3+2 On se päänuppi ihmeellinen kapistus....

Sillä saa aikaan kyllä jos jonkunmoisia raskausoireita... aina joka helvetin kuukausi jotain uutta... Aina päätän että nyt en mene tähän halpaan taas jälleen kerran vaan menempä sittenkin. Yleensä kroppa heittää ne perus tissiturvotukset ja alavatsafiilistelyt pissahätineen. Maha turpoaa ennen menkkoja aina tosi rajusti ja olen taas ihan varma että tärppää...

Nyt kuitenkin löyty taas pari uutta mitä ei ollakaan kokeiltu ennen.... Innsin jälkeen pp8 iski joku juttu silmään mikä on vieläkin... eli tuli verisuonet silmissä TODELLA pintaan ihan joka aamu. Perus lämpöilyä on ollut myös, mutta nyt sitten tuli inhottava päänsärky eilen illalla ja jatkuu vielä vaan tänäänkin. Toispuoleinen viiltävä särky aika tasaisesti koko päivän. (mulla särkee pää ehkä kerran kahteen vuoteen) Samaan sitten lisätään kunnon närästyksenpoikanen joka sekin vierailee maksimissaan kerran vuodessa.

Eli taas mennään korkealla... :D Niin ne mielialat vaihtelee....

Onneksi testipäivään ei oo enää pitkä matka.... 3.6 on virallinen ajankohta... Taidan kyllä kokeilla onneani jo ennemminkin... Itseni tuntien.

3+1

Kävin juuri yhden sarjakuvablogin läpi.... "Meinasin kaatua" blogi oli kyllä niin mahtavan osuvasti piirretty että olen ihan kahden vaiheilla josko tilaisin kyseisen kirjan itselleni. Osuu ja uppoaa ihan joka kelvetin osuus siitä niin hyvin että hirvittää. Kaikki me lapsettomat näköjään ajatellaan ihan täysin samoja asioita ja ihan samalla kaavalla.

Mitää ihmeellisiä tuntemuksia ei ole edelleenkään. Luget tehneet tietysti tissit ja nostaneet vähän lämpöä (en oo mitannu mutta posket kuumottaa ja viluttaa muutoin)

En osaa oikein kirjoittaa asiasta taas yhtään mitään. Olo on mitäänsanomaton ja turta. Ei ole toivoa eikä kipinää vaikka kuinka yrittää... Pettymys ja alakulo on jo valmiina odottamassa kuivattuina ja ilmavasti josko menkat sytyttäisi taas kunnon roihun. Siinä hiilloksessa sitä on sitten mukava lämmitellä menkkojen ajan kunnes päästään aloittamaan seuraava tupla-annoksella oleva inssi.

Eilen olin juhlissa jossa oli monta kymmentä lasta ja aikuisia vain vähän enemmän. Oltiin ainoat lapsettomat melkoisen varmasti, mutta vieläkin tätä pahempaa on olemassa. Ei paljoa katkeruus nakerrellut lapsettoman mieltä kun porukassa oli yksi juuri kantasolusiirrosta tullut tyttö peruukki päässä rajoituksineen ja juhlijoiden joukossa juuri pari kuukautta sitten tyttärensä syövälle menettänyt perhe. Voin vaan nostaa hattua näille leijonaäideille jotka ovat pystyneet taistelemaan noidenkin asioiden läpi... tai tuskin vielä läpi mutta siltikin. Niinkuin lapsettomuus seuraa minua joka sekunti kantapäissä kiinni, niin seuraa heitäkin menettämisen pelko ja kuolema.

Onko sitten parempi että ei ole koskaan saanutkaan kun että menettää... Olen sitä mieltä että parempi on olla saamatta ollenkaan. Luopuminen on aina paljon pahempaa.... Lapsettomuus voisi olla ihan siedettävä olotila jos ympräistössä ei olisi koskaan yhtään ainuttakaan kyselijää tai arvostelijaa. Periaatteessa se on kuitenkin ympäristön paine joka ajaa tähän ahdinkoon. Suuri osansa on tietysti omalla halulla ja kateudella, mutta myös sillä pelolla että joku tulee neuvomaan tai kyselemään.

