Ongelmista suurin....

Tänään töissä koin yllätyksen... Samaa työtä eri vuorossa tekevä tätskä käy myös lapsettomuushoidoissa... Tai siis minähän en käy vielä hoidoissa mutta hän pääsi tiensä päähän asti jo :( Surkean näköinen nainen oli vastassa kun tulin töihin ja hetken jutustelun jälkeen hän kertoi olleensa sairaslomalla koska oli ollut munasolupunktiossa. Ja naamailme oli synkkä koska yhtään solua ei oltu saatu talteen ja olin myös annettu ymmärtää että niitä ei saataisi muillakaan hoidoilla sieltä tulemaan...

Surkeampaakin surkeaa hänen osaltaan ja voin vain pahoitella, mutta jotekin sain siitä itselleni jotain. Ensimmäisiä ihmisiä jotka ihan livenä tiedän käyvän läpi näitä juttuja juuri nyt. Hänelle toki on turha ruveta enää asioista puhelemaan kun kerran tie nousi pystyyn, mutta kuitenkin.

 

Olen tässä muutaman piiiiiiiiiitkän ja tylsän työpäivän miettinyt ihmisluontoa. Miksi pitää kaikesta tehdä niin hemmetin suuri asia?? Minkämoinen elämäntilanne ihmisellä ikinä sitten onkin, se saa aina pienen ajan päästä nostettua jonkun ongelman ylitse muiden ja sitten se alkaa valtaamaan alaa ja lopulta kasvaa kerrostalon kokoiseksi ongelmaksi. Miksi joku ongelma on sitten niin suuri jollekin... no koska se on hänen oma isoin ongelmansa.

Toisilla on hirmuisen suuri ongelma kun takapuoli on tietyn levyinen tai tissit liian pienet tai suuret.... Se on niin suuri ongelma että sen eteen ollaan valmiita tekemään ihan mitä tahansa ja jopa hinnalla millä hyvänsä. Ulkopuolisesta se näyttää tyhmältä mutta se on oikeasti todella iso ongelma juuri tälle ihmiselle. Sitten on esim yh-äiti kahden lapsen kanssa ja raha on tiukilla... Se on tiukilla mutta elämästä sillä rahamäärällä juuri selviää... Siitä kasvaa kuitenkin ylitsepääsemätön ongelma ja seinät kaatuilevat päälle vaikka tilanne ei oikeasti ole paha eikä uhkaava... Se nyt on sen äidin pahin ongelma ja se on silloin valtava. Sitten tulee perhe jossa lapsi sairastuu ehkä jopa parantumattomaan sairauteen ja toki se on perheelle katastrofi. Kaikki persauksen levenemiset ja rahatilanteen pienuudet surkastuvat ja isoin ongelma valtaa korkeimman korokkeen ja jopa lähisuku saa sen saman mörön omaksi ykkösekseen.... En tiedä saako ideasta tolkkua mutta MIKSI ihmisellä pitää aina olla joku ongelma. Jos ei ole isoa tarjolla tai edes tuttavilla ei ole isoja ongelmia tarjolla niin sitten aletaan luomaan niitä vaikka tyhjästä.

Olkoon alkanut viikko ongelmaton ja mukava.....

Kolme kirjettä

Tänään oli postissa kolme kirjettä minulle.... Kaikki koskivat terveyttä joten tunnen itseni erityisen sairaaksi :D

Ensimmäine oli lapsettomuusklinikalta ja sieltä tuli lappu että oli taas jotkut arvot ihan ok ja ei syytä lapsettomuuteen.

Toinen oli työpaikan terveystarkastuksen lappu jossa kerrottiin että ämmä on ihan ok tekemään töitä... (huh... minähän jo pelkäsin)

Kolmas oli sitten vähän isompi nivaska... Ne oli tyksiin.... Nyt olisi sydämen magneettikuvaus parin viikon päähän ja kyseinen toimenpide ei ollutkaan mikään ihan hepponen. Olen joskus ollut aivomagneetissa ja sinne vaan mentiin makoilemaan ja vähän tuntu päässä jännältä ja se oli puolessa tunnissa ohi. Nyt on sitten kanyyliä ja merkkiaineita niin pillerin kuin suonensisäisessäkin muodossaan jonka jälkeen sitten kuvaillaan ja otetaan vielä verikokeita.... Seuraavana päivänä holteri joka tarkoittaa että koko yläkroppa täyteen lappuja ja kaapelia ja kainaloon kannettavaksi valvuri joka rekisteröi koko päivän ja yön sykkeen. Kuukausi siitä lääkäriaika kuulemaan tuomiota....

