejussa mutta sumute tietysti vahvuudessaan potenssiin 1000.

Kokeilin hammastahnaa... mynthonia, listerineä yms yms yms vahvoja makuja mutta ne vaan tuplasivat järkytyksen. Yllättäen myös pilsneri oli ihan jees makuyhdistelmänä... Laimentamaan makua ei pysty.. Vesi ja maito ei todellakaan auta siihen pätkääkään.

Kurkku ei enää "salpaudu" kun aine alkaa valumaan kohti mahalaukkua madellen pitkin kitani takaosia. Makuun ei totu, mutta sitä pystyy sietämään nyt paljon paremmin... En edelleenkään ole sitä mieltä että haluaisin koskaan kokeilla tätä uudestaan... Mielummin piikitän tai otan vaikka peräpuikkoja paketillisen kun suihkin nenääni.

Sivuvaikutukset ovatkin sitten mulla ihan nollissa... Ei kuumia aaltoja juur ollenkaan... Ihan pari kertaa on nopeasti ohimenevä pieni lämpöaalto iskenyt mutta ei ole MITÄÄN ollut verrattuna esim clomikuuriin jolloin hikoilin yöt ja päivät ihan järkyttävästi. Mielialat ovat todella hyvin hanskassa. Paljon paremmin kuin ennen hoidon aloitusta. Johtunee myös osittain siitä että päästiin vihdoin aloittamaan hoito pitkähkön (muutaman kuukauden) tauon jälkeen.

Nyt kramppaa mahaa... Alkoi jo yhdellä hullulla krampilla perjantaina jonka jälkeen soitin ivf hoitajallekin ja kysyin josko on yleistäkin kun aika kovin väänsi.... Sitten oli muutamia päiviä ihan jees ja nyt sitten eilen alkoi kivistellä vähän niinku mensut alkais ja koko viimeyön heräilin melkoisiin kramppeihin vähän väliä. Nyt sattuu maha ihan niinku olis mensut mutta väri puuttuu...

Mensut itsessään on myöhässä jo muutaman päivän, mutta kuulemma se on ihan normaalia synarelan kanssa. Inhottaa vaan mennä 0 ultraan vuotavana. Toki ne on kyllä siihen varmasti tottuneet... ja olen minä ollut ennenkin :( Kp2 olin jossain hoitokierrossa ultrattavana.... (HYYYYYYYI!!!)

Huomenna aattelin pissiä tikkuun jos ei värikoodi ala muuttua punaiseksi... Yleensä aina kun testaa niin sitten alkaa vuoto jo melkeenpä samalla vessareissulla... :)

Eipä ole montaa päivää enää kärvisteltävänä tätäkään lystiä... Kohta päästään siihen pelottavaan punktioon jä vielä järkyttävämpään odotteluun josko niistä jotain saadaan aikaan... jos nyt edes sinne punktioon päästäisiin... niin nähtäisiin onko mun munasolut edes pyöreitä...

Sumutteluja

JEE JEE JEEEEE!!! Nyt se alkaaaaa!!!

Joo... se hehkutus loppu sitten siihen... Tai siis olen innoissani että päästään nyt vihdoin sitten kokeilemaan onneamme, mutta hyi HELVETTI noita sumuja.

Olin lukenut kauhukertomuksia kuinka pahaa se on... Pahalta maistuu ja jäätävät oireet tulee.... Tänään oli sitten se armon päivä kun kärsääni sumaisin moista myrkkyä ja olin ymmälläni! Ei tuntunut missään... ei missään....!! Sitten toinen puoli... Ei mitään... ei mitään... paitsii... häätttt--- häätttttt--- *EI SAA AIVASTAA!! se on ohjeissa kielletty!

Sain aivastuksen pidettyä sisälläni ja kävin vähän paperilla pyyhkimässä nenänpieliä pohtien samalla että IHAN PASKAPUHETTA kun pelottelevat sen maulla ja epämiellyttävyydellä... Noin 5min jälkeen olin sitten ihan eri mieltä. Maku ei ollut erikeepperimäinen niinkuin joku kuvasi... Se oli selkeesti hiuslakkamainen. Joku oli suihkassu jotain tuholaistorjunta-aineen ja hiuslakan sekoitusta mun kurkkuun ja se maku oli tiukassa. Tungin kitaani purkkaa toisensa perään ja myntoniakin yritin imeskellä vaan kyllä se maistui... YHHYH! Nyt ekalla kerralla ainakin meni tunti että sain sen maun hukattua... Toivottavasti tähän edes tottuu joskus!

Nyt mennään näillä ja sumutellaan menemään pari seuraavaa viikkoa. Odotan innolla piikittelykautta... Tuli muuten piikkien hinnaksi vaivasesti 110 euroa / Piikki eli 1100 e menee pelkkiin menopureihin. Hitto että on halpaa..

Pakka hajoo!

Ei helvatti... Mä olen kuin perseeseenammuttu karhu! Siis ihan oikeesti nyt alkaa nuppi hajoilemaan ja vielä on viikkokausia ennen kun päästään edes punktioon saatikka siirtoon saatikka testiin...

Olen jatkuvasti kireä. Tiuskin, kiukkuan ja olen omissa ajatuksissani... Ja ne ajatukset on tasan tarkkaan 24/7 pyörimässä näissä hoidoissa ja niiden epäonnistuimsessa. Kyllä ne välillä ajatuksissa onnistuukin ja toisinaan ihan parikin päivää suunnittelen sitä uutta tulevaisuutta missä olen poissa tästä saakelin lapsettomuuden paskasta. Mutta kuitenkin 90% ajasta menee tähän sontaan.