"Mitä jos" ajatusleikki... Kaikille tuttu esim lottolapun oston jälkeen

Mitä jos ihan oikeesti tulis plussa tässä kuussa?? MITÄ IHMETTÄ sitä ajattelis ja tekis? Takana ei oo yhtään keskenmenoa joten luultavasti ottaisin asian ihan hepulilla vastaan ja salaa kävisin ostamassa jonkun pienen jutun jotta saan sen "taian" rikottua ettei muka mitään saisi ostaa syntymättömälle.... Jotain niin pientä että se on helppo hävittää jos jotain pahaa tulisikin vastaan.

Millainen olisi ensimmäinen työpäivä tän tiedon saamisen jälkeen... Pysyisinkö nahoissani?? Heltyisinkö mässäilemään määrättömästi vai nukkuisinko koko vuorokauden onnellisesti unelmoiden?? Montako kertaa kävisin testejä ostamassa lisää jotta sen uskoisin? Alkaisinko heti suunnitella lastenhuoneen sisustusta?? Olisiko isäntä seuraavana päivänä jo farmarikaupoilla? Menisinkö katsomaan niitä antiikkisia metallisia lastenvaunuja jotka äiti on minulle jo vuosia sitten ostanut... Niitä, joita en ole uskaltanut enää vuoteen katsoa??

Se päivä kun joskus tulee että saadaan plussatesti niin lupaan seota sukissani... hyppiä hysteerisesti ja soittaa parille kaverilleni heti!!! En kertaakaan mainitse halaistua sanaa naamakirjassa aiheesta... Enkä valita YHTÄ AINUTTAKAAN ASIAA MITÄ RASKAUS TULLESSAAN TUO!! (vaikka luultavasti mun kroppa lahoaa siinäkohdin)

Tässä siis taas itkunkatkuinen hormoonipläjäys tähän kohtaan. Ei se siitä... Selviää sitä ehkä ilman lapsiakin?? kai??

2+5 Optimismia edelleen

Itsensä tsemppaus jatkuu edelleen... Piinaviikot eivät ole edes puolessa välissä vielä. Lugesteronit sentään aloitettu jo ;)

Mulle on iskeny joku syyhy! Kaikki paikat kutiaa ihan sikana. Se alkoi vähän niinku aurinkoihottumana rintakehästä ja levisi siitä alaspäin ja käsiin ja kaikkialle. Mitään ihottumaa ei ole mutta ihan järkyttävän hirvittävä kutina kylläkin. Sormet ja varpaat ristissä että tää olis viimeinen kierto mikä piikittää piti.

Tässä tän kk ajan kun olen näitä ns. raskausviikkoja kirjotellu, niin en voi kun todeta että HELVETTI ETTÄ MENEE HITAASTI!! ei mitään järkeä kuinka matelemalla aika menee kun sen tuohon muotoon kirjoittaa :D Kyllä on odottavan aika sitten varmaan todella pitkä.

Ihanainen iltavuoroviikko meneillään joten nautin kodin rauhasta ja hiljaisuudesta. Sääli että keli on noin vetinen.

1+4 optimismin opiskelua

Jatketaan nyt samaan suuntaan kuin edellinenkin.... Eli päätös olla raskautunut on tehty vaikka "siemennys" tehdään kyllä huomenissa :D

Inssi päivänä siis keskiviikko kp 12 ja eilen oli ultrassa (kp10) yksi ainokainen 18mm pallero...  limakalvo oli muistaakseni jossain 7,3 paikkeilla. Tänään tuikkasin pregnylin mukavan apteekkirumban jälkeen kauppakeskuksen parkkihallissa mahanahkaani. Eipä löytynyt sitten taas ihan ensimmäisestä apteekista.