No ei tuo kolmas nivaska olisi mitään muuten, mutta kun olen siellä uudessa työpaikassa koeajalla niin milläs helvatilla mä selitän tuon parin päivän säätämisen ja varsinkin kun kyse on vielä sydämestä. Olen tässä miettinyt josko kertoisin että on vanhan vaivan kontrollikäynti vaan ja vie kahdesta päivästä siipaleen ja kun kerran on vuorotyö niin voisin tehdä jotain toista vuoroa ne päivät (näin toivonkin että käy koska molemmat operaatiot on niin helppoja että pääsen jatkamaan päivää sieltä päästyäni normaalisti.

Katsotaan josko huomenna saan pomon jostain sen verran kiinni että ehdin nämä päivätoiveet hälle ilmoittamaan.... Sitten vaan toivotaan että ei tule mitään pahoja tuloksia kummastakaan... Tai no holterista tulee kun on aina tullut mutta tuo magneettikuvaus on se suurempi pelko. Jos sieltä jotain tulee niin se on aina paaaaaaha paha juttu. Viimeksi on ultrattu sydän niin oli vasen kammio hiukka laajentunut... Ja se oli pari vuotta sitten. Toivottavasti ei ole tila pahentunut....

Miten olla parempi ihminen osa 1

Olen kärkäs, olen turhan neuvovainen ja tuppaan olemaan aika hanakasti oikeassa. Olen liikaa äänessä ja yritän olla liikaa muiden kanssa puheissa. Pyrin saamaan muut hyvälle tuulelle, mutta ne pitävätkin minua idioottina.

Tyhmä en toivottavasti ole ja siksi mietinkin jatkuvasti miten olla parempi ihminen. Mieheni on uskomaton. Hän avaa suunsa ja saa kaikki ihmiset lapsista vanhuksiin rakastumaan itseensä ja sitä ei pysty ketään kiistämään. Miten helvatissa hän sen tekee?? Joillakin se on vaan sisäsyntyistä ja jotkut muut saa sammakkosuun, mistä tuppaa tulemaan jos jotakin rupikonnaa ulos.

Tänään kuitenkin tein suuren oivalluksen yhden asian suhteen. Jos haluaa olla edes siedetty persoona, kannattaa puhua niin, että yksinkertaisempikin keskustelukumppani tuntee itsensä tasa-arvoiseksi keskustelussa ja että ei ainakaan tyhmäksi. Tämän arvokkaan oppitunnin antoi eräs vanhempi työntekijä uudessa firmassa missä olen töissä. Olen jo muutaman päivän joutunut viettämään taukojani niin että hän on ainut taukohuoneessa samaan aikaan ja tietysti muutaman sanan olen kohteliaasti yrittänyt vaihtaa. Vaan sanonpa mitä tahansa, niin saan aina suuni avattuani hakata henkisesti päätä seinään koska tunnen itseni ihan teini-idiootiksi joka ei ymmärrä yhtään mitään eika osaa minkäänmoisesti käyttää kommunikoinnin välineitä. Hän vaan saa minut tuntemaan itseni niin kovin tyhmäksi ja vieläpä niin eleettömästi. Otan oikein projektiksi jotta saan selvyyden mikä siinä olemuksessa sen aiheuttaa, mutta menen suorastaan lukkoon jo kun näen tämän persoonan.

Hän saa minut vajoamaan sinne lapsuuden ja teini-iän väliseen itsetunnottomaan maailmaan. Ikäähän minulla on (HUI SENTÄÄN) pari vuotta vajaa 30. Oikeasti hän ei sano mitään sellaista vaan se elehdintä, katsekontaktin välttäminen, huomiotta jättäminen, selän kääntäminen ja eniten ehkä se että puhuu iloisesti "tuttaville" mutta minulle puhuu puoleen ääneen.

Uuden työpaikan muutkin suhteet ovat kuralla, mutta ne ovat siellä keskenäänkin huonoja. Joudun taistelemaan tauoistani koska kukaan ei minua meinaa tauottaa enkä syytä... Työtehtäväni on AIVAN PERSEESTÄ verrattuna niihin vapaanpiin hommiin. Joudun kuitenkin joskus käymään syömässä ja pissalla ja näin ollen on pakko saada joku auttamaan. Eilen jouduin laittamaan lapun kaulaan kun ei kukaan ottanut kuuleviin korviinsa aneluitani. Kirjoitin että "haluaisin päästä ruokatunnille". Onneksi sitten pääsinkin mutta minut vapauttanut tytsy oli kyllä taasen niin hapan että oksat pois. Olen kiittänyt ja kumartanut ja kiittänyt työpäivän jälkeen uudelleen ja yrittänyt olla niin avulias muille kuin vaan on mahdollista ajan puitteissa. Helvatti että tollaseen kanamaailmaan on vaikea mennä sisään kun nokkimajärjestys on ennestäänkin sekaisin.