Viimeisestä inssistä tähän hoitoon on ihan liian pitkä aika. On ehtinyt liiaksi pyörittelemään asioita ja liiaksi odottamaan sitä hoitoa. Kohta on jo joulu... ja vuosi 2012 hemmetti soikoon...!!! Ehditään tää hoito saamaan vielä tän maksukaton alle mutta jos seuraavaan mennään niin taas uus maksukatto ja kauhee maksaminen vuoden alussa... :( Mielummin laitan ne tonnit lastentarvikkeisiin....

Auton hankkiminen on nyt edessä lumien tullessa kun en pääse näin pitkää työmatkaa fillarilla enää umpihangessa menemään.. Tai pääsen mutta en haluaisi... Siihenkin menee tonni poikineen...

Raskaana oleva työkaveri oli viimeviikon poissa töistä... Tänään näen hänet ensimmäisen kerran.. saa nähdä oliko se keskenmeno kun ei kukaan osannut sanoa miksi tämä tyttö oli saikkarilla... Toivottavasti ei mennyt kesken...

Mietin eilen lähinnä onko itse keskenmeno sitten kuitenkaan pahempi kuin sen jatkuva pelkääminen. Onko itse tapahtuminen yllättäen kuitenkaan niin kiduttava kun sen jatkuva pelkääminen... Toki jos kerran sen kokee niin pelko nousee potenssiin 20. Lähinnä siis mietin onko pahempi epäonnistua kuin pelätä epäonnistuvansa? Onko pahempi pelätä olevansa lapseton loppuelämäänsä kun vaan sitten olla lapseton??

Tulevaisuudenkuva...

Tämän leffan alun kun näin niin voin kertoa että tuli iso itku... Siskoni oli jo varoitellut että hän ei ole leffateatterissa näin paljoa itkenyt ensimmäisten minuuttien aikana koskaan.... Tää on siis leffan Up alkupätkä.

 

Tässä on vähän liikaa yhtymäkohtia omaan elämään... Pieniä sellaisia...

Alku kun on häistä niin meillä ihan juuri noin että morsiammen puoli kirkosta oli täyteen tuupattu värikästä kansaa ja miehen suku oli pieni ja hyvinkin hiljainen (ja riitaantunut)

Hommattiin pieni rintamamiestalo jota rempattiin. Minä olen se joka teen miestenhommia ja miehen työ oli naputella listoja paikalleen... Teimme kodistamme meidän näköisen ja päätimme että lapsi saa tulla jos on tullakseen... Olihan meillä jo huonekin varattuna sille... (olin myös piirtänyt siitä sisustuskuvia jotka ovat tallessa kyllä) Postilaatikostamme kyllä puuttuu vuosien jälkeen vielä nimi :D

Tämä pariskunta on eläintarhassa töissä.... No meillä on eläintarha... Kuinka sattuikaan että tyttö tulee eteläamerikkatalosta ulos lintu kädellään? Meillä kun sattuu olemaan koukkunokkia ja nimenomaan eteläamerikasta kotoisin olevia aratteja (muun muassa)

Tuossa isännän kravaattia oiotaan joka aamu ennen töihin lähtöä ja oma mieheni sattuu myös olemaan työssä jossa on käytettävä kravaattia päivittäin...

Lapsettomuus päitkä on tietysti aika ilmiselvä, mutta myös tuo haave talosta kukkulanpäällä siellä "paratiisiputouksilla" on pelottavasti totta. Olen nimittäin haaveillut 2006 lähtien että joskus eläkepäivinä muutettaisiin väliamerikkaan CostaRicaan sitten joskus. Siellä kun olin vuoristoisemmalla seudulla vapaaehtoistöissä ja tapasin ikälopun pariskunnan jotka olivat tehneet sinne oman lintuparatiisinsa.

Rahaa keräämme kyseiseen maahan kohdistuvaan matkaan.... Olimme siellä myös häämatkalla... Vessalukemisena on kyseisen maan matkaopas ollut vuosia...

Positiivistyy?

Usein sitä kuulee tuttujen ja tuntemattomien suusta sitä että pitää olla positiivinen... ja että kai elämä potkii kun kaikkeen suhtautuu aina niin negatiivisesti...

Olen ennenkin pohtinut sitä, että ei ole lapsettomuudesta kärsivää positiivisempaa ilmentymää olemassakaan... Joka helvetin kuukausi negatiivisinkin lapseton on täysin varma raskautumisestaan ja elättelee vaaleanpunaisia unelmiaan ja puhaltelee pilvilinnoja vaan pudotakseen alas ja todetakseen menneensä taas siihen samaan halpaan.

Nyt kun tämä IVF on tulossa... Lääkäri on sanonut että emme ole samalla viivalla kuin muut solujen muodostumisen suhteen ja olemme iloisia jos saamme sieltä MUUTAMAN solun. Minä umpipessimisti/realisti silti jotenkin päässäni haaveilen että ainakin 8 solua sieltä tulee ja viisi hedelmöittyy ja saadaan pariin passiin pakastettuakin... HALOOO  se lääkäri sanoi että ollaan iloisia jos saadaan edes muutama!!

Luen foorumeilla juttuja ivf hoidossa olleiden saaliista ja onnistumisista... Tietysti myös epäonnistumisista, ja minähän en sitten osaa yhtään ajatella että olisin niiden epäonnistujien joukossa? Miten ihmeessä?? Olen täysin päässäni asennoitunut siihen että soluja tulee ja tarpeeksi. Ne hedelmöittyy ja sitten tapahtuu ihme ja olen raskaana. Miten voinkaan olla näin tyhmä että elätän moista toivetta jon nyt. Vielä on viiiiiiiiiiikkoja ennen kun päästään sinne asti. Pettymys tulee taas olemaan erittäin rankka.