Ihmeellistä että eivät tiedä apteekeissa miten toimia tällaisten lääkkeiden kanssa jotka ihon alle tirvastaan. Jouduin itse erikseen pyytämään neulaa pistämiseen ja ruiskua... ja sekotusneulaa... Tämän kaiken kun hän sai sitten pitkin hampain mulle kerättyä, ei vanhempi naishenkilö tiskin takana tiennyt että ne kuuluvat "toimitukseen" vaan käski menemään kassalle jossa tietävät mitä niistä kuuluu laskuttaa... En kehdannut sanoa hälle päin pläsiä että ei ne nyt mitään maksa kun lääkkeen kanssa ne pyytää...  Jurkele!! Ja ei siinä mitään vaikka maksaisivatkin jotain... kunhan ei tulis niin helvatin syyllinen olo kun niitä niin kovin pitkin hampain sieltä ollaan antamassa.

Isäntä saa tulla työmatkaltaan ruikkimaan purkkiin tänne kotiin ja sitten taas kiireen vilkkaa toiseen kaupunkiin. Jos nyt tärppäisi tästä kierrosta voisin oikeasti sanoa että mies oli kuule toisessa kaupungissa sillon kun tää lapsi on alulle pistetty... :D

Viimekäynnillä lääkäri antoi ymmärtää taas että oli erittäin pettynyt yhden munasolun aikaansaamiseen ja sanoikin että seuraavassa inssissä vaihdetaan sitten lääkettä ja annostusta että saadaan se kaksi munasolua aikaan. Kuulemma ne pitäisi ainakin saada aikaan... Hän ei taaskaan kovin paljon ladannut toivoa tähän kiertoon vaan antoi luvan varata hoidonsuunnitteluajan jos nyt tulee nega... Eli toisen inssin jälkeen päästäis jo ivf suunnitteluun ja jonoon... Jonon aikana ehdittäisiin vielä tekemään yksi inssi...

Suomeksi... Päästään koeputkeilemaan jo tämän vuoden puolella jos nyt ei tärppää ennen sitä... Mitä tietysti kovasti toivotaan....

Olin tänään myös todella rohkea... sain vihdoin kerrottua esimiehelle että tällaine projekti on käynnissä ja hoidoissa käydään... Kynnys kertomiseen on ollut ihan järkyttävän suuri ja olen itkua vääntänyt pari päivää kun tiesin että se on nyt vaan tehtävä. LUOJALLE KIITOS pomo oli erittäin lämmin ja mukava tässä asiassa. Herttinen että kivi vierähtikin sydämeltä. Nyt huomenna kehtaan hyvillä mielin ottaa puolitoistatuntia pekkasia että pääsen nappaamaan siimahännät kyytiin.

kp 5 eli rv 0+5

Miksi otsikointi näin?? No ihan vaan siitä syystä että olen kyllästynyt ja raivoissani jeesustelijoihin jotka jaksavat mainostaa positiivisen ajattelun voimaa. Olen kurkkuani myöden täynnä elämäntapakouluttajia jotka paasaavat ihmisen pystyvän saavuttamaan mitä tahansa kunhan tahtotila on tarpeeksi korkealla. Siis ihmeitäkin....

Yrittääkö ne oikeasti väittää että lapsettomat ovat vain tahdottomia otuksia jotka eivät osaa haluta asioita oikein? 

Minä peruspessimisti olen löytänyt itsestäni aivan uskomattoman positiivisen puolen. Olen erittäin sitkeä uskomaan raskautumiseeni kuukausi kuukauden jälkeen. Olen aina ihan varma että on tärpännyt ja joka kuukausi on yrittäminen mielessä ja suurin päämääräni.

Nyt olen kokeillut parin vuoden aikana jo kaikenmoisia henkisiäkin jippoja ja tästä kuukaudesta lähtien päätin että OLEN raskaana... En yritä vaan olen.... Tästä syystä merkitsen jo kierron alusta asti raskausviikkoina etenemisen. Eipähän pysty kukaan sitten myöhemmin syyllistämään että en vaan ole halunnut tarpeeksi kovasti!!