Olen parempi ihminen joka ikinen kerta kun keksin miten voin itseäni parantaa... Vielä parempi olisi jos vielä muistaisin nämä asiat kun tilanteet tulevat eteen. Vaikeinta minulle on se että kerron paljon itsestäni. Kerron ihan liikaa itsestäni vaikka olen päättänyt että en kerro kenellekään mitään. Kohta huomaan taas pölpöttäväni jotain asiaa sellaiselle kelle se ei kuulu. Tämä on jo melkeen sairauden luokkaa.... Onhan se totta että elämäni on melkoista myllerrystä ja minulla on paljon sellaisa asioita joista pitäisi päästä puhumaan jonkun kanssa, vaan en raaski kavereitani tai heidän korviaan siihen tuhlata joten menen patapää puhelemaan vieraiden kanssa....

Huomenna yritän taas kovemmin!! :)

kp1

Jaahas... Jostain se on aloitettava niin aloitetaan sitten tästä lapsettomuudesta. Häät oli ja meni ja miehen kanssa oltiin päätetty että naimisiin ja sitten samoihin aikoihin ehkäisy pois ja TÄDÄÄÄÄÄ meistä tulee perhe! "Sä sano uuuuu, mä sanoo aaaaa... ja siitä tuli vauva" HAAAHAAA! Joku väitti minua pessimistiksi mutta tässä asiassa olin ihan varma että se onnistuu heti tai ainakin parin kk sisällä koska koko suku on helposti sikiävää. Olin siis hyvin positiivisilla mielin ja heti jäikin kuukautiset tulematta, mutta olikin vaan kroppa sekaisin vielä hormonaalisista ehkäisyistä... Sitten meni kuukausi, toinen kolmas, kymmenes kohta meni vuosi ja sitten puolitoista.

Niin on löytynyt kohdusta myoomaa joka ei sitten siellä enää operaatiossa ollutkaan. On bongailtu ovulaatioita joka samperin kuukausi ja käytetty kevyitä lääkkeitäkin, mutta eipä auta. Nyt on edessä se pelottava hetki kun pitäisi oikeasti sitten lähteä hoitoihin. Tutkimukset on hutkittu jo ennen kesää ja molemmilla koneistot on toimintakunnossa. 

Tunnen olevani jossain välitilassa... Olen lapsettomuudesta kärsivä, mutta en vielä hoitoja aloittanut. En oikeen kuulu mihinkään ja mitään ei ole tehty mutta silti jo ahdistunut että ei se tule koskaan ja ei ne hoidot tehoo kumminkaan. Huomasin jo kuukausia sitten että minussakin alkaa se lapsettoman katkeruus sikiämään vaikka niin vannoin että se ei mene niin. Kuukausi kuukaudelta on pahempi isku aina kun joku ilmoittaa olevansa raskaana tai kuulen että joku on taas raskaana. Telkkari syytää raskaus, synnytys ja lapsenteko-ohjelmia minkä kerkiää, Ikea käynnit saa voimaan pahoin ja kotiin tullessa pääsee yleensä itku.

Nyt olen sentään jo antanut itseni luvan itkeä, mutta ehkä se katkeroittaa minua vielä lisää ja nopeammin.

Tämäkin kierto sai sitten taas tänään alkunsa ja katsotaan ehditäänkö me nyt sitten tähän kiertoon jo aloittamaan jotain (epäilenpä että ei). Tähän kiertoon osuu myös sydämen magneettikuvaus jota on odotettu vähän turhankin monta kuukautta. Ongelmia on siis myös pumpun ja kilpirauhasen kanssa....

Otetaan nyt sittan alkuun vielä työkin, eli aloitin kk sitten 3vuorotyön joten kroppa vetää ihan solmuun tästäkin syystä. Kello 03 herätykset eivät ole ihan mun juttu ja kaikki on ihan sekaisin. Päivävuoro vie koko hemmetin päivän ja iltavuoroihin en oo päässy vielä käsiksi ja tuskin pääsenkään uutena työntekijänä. Uusi raskas fyysinen työ verottaa voimia ja vielä kun sivussa olen yrittäjä ja pyörittelen osittain kahta toimialaa niin onhan tässä hiukka liikaa asiaa yhdelle emännälle.

Toivottavasti tämä valittava ja nirisevä ämmä saa edes joskus tarpeeksi positiivisia asioita kerättyä kasaan niin alkaa aurinko paistaa risukasaankin. Lupaan laittaa yhden kategorian pelkästään hyville uutisille ja sitä selaamalla toivottavasti saan jotain positiivisuutta persoonaani.