Surkuttelen niiden tuuria jotka saa vain sen yhden tai kolme solua ja niitäkään ei sitten saada siirtoon asti. Se on niin kovin etäinen ajatus että itselle voisi muutaman viikon päästä tulla sama tieto naamalle. Toisaalta on kyllä kaukainen sekin ajatus että pitäisi jotain neuvola-aikaa varata joskus.

Taas olin jutuissa sen yhden kaverin kanssa jonka kanssa piti raskautua samaan aikaan. Hänen lapsensa nyt vaan on jo reilu 2v Kun totesin että keväällä tulee se kolme vuotta yritystä täyteen hän oli ihan kauhuissaan että joko siitä on niin julmetun kauan.... NIINPÄ!!! siitä on niin helvatin kauan.....

Oli se aika kun oli kiire paksuuntua että saa äippärahat vuoden 2008 verotuksen mukaan... Oli se aika kun kitkutti omassa firmassa jotta saa väännettyä raskauduttua niin paljon töitä että äippäraha olis edes siedettävä... Oli se aika kun piti todeta että ei työt riitä ja on mentävä ulkopuoliselle hommiin, mutta KEHTAANKO kun jään samantein äitiyslomalle sitten...... Nooooooh... nyt on se aika kun pitäisi pyytää palkankorotusta ja ensimmäistä ikälisää samaisesta firmasta kun on sen verran pitkään jo oltu hommissa. Oli se aika kun kävin lääkärissä tarkistuttamassa sydäntäni, josko se kestäisi raskauden tuomat haasteet ettei sitten tule yllätyksenä ensimmäisellä neuvolakäynnillä.. Nyt on se aika kun olen 3v juossut tyksissä pumppuani tarkistuttelemassa ja lääkäri toteaa aina joka tarkastuksen jälkeen että estettä raskautumiselle ei ole... (joo kiva kuulla... helvetin kiva) Huomenna taas pitäisi mennä tutkimuksiin...

Tuli se aika kun pitäisi kakkosauto hankkia perheeseen... Oli aika jolloin lykättiin kakkosauton hankkimista kun hommataan sitten farmari.... Oli itseasiassa aika joskus parivuotta sitten kun isäntä oli ostamassa farmaria kun sellanen kohta kuitenkin tarvittaisiin.... Päädyttiin sedaniin kuitenkin... Nyt on pakko hankki kakkosauto mutta katsotaankin avoautoja... Mitä helvettiä me takapenkeillä tehdään??

Pieniä asioita jotka on kuitenkin sellaista pientä luopumista ja periksi antamista. Eilen taas pohdittiin miehen kanssa kuinka hyvä talo me löydettiin... Vaikka on pieni, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa ja juuri sopiva meille KAHDELLE!! Jos olis ollu vähänkään isompi niin olis ehkä ollut liian kolkko... Nyt ei sentään eksytä ihan täysin vaikka talossa onkin... ööö.... 5-6h + keittiö... Tässä me  kuitenkin sitten asutaan kahdestaan... onpahan tilaa... Olis ollu tilaa kyllä muutamalle lapsellekin...

Äitini osti meille nelisen vuotta sitten aivan ihanat vanhat cresentin nahkajousilla varustetut peltivaunut. Siellä ne odottaa äidin kellarissa... Nukkeja ja pehmoleluja niissä on sisällä... Onneksi äiti oli senverran fiksu että ei antanut niitä tuttavalle lainaan kun tuttu sai lapsen... Kuulin että se oli äidiltä saanut vaunut ja hermostuin jo että reilua antaa niitä kun ensin saan ne lahjaksi... Onneksi oli antanut ne omat vaununsa. Pakko jotain "toivoa ylläpitävää" edes säästää...

Sivuvintti on täynnä miehen vanhoja leluja, vauvapeittoja, pehmoleluja ja muuta ryönää. Äidiltä lämpöpussukka yms ryönää samassa kasassa.

VOI KUN MÄ NIIN TOIVON ETTÄ MÄ JOSKUS VIELÄ SAAN NE KÄYTTÖÖN!

Niin toivon että vierashuone muuttuu lastenhuoneeksi... Niin toivon että ruokahuone muuttuu meidän makuuhuoneeksi kun ylös saadaan toinenkin asukki... Niin toivon että avoauto pitää vaihtaa farmariin... Niin toivon että varastoon täytyy tehdä vaununsäilytysnurkka...  Mä niin toivon että lääkekaappi pitää vaihtaa keittiöstä vessaan.... Mä niin toivon että lasihyllyt pitää vaihtaa puisiin... Mä niin toivon että ulkoallas pitää aidata... mä niin toivon että koko piha pitää aidata... Mä niin toivon että saisin vihdoin ilmoittaa työnantajalle että ensikesän jälkeen jään vähän pidemmälle paussille.... VIHDOIN!!!!

 

Kp 4 meneillään :) JEEEE!!!

Siis niin mahtavaa että nyt päästään tositoimiin! Järkky flunssa päällä ja keuhkoja polttelee, mutta EI HAITTAA! Me aloitetaan IVF nyt!!! (tai siis ensikuun alussa alkaa sumut)

Kukaan ei ole maininnut seksikiellosta meille yhtään mitään. Lääkärikin sanoi että kerran vuodessa tulee aina yksi pariskunta joka raskautuu sumujen aikana. Kuulemma ei tällevuodelle ole vielä osunut niin me voidaan ottaa se arpa ;)

Punktio osuisi kuulemma viikkoon 44 :) Jei!!! ja siirto tietysti myös... Piikkejä en pelkää mutta sumujen sivuoireita kyllä!