Toki tietysti tahtotilaa voi ajatella niin että sitten jos adoptioon mennään niin siinä on vaan oltava sitkeä ja kestävä, mutta sekin ura on monilta poissa mahdollisuuksista esimerkiksi sairauksien vuoksi. Että ei siinäkään tahto paljoa auta.... Eikä se ole se biologinen lapsi jota minä yritän tässä tsempata kovasti.

Pyh ja pah... pakko jatkaa eteenpäin ja ensiviikolla on jo inssi....

Tässä kierrossa piikittelyä siis kp 3-7 ja maanantaina ultraan

Uusi kierto ja vanhat kujeet

Näinpä se sitten pyörähti taas seuraava kierto aluilleen. Kp1 menossa siis tässä toisessa inssiyrityksessä. Viimekierto päättyi mukavasti reilun viikon tiputtelun jälkeen.

Piikit odottelevat vessan kaapissa ja riemu on rajaton. Maanantaina soittoa tyksin suunnille ja konehuonetta taas näyttelemään. Näillä näkymin torstai olisi ensimmäisen piikityksen päivämäärä... Saas nähdä mennäänkö samalla ainemäärällä kuin viimeksi. Jotenkin luin lääkärin eleistä ja kommenteista että hän olisi halunnut munasoluja olevan enemmän kuin se 1kpl. (mikä on minusta outoa sillä siihenhän sitä pitäisi pyrkiä??)

Ensimmäiseen inssiin oli odotukset oikeestaan aika nollissa sillä eihän siinä ole kovin suuret mahdollisuudet onnistumiselle varsinkin kun ei ole mitään vikaa löydetty... Nyt kuitenkin kun serkku oli tällä konstilla plussannut niin alkaa vähän joku toivonkipinä taas nousta..... Josko mekin jo tänävuonna saataisiin aluille... Jos ei inssit tehoo niin ei varmaan editä tän vuoden puolella vielä ivf puolelle... Neljä inssiä kun pitää lusia ja sen jälkeen pääsee jonottamaan vasta ivf hoitoon (jonka jono on kuulemma n. 2kk) niin tiukille menee.

Onneksi tulee kesä ja kärpäset. Ehkä se vähän lohduttaa... Äitienpäivä on ihan paska keksintö... Se on lapsettomien päivistä yksi pahimmista. Ei itse äitienpäivä, mutta kaikista tuuteista tuleva perheen ylistys ja hehkutus siitä kuinka kaikki kaikessa on ne omat lapset ja se perhe... Varmasti lapsensa menettäneet vihaavat tätä päivää vielä lapsettomia enemmän.

 

Mietin tuossa mitä kirjoittaisin tai sanoisin lehtiartikkeliin joka käsittelisi lapsettomia äitienpäivän aikana.

Helpostihan sitä kirjoittaisi negatiivisia asioita ja kiukkuaisi omia päässä mellovia mustia ajatuksia, mutta mitä sekin sitten auttaa? Lapsettomuudesta kärsimättömät kun pitävät katkeroituneita lapsettomia ihan täys patapäinä eikä voi ymmärtää mitenkään niitä ajatuksia, joita alkaa vuosien saatossa mustassa mielessä velloa. Ehkä jutun pitäisi käsitellä vain ymmärtämystä lapsettomia kohtaan ja hienotunteisuutta asian tiimoilta. Kenties eniten minun mieleeni olisi listaus niistä peruskommenteista joita lapseton ihminen EI halua kuulla.