0 ultrakin on jo varattu :)

Viimeaikoina on vauvauutisia paukkunut taas suunnasta jos toisesta. Työkaveri joka paksuuntui kesän lopussa on menossa ensiviikolla ensimmäiseen ultraan. Olen hyvinkin kiinnostuneena seuraillut hänen alkutaivaltaan kun ei sitä kukaan muu meillä vielä tiedä. Luulen että se kateus iskee kun näkee vatsan kasvavan ja jos tässä itselle tulee paljon takapakkeja ivf:än kanssa. Nyt ei kuitenkaan vielä haittaa vaan olen oikein iloinen hänen puolestaan ja pidän itselleni peukkuja myös...

Enpä muista kirjoittelinko jo että sydämen kuvat olivat täysin normaalit eikä ollut puhetta kammion liian suuresta koosta niinkuin ultrassa viimesksi oli... Keskiviikkona on taas sydänultra ja holteri, joten helvettiä tiedossa... Ei siinä muuten mitään mutta olen allerginen teipille ja niille anturien geeleille. 24h kun ne marinoituu tuossa iholla niin tulee ihan vesikellot. Teipit myös kiristää ja kutittaa.

Kävin viimeviikolla kahdesti kiropraktikolla. Ihan oli hyvää hoitoa ja kävisin useamminkin, mutta HELVETIN kallista siihen nähden kauanko se kestää ja kuinka usein pitäisi alkuun käydä että saataisiin tehoja irti. Superalennuksilla 750e 15kertaa... Eli 50e / Kerta... hyi helvetti... hoitokerta kestää kuitenkin sen 10-15min max.

Olen ajatellut akupunktiota kokeilla myös nyt tämän ivf kierroksen aikana. Jos se oikeesti rentouttaa ja toimii niin menen heti siirron jälkeen makaamaan sinne :)

Puolipilvistä lapsettomuutta

Miten tän nyt ottais tän fiiliksen taas... Aika kuluu julmetun hitaasti... ehkä jopa vielä hitaammin...

Mielessä juoksee vähän väliä ne "edellisen elämän" kerrat kun olen mennyt tokaisemaan jotain todella asiatonta lapsettomille. Ne menee suurimmaksi osaksi lapsellisuuden ja naiviuden piikkiin ja varmasti on moni minua täysin idioottina pitänyt... ja syystäkin. Olen kyllä laukonut suustani joskus sellaisia idioottimaisuuksia että nyt lapsettomana olisin valmis tirvasemaan turpaan itseäni.  Aikaa näistä "laukomisista" on siis vuosia. Silloin oli mittarissa ehkä juurikin 20v tai muutama vuosi yli.

Se oli vielä sitä aikaa kun olin ihan varma että rasakudun ekasta yrittämästä niinkuin muutkin meidän perheessä. Tiesin siskoni opeilla miten poikia ja tyttöjä tehdään tuostavain... Olihan hän pystynyt kolme pykäämään kellontarkasti ja suunnitellulla sukupuolella varustettuna. Tottakai minulla oli samanlaiset suunnitelmat... 3 lasta kolmen vuoden välein ja yli kolmekymppisenä EN TODELLAKAAN ala lapsia tekemään kun olen sitten jo niin vanha yms... Olen todennut ääneen että otan vain poikalapsia vastaan ja tytöt myyn mustalaisille... Olen todennut että jos jostain syystä saisin vain yhden lapsen niin vaikka adoptoisin sille sisaruksen... (hah... sehän on helppo sutjautus tuo adoptio suomenmaassa)

Olen myös harmaiden muistikuvien perusteella joskus mennyt sanomaan kansainvälisestä adoptiosta itselleen lapsen saaneen tätskän kuullen pohdintoja siitä kuinka hankalaa mielestäni on olla adoptiolasten kanssa ja vielä kun ovat eri etnistä taustaa niin omaavat hyvinkin erilaisen käytöksen ja luonteen (jonka kyllä allekirjoittaisin edelleen asiana mutta en sitä kyllä ääneen menisi kelleen sanomaan)

Viimepäivinä olen lueskellut paljon onnistumistarinoita ivf hoidoista. Jotenkin tuntuu niin uskomattomalta että kaltaisiani ei ikinä plussanneita on onnistuntu tällä konstilla. Ihan käsittämättömän kaukaiselta kuulostaa esim keskenmeno... Miten se voisi olla minua lähellä kun en ole koskaan edes raskaaksi itseäni saanut...

Edelleen pääkopassani kaikuu lääkärin sanat siitä kuinka pitäisi äkkiä sitten alkaa sitä toista lasta tekemään ensimmäisen jälkeen jotta ei mene munasarjojen aika loppumaan ennen sitä. En ole vieläkään oikeen saanut lokeroitua oliko se loukkaavaa vai yltiöpositiivista. Jotenkin koin sen loukkaavana kun ei sitä ensimmäistäkään ole olemassa vielä edes pilkkeenä silmäkulmassa. Ei edes täplänä petrimaljassa... Miehellekin se kolahti jotenkin huonona ja hän jopa sitten korjasi lääkäriä, että josko nyt se yksikin saataisiin ensin aikaan.

Oli karmaisevaa lueskella ja tajuta kuinka pahaa kommenttia mies voi saada. Meinasinkin ottaa lähipäiviän puheeksi asian. Foorumeilla luki kuinka miehiä on kaverit haukkuneet tuhkamuniksi ja ehdotelleet että pitäisi kaverin polkasta vaimoa niin hommasta tuliskin jotain. IHAN HIRVEETÄ!!! Ja osaan kuvitella että noin se voi mennä...

Pumppuilua kun ei kerran muutakaan ole....

Tauko lapsettomuushoidoissa sai minut taas palaamaan pumppuhoitoihin... (joo tyks vierotusoireita varmaan)

Muutaman vuoden ajan ennen tätä lapsettomuusrumbaa tutkitutin pumppuani joka tuppaa hakkaamaan mitä sattuu. Alkujaan sen aloitin, jotta saisin mielenrauhan ennen "raskaaksi hankkiutumista". Pelkäsin että paksuksi päästyäni minulle sanottaisiinkin että pumppu piiputtaa ja stressaaminen olisi saanut ihan uuden ulottuvuuden. Sain kuitenkin reilusti ennen yrittämisen aloittamista "terveenpaperit". Terveenpaperit kuitenkin on aika ailahtelevainen käsite. Kävin kuuntelemassa rytmihäiriöihin erikoistuneen lääkärin luentoa ja luennon lopuksi esitin kysymyksiä omasta tilastani. Tällöin lääkäri ilmoitti että jos huomenna soitat niin hän saa minulle järkättyä ajan samaan viikkoon vielä. Rytmihäiriöiden määrä minulla on niin valtava että se mahdollisesti vaurioittaa sydäntä pitkällä aikavälillä ja viitteitä kammion venymiseen on jo ultrassa ollut vuosia sitten.

Homma eteni ja lääkäri päätyi ablaatioon, vaikka varmaa syytä lisälyönneille ei ollut vielä. Ablaation aikana sydäntä olisi stimuloitu sähköllä ja tutkittu mikä siellä voisi kiikastaa... Pääsin operaatiopöydälle asti kun kolme lääkäriä raapi päätään ja selaili kirjoja ja tietokonetta. Makasin pöydällä ja odotin... ja odotin... ja odotin.... Oli muuten helvetin kylmä siellä salissa... Pitkän ajan kuluttua lääkäri tuli kertomaan että eivät tee mitään... Eivät uskalla lähteä korjaamaan kun eivät oikein tiedä mistä vikaa edes etsisi. Epäilys heillä oli että ongelmat sijaitsevat sydämen kuorikerroksessa ja näinollen ablaatio joka menee sydämen sisältäpäin ei ole kovin hyvä konsti korjaamiseen...

Homma jäi taas siihen.... päädyttiin jatkamaan tutkiskelua vielä lisää ja tehtiin taas uusia holtereita ja myöhemmin vielä viipalekuvaus. Pumppuni oli nyt siis "kartoitettu" jonka jälkeen taas lääkärille keskustelemaan... Lääkäri "herra hajamieli" alkoi ehdottelemaan josko ablaatiota kokeiltaisiin... ;) voi helvetti... juurihan sieltä tultiin... Kuulemma tilanne ei nyt näyttänyt niinkään pahalta joten päädyttiin seuraamaan tilannetta... Puolenvuoden päästä uusi ultra ja holter...

Siihen kohtaan homma sitten jäi kun alkoi nämä lapsettomuusrumbat. Viimeinen lääkärikäynti ajoittui samoihin aikoihin kuin ensikäynti tyksin lapsettomuuspuolella... Päätin jättää pumpun taakseni ja keskityn taistelemaan itseni paksuksi... Viimeisimmälläkin lääkärikäynnillä kysyin raskautumisesta, ja lääkäri sanoi ettei sille ole ainakaan pumpun puolesta estettä...

Nyt kun kärvistelen hoitoja odotellessa niin mieleen palasi tämä puolenvuoden päästä oleva kontrolli... joka siis oli jo kuukausia myöhässä... Ei vaan ollut kiinnostanut mennä kun ei tähän ole ennenkään mitään apua keksitty... ja on mennyt ihan jees pumpun kanssa... Ei oo ihan hirveesti piiputtanut.  Sain ajan syyskuun loppuun ultraan ja holteriin... Tilasin myös kotiini lausunnon sydämen tomografiasta... Kattotaan mitä sinne oli kirjattu. Koskaan en ole niistä minkäänmoisia lausuntoja kuullut. Nyt sain siin uuden stressattavan niin aika varmaan kuluu ivf hoitoa odotellessa kuin siivillä ;)

 

Toinen päivä... parempi päivä!

Alko jo työmaallakin olemaan parempi fiilis... Vähän paremmin heräsin 03.00 tänään ja työpäivä vierähti vauhdikkaammin. Ei tuntunut ollenkaan pahalta nähdä tätä tärpin saanutta tyttöä vaan oikeestaan ihan hauska seurailla ja miettiä kuinka paljon hän miettii omaa raskauttaan ja kuulemma ihan jatkuvaa pahoinvointiaan... :D Että jos minä mietin 99% ajasta tulevia hoitoja ja lapsettomuutta yleensä niin hän kyllä miettii nyt 100% ajasta omaa tulevaisuuttaan ja sitä miten kertoa kellekin ja kuka jo arvaa ja miten saa housut huomenna mahtumaan kiinni... Oikeestaan tosi hauska tietää moinen salaisuus...