Ymmärtämättömyys lapsettomien itsesuojeluvaistoihin on yksi asia joka minua ihmetyttää. Lapseton hoidoissa oleva nainen ei haluaisi mennä paikkaan, jossa on yksi vauvamaha... mutta juhlat joissa niitä on enemmän tai ehkä jopa niinkin kamala paikka kuin vauvakutsut kaverin lapsen kunniaksi ovat ihan järkyttäviä paikkoja. Pelkkä ikeareissu päiväsaikaan saa ainakin minut voimaan pahoin ja masennun moneksi päiväksi niistä kaikista mahoista ja vaunuista. En niinkään ole katkera miksi muilla on, vaan kateellinen kun en itse saa. Sama pätee pallomahojen keskinäisten keskustelujen pakkokuunteluun. Siihen tilanteeseen ei vaan saa lapsetonta naista pakottaa tai ajaa. Se sisäinen pahaolo joka siitä tulee on niin valtava että fyysinen pahoinvointi on ainakin minulla aina liki.

Lapsettomuudesta kertominen oli minun kohdallani sellainen asia minkä päätin jo alkuunsa että kerron jos joku kysyy tai edes vihjaa...Ei tämä ole mikään salaisuus... Vaan mites nyt kun kolmas vuosi pyörähti juuri käyntiin. Nyt sapettaa ihan vietävästi että on tullut kerrottua... tai toisaalta ehkä sama tilanne olisi jos en olisi kertonut. Samat ihmiset kerta toisensa jälkeen kysyvät tavatessa että eikö vieläkään... NO HELVETTI EIKÖ SE NYT PÄÄLLE NÄY ETTÄ EI VIELÄKÄÄN!!!! Aina sama tilannepäivitys pitää antaa että ei ole ei tule eikä tiedä miksi. Sitten tulee se herkullisin kohta josta voisi tehdä oikein listauksen mitä EI SITTEN PIDÄ SANOA!!

1. Ei se meilläkään niin helpolla tullut. Meni meilläkin melkein puolivuotta! Kyllä se sieltä tulee kun sen aika on.

(lapsettomilla on takanaan vähintään vuoden turha tahkominen ja useimmilla vuosia jos ei vuosikymmenkin mennyt tässä projektissa ja se ei ole ollut leppoisaa lapsentekoa enää aikoihin vaan kalenteriin ja lääketieteeseen nojaavaa osittain nöyryyttävää puurtamista mihin on mennyt rahaa ja aikaa mielipahaa mukaan laskematta niin paljon että yksi puolivuotta on kärpäsen paskakasa. Hoidoissa oleva lapseton vierailee klinikalla 1-6 kertaa per kuukausi availemassa haarojaan jos jonkunmoisille kojeille. Suun kautta niellään hormooneja, mahanahkaan piikitetään toisia ja kolmatta tungetaan kapseleina toosaan.)

2. Oletteko kokeillut seksin jälkeen että laitetaan tyyny pepunalle tai pidetään jalkoja ylhäällä. Se autto meidän tuttavalla jotka oli olleet lapsettomia jo pitkään?

(tämä kommentti on ihan samoilla linjoilla tuon ykköskommentin kanssa.... Mutta laitoin sen kuitenkin kakkoseksi koska moinen uskomus elää tietämättömyyden varjolla. Kyseinen kikka ei toimi, eikä sille oli mitään fysiologista, geometrista, fyysistä eikä psyykkistä todistetta toimivuudesta. Se nyt vaan on elämään jäänyt juttu jota OLEN KOKEILLUT JUU totta helvetissä aikani... koska ei ole sellaista asiaa mitä lapseton ei olisi kokeillut. Kaikki eri asennot ja kellonajat ja pidättäytymisajat ja ruokavaliot. Niin greippimehujen litkimiset kuin foolihappopillereiden napsimiset. On vitamiinit kaikki eriaikoihin ja eri sekoituksilla. Kalanmaksaöljyt eri merkeiltä. Fysioterapiaa, kiropraktiikkaa, vyöhyketerapiaa, homeopatiaa ja akupunktiota. )