2+ keskusteluissa oli puhetta miten kukakin selviää lapsettomuudestaan ja mistä saa voimaa... Yksi kirjoitus oli osuva omalle kohdalle missä pohdittiin liikunnan tuomaa kunnioitusta tai arvostusta omaa kroppaansa kohtaan. Itse satun vihaamaan omaa kroppaani ihan vietävästi. Selvennettäkööt että olen siis ihan jees tyytyväinen siihen miltä se näyttää... Tai sanotaan että en ole vihoissani korpalle sen ulkonäön suhteen vaan sen toiminnallisuuden takia.

Olen huonoryhtinen... Minulla on pientä skolioosia alaselässä ja se kipuilee... Omaan liian löysät nivelsiteet joten saan pelätä polvien, nilkkojen ja olkapäiden sijaltamenoa alvariinsa. Pumppuni on täysin remppakunnossa, ja lääkäri ei osaa sanoa mistä ne kymmenet tuhannet rytmihäiriöt vuorokaudessa johtuvat. Hoitoa ei ole... Minua harmittaa kilpirauhasen vajaatoiminta joka vielä 10v hoidon jälkeenkin joskus pääsee vähän sivuraiteilleen ja aiheuttaa hiustenlähdöstä hikoilun kautta unisuuteen kaikki oireet. Nyt sitten veilä kun kuulin että munasarjani ovat finaalissa niin johan sapettaa.... Listaan pitäisi vielä lisätä seksihaluttomuus (joka on ollut ihan aina) ja limakalvo ongelmat yms yms yms.

Päätin luvata sen mitä olen jo KAUAN halunnut tehdä... tai siis luvata.... Eli Tästä päivästä lähtien lupaan harrastaa liikuntaa neljästi viikossa niin että olen hengästynyt 30min yhteen mittaan... Oli se sitten mitä tahansa liikuntaa... Minulla ei nuo sykerajahommat oikeen toimi kun pumppu piiputtaa pariinsataan heti jos ottaa muutaman juoksuaskeleen ja ripeässä kävelyssä syke 170 (eli normaali ihminen saa juosta jo aika hyvää vauhtia jotta sen sykkeen saa) Nyt siis hengästymistä 30min yhtäsoittoon niin olen tyytyväinen... Tämä pakkohoito alkaa siis tänään ja tästä viikosta ja jatkuu aina jouluun asti...

Päätin että tämä projekti on nyt mun elämässä nro 1. ja syrjäyttää täysin lapsettomuuden! Lupaan raportoida blogiin aiheesta säännöllisesti ja jouluna teen yhteenvedon mitä on tapahtunut...

Uskon että tämä auttaa minua ja kroppaani koska löysät nivelsiteet pystyy "paikkaamaan" hyvällä lihaskunnolla... niinkuin tuon selän skolioosin ja sen huonon ryhdinkin... Pumppu pitäis vahvistua kun sitä kiduttaa (väittää tohtori, joskin hiean ristiriidassa itsensä kanssa) Kilpirauhaseen tuskin apua saatikka munasarjojen hiipumiseen tai seksihalukkuuteen, mutta aina kannattaa yrittää...

Ihan jees, ja sitten taas itkujen itku...

Kp1 osui lauantaille ja hyvä niin. Pelkäsinkin että maanantaina kun lomalta palaan töihin klo 0200 niin siihen aamuun vielä mensujen alut yms yms niin olisin kuollut. Popsin paljon särkylääkettä ja vietin railakkaan lauantain firman juhlissa.

Siellä se ensimmäinen itku sitten iski. Puhuin tilanteesta ensin yhden pariskunnan kanssa kellä on yksi lapsi mutta tiesin heidän kärsineen lapsettomuudesta. Heillä vika oli miehessä ja jäivät sitten siihen yhteen lapseen. Tämä keskustelu nyt ei ollut kovin hedelmällinen, mutta myötätuntoinen ja ihanasti myös sitten tämä mies meni puhumaan minun mieheni kanssa. Veikkaan että vertaistuki teki hälle hyvää....

Itse sitten yritin parhaani mukaan lohdutella mieheni kaveria joka oli eroamassa ja muuttamassa omaan osoitteeseen. Toista tuntia juttu pysyi siinä aiheessa kunnes sitten pompsahti omaan ongelmaan ja eihän siitä itkusta sitten tullut yhtään mitään kun tämä mies alkoi lohduttelemaan ja kertomaan omia aatoksiaan kun on todennut ettei meille ole lasta suotu. Hän oli kuulemma kovasti tyttöystävänsä kanssa toivonut meille onnea ja haaveili että ehkä kummiksikin voisi joskus päästä. Voin kertoa että tuli paruttua tippa jos toinenkin....

Noooooh... Jotta ei paska ja itku tähän jäisi niin pahin tuli sitten tänään... tätä itken nyt... Eli töissä on yksi tyttö joka tuli kertomaan lapsettomuudestaan jossain vaiheessa kun oli kuullut että meilläkin on ongelmia. Heillä oli yritysvuosia enemmän mutta hoitoon hakeutuivat muutamia kuukausia sitten. Ensimmäiset inssit oli tehty clomien kera, vai olisko ollu vaan ovulaatioinduktio clomeilla ennen kesälomaa mutta oli sitten välikierrossa tärppi käynyt. Nyt viikko 8 meneillään.... Hän sen kyllä kertoi varovasti ja ensin käänsi selän kun kysyin miten heidän hoidot... (hän siis oli jo kysynyt meidän edistyksestä ja kerroin miten oli mennyt ja mitä oli sanottu... ja että ivf alkaa syyskuusta) Kertoi uutisensa tahdikkaasti ja selkeästi otti koville... Hän sanoikin että ensimmäisenä oli mieleen plussan jälkeen tullut, miten hän sen minulle kertoisi ja koska. Olen todella kiitollinen... Siis TODELLA kiitollinen että hän kertoi sen heti ja saan aikaa sulatella ennen kun kaikki muut sen kuulevat. Sattuu vaan aika pahasti juur siihen sumuttelun alkuun se viikko 12 hällä joten toivottavasti olen eri vuorossa silloin edes... En vaan kertakaikkiaan kestä sitä onnittelurumbaa, jos sellainen tulee....

Kauheeta tällanen elämä... Olen siis niin aidosti onnellinen hänen puolestaan enkä ole pätkääkään katkera.. Voin sanoa että en yhtään katkera HÄNELLE... Olen vaan elämälle katkera.... Itkettää niin vietävästi miksi muut... miksei me... Olen aidosti kiinnostunut mitä tälle tytölle kuuluu ja miten homma etenee... Suren vaan suunnattomasti että menetin sen ainoan samassa tilanteessa olevan kaverin jonka kanssa oli keskusteluyhteys...

Että oli tämä sitten mukava töihinpaluupäivä... Toivottavasti huomenna helpottaa... Mensut alkaa laimenemaan ja maha ei enää satu... Kohti uutta keirtoa jonka jälkeen päästään sumuttelujen kautta ensimmäisiin kunnon hoitoihin.... Joihin on jotenkin saatava järkyttävän suuri positiivinen lataus....

Ei se vesi niskassa tunnu lämpeevän...

Olen jotenkin jättänyt kuulematta kaikki testitulokset mitä lääkärit ovat ottaneet... (eikä mun lekuri niitä ole kyllä ääneen sanonut) Usein vain todennut että jossain arvossa on vähän vikaa ja että joku arvo on parempi tai huonompi kuin ennen mutta ei ole ollut puhetta edes mistä arvosta on kyse...

Nyt sitten kun oli tämä ivf suunnittelu niin ensin sitten tuli kylmästi kysymys että olemmeko molemmat halukkaita lähtemään nyt ivf hoitoihin. No siihen tietysti sellainen äimistynyt Joo-o? Että siksihän täällä ollaan... No kävi hän nyt ensin monotomisella äänellä meidän hoitohistorian läpi paperista...

Vasta tämän kysymyksen jälkeen hän alkoi kertomaan tähänmennessä saaduista tuloksista ja havainnoista, joista ei oltu aikaisemmin puhuttu mitään...

Eli siis moneen otteeseen on joku hormoniarvo ollut huono (ilmeisesti se mikä otetaan siinä ennen inseminaatiota) jota muuten juuri tajusin että ei taideta ottaa kaikilta?? Niin tämä arvo on huono ja vaste menopuriin oli niin huono isommallakin annoksella että epäily munasarjojen hiipumiseen oli ilmeinen... Joka sitten oli varmistettu AMH testillä ja se varmisti epäilyn.

Viileästi sain sitten kuulla että homman nimi on se että niitä munasoluja ei sieltä sitten enää kovin kauaa luultavasti tule ja että pitää pistää vaihdetta silmään jos meinataan joskus toinenkin lapsi saada aikaan... Ja kun tähän ivf:ään nyt lähdetään niin täysannos tulee menopuria jos sekään riittää edes pitkällä kaavalla. Luultavimmin munasoluja tulee vähän, mutta toivottavasti ne vähätkin olis sitten hyviä.

Kysyin vielä kun on noita inssejä tuossa tehty ja ultrattu muutama clomikiertokin, että voiko sitä sitten sanoa että munasolu on lähtenyt liikkeelle varmasti vai voiko olla ihan tyhjiäkin ne rakkulat... ja kuulemma mistään ei ole takeita jos ei nyt sitten raskaana ole....

Varmaan tulee taas todella pitkä parikuukautinen odotus tässä... Marraskuussa vasta pääsen tästä hermojaraastavasta piinasta saada tietää tuleeko niitä soluja vai ei... ja saanko minä biologisen lapsen koskaan.... Isännällä on paremmat mahikset jos vaikka lahjasolujakin joutuis käyttämään...

Summasumarum... Nyt meillä on sitten se syy jota ollaan haettu ja jota vastaan on nyt sitten "helpompi" taistella?? Huhhuh....

- PESSIMISTI!

Kylmää vetta niskaan

Meillä ivf suunnittelu oli äsken ja tuli tylsä tuomio siitä että on munasarjojen toiminta hiipumassa minulla. Tästä syystä suositteli pitkää kaavaa ainoana vaihtoehtona ja suositteli myös ensimmäisen lapsen jälkeen viipymättä yrittämään toista.



Tylsää faktaa tuli myös siitä että ei munasolujen määrä tule olemaan mikään huima ja liikkeelle lähdetään heti maksimiannostuksista. Hyvänä puolena se että hyperin vaaraa ei juurikaan ole...



Että näillä mennään... Hoitoon ilmoittaudutaan syyskuun mensuista (jotka on vasta kuun lopussa) joten marraskuussa sitten alkaa meillä piinapäivät vasta seuraavan kerran lähestymään...

 

Että näillä sitten mennään... reseptit kourassa ja piikit kassissa...

Lapsettomuus tekee kamalia asioita ihmiselle!

Olen ihan hullu... Olen täysin järjiltäni??

Jos jollakulla on epäselvyyksiä niin kerrottakoot että en ota menetyksiä tai sovittujen juttujen pieleenmenemisiä kovin helposti enkä siististi. Minä olen siis kuin pahanen pikkukakara. Minulle EI SAA LUVATA yhtään mitään jos se ei oikeesti tapahdu.

Homman juoni on siis se että meille piti tulla kolme tyttöä hoitoon. Ikähaarukka lienee siinä 6-11v kinttaalla. Eivät ole koskaan olleet meillä ja vain kaksi tytöistä tunnen jonkunverran. Porukassa on myös hieman erityistoimia vaativa neitonen. Ja tulevat koska vanhemmat ottivat muutaman päivän irtioton elämästään. (se oli todella ansaittu loma)

Nyt sitten tytöt oli määrä tulla ensin pe... sitten siirtyi kun sukulaismammat halusivat lapset niin tulee ehkä siinä la kieppeillä... ehkä.... ja nyt kun sitten soittelin mammoille eilen niin täti oli töykeä ja antoi ymmärtää että hän kyllä haluaa tytöt pitää ihan vaikka ensiviikkoon asti itsellään. Ja nimenomaan omistushaluisesti tämän ilmoitti...

Syy taas hänen omistushaluunsa juontaa juurensa siitä samasta syystä miksi minäkin tyttöjä odotan hoitoon.. Hänkin on lapseton... ja toinen mummo joka on hoitokaverina on menettänyt lapsensa onnettomuudessa.

Järkyttävää tässä on se että olen itse niin omistushaluinen ja olen odotellut tyttöjä jo kuukauden että tulevat... tai siis yhden piti tulla meille kun oma lomani alkaa, mutta homma muuttui siihen että koko poppoo tulee... En haluaisi pitää puoliani mummoressuja vastaan... Eli en kehtaa soittaa nyt ja kysyä tasa koska tulen tytöt noutamaan... Noloa!! Edellinen puhelu kun oli aika jäätävä... Loppuviimein mummo kyllä sanoi että tytöt odottavat kyllä kovasti päästä meillekin.... (sen jälkeen kun olin mennyt vaivihkaa sanomaan että eihän meillä ole mitään väliä että tytöt on siellä niin kauan kun haluavat olla... )

Vanha susi ja nuori susi siis taistelevat kaneista jotka eivät vielä edes tajua olevansa revittävinä. MIKÄ HELVETTI minuun on mennyt?? Odotan kuin kuuta nousevaa että saan vieraita kakaroita talon täyteen??

Mummo on sitten myös reipottanut lapsia pitkin jokaista huvipaikkaa mikä kunnasta löytyy. Mulle ei paljoo jätetty valttikortteja tyttöjen viihdyttämiseen. Luulenpa että vedän ässän hihasta ja järkkään lähinnä askartelua/leivontaa ja picnikkiä jossain saaressa. Ehkä jos vaan säät sallii niin yhdellä eläinpihalla vois käydä kääntymässä... En tiiä... perseestä... ahdistaa...

Mut joo... se iloinen odotus koska nää viirupäät tulee kylään muuttuikin mummon peruukinvedoksi. Kyllä tuli paska olo...

Oudon seesteistä?

Mikä mahtaa olla? En ota ollenkaan raskaasti kuukautisia tällä kertaa?? Ei ole mitään vauvakuumeilua... ei ole menettämisen tuskaa... ei ole mitään muutakaan alakukoa aiheesta? Kerrassaan outoa... Mä oon ihan jees tän asian kanssa? Koska mahto olla viimeksi tällanen olo kp2? Veikkaan että se on tää suunnittelukäynnin odottelu kun pistää näin positiiviseksi ihmisen....

kp1 Taas..... olisko jo joku 30 kierros meneillään?

Taitais muuten olla ihan oikeesti kolmaskymmenes kierto meneillään?? Joskus puolentoista vuoden tienoolla eli viime syksynä käveltiin miehen kanssa lenkkiä ja totesin että jos kolmen vuoden yrityksen jälkeen ei ole plussaa tullut niin minä saan hankkia sen koiran... Ja mies tähän myöntyi vedoten siihen että onnistuminen kyllä tulee ennen kolmen vuoden rajapyykkiä...

Pitää varmaan alkaa katsastelemaan taas eri rotuja ja kenneleitä kun keväällä meille sitten tulee koira?? Pessimisti... :D KYLLÄ!!

Kp 1 ei tullut tällä kertaa helpolla. Jo kp 18 alkoi tiputtelu joka jatkui aina kp 27 päivään asti jolloin mensut alkoi... Tiputtelu jopa loppui toisinaan alkaakseen taas päivän tauon jälkeen uudestaan. Teinpä eilen testinkin jotta sain oikeet mensut alkamaan. Se on joku jännä juttu että tikkuun pissiminen saa ne mensut tulemaan nopeesti. Umpipuhdas negahan se sieltä taas minua tillitti luiskalta. Yksi ainokainen viiru...

Hoidonsuunnittelukäyntiin on enää 15 päivää!! IIIIIK!!! Edelleen ahdistaa se verikokeen tulos ja toki myös se kuinka nopeasti päästään tositoimiin. Nyt on ihanaa sentään kun työnantaja ja esimiehet tietää homman nimen ja ovat kannustavia. Näinollen pääsen henkisesti helpommalla kun joudun vapaita pyytämään.

Nyt sitten vaan levollisin mielin odottamaan että tämä järkky mahanturvotus alkaa laskea (tiputtelun ajan eli melkeen 10 päivää on maha ollut todella jalkapallo) Olo on jo paljon parempi ja sutjakampi. Oikeesti taas tällä kertaa mensujen alkaminen on jotenkin puhdistavan oloista. Toivottavasti tämä tunne kantaa nämä muutamat päivät. Useimmiten minulla iskee se masennus ja paska-aalto vasta kolmannella tai neljännellä päivällä.