3. Kyllä se sitten tulee kun lakkaatte yrittämästä. Meidänkin tuttavapariskunta yritti neljä vuotta ja sitten kun antoivat periksi hoidoista niin sitten se sieltä tulikin ihan itsekseen

(tämä on niin raivostuttava keskustelunavaus, että en tiedä miten pitäisin itseni housuissani. Kerro minulle miten lopetetaan yrittäminen? Miten luovutaan siitä ainoasta oljenkorresta eli lääketieteestä ennen kuin kaikki konstit on kokeiltu? Mihin kyseinen väittämä perustuu? Mikä vaiva tuttavapariskunnallanne oli syynä lapsettomuuteen...? Mitenkäs sitten se kaikkien tuntema joku sukulaisnainen joka vaihtoi miestä ja vuosien lapsettomuus oli ekassa kierrossa hoidettu... pitäiskö mun vaihtaa miestäkin vielä??

4. Nauttikaa nyt elämästänne kun teillä ei ole lapsia. Kyllä vielä ehditte tätä kakkavaippa-arkea elämään ja haikailette vapauden perään

(tämä ei ota niin paljon kaaliin kun tiedän sen olevan juurikin näin ja asia on vain raaka totuus. Se kuitenkin satuttaa melko paljonkin lapsetonta jonka vapaus ei ole enää vapautta. Se on sairaalassa juoksua, kellontarkkaa piikittelyä ja tikkuihin pissimistä. Elämästä häviää vuosia huomaamatta kun vain yksi projekti vie sen kaiken vapaan ajattelun ajan. Se on mielessä herätessä... se on mielessä päivällä satoja kertoja. Se tulee mieleen jokaisesta lapsesta ja pallomahasta. Se hyppää silmille kaupassa eri osastoilla ja sen kuulee radiosta satoja kertoja päivässä. Elämää ei voi suunnitella sen enempää eteenpäin kuin lapsellisetkaan... Varaanko matkan ensi kevääsen?? Entä jos onkin sitten tärpännyt ja olen viimeisilläni juuri silloin?? Varataan myöhemmin.... jaa hoidot on just sillon... jätetään varaamatta...

Lapsettomuus on uskomattoman yleinen vaiva. Siitä kärsii jokaisen ihmisen joku tuttu tai sukulainen... Parhaimmillaan todella moni tuttava. Suuret määrät ihmisiä kärsii hiljaa tästä perhekeskeisestä maailmasta jossa eivät tunne itseään kokonaisiksi... jos edes ihmisiksi ja elinkelpoisiksi lainkaan. Silti lapsettomien tuskaa ja pahaa mieltä halutaan vähätellä eikä pystytä muistamaan että se riipivä kipu, jonka sen oman lapsen menettäminen saisi aikaan on vain muutaman metrin päässä... Ehkä siinä lähisuojatiellä... Ja sen jälkeen ne katkerat tunteet ja paha mieli olisi täysin oikeutettuja... koska silloin on menettänyt jotain.... Lapseton ei ole sitä jotain koskaan saanutkaan niin mitäs vikisee... Vaan kun kaikki muut ympärillään on saanut ja lapseton tietää kyllä mistä on jäänyt paitsi.

Niin kauan kun sitä lasta ei yritä, tai kun sen saa, aika kuluu eteenpäin ja tuntuu että vuodet vierii omalla painollaan. Kun se lapsettomuuden ruma peikko istuu olkapäällä aika kuluu myös eteenpäin, mutta vain kahden viikon sykleissä mutta silti kuukausi kerrallaan pettymyksestä pettymykseen. Tuttavien lapset kasvaa... Isovanhemmat ja omat vanhemmat ikääntyvät. Maailma tuntuu kutienkin menevän kovempaa vauhtia kuin mitä oma aika menee.... Juna menee siis nopeammin kuin mitä itse pystyt juoksemaan. Entä jos jäänkin laiturille... Olen se yksinäinen vanhus siellä vanhainkodissa, jota ei tule ketään katsomaan, sillä sinulla ei ole enää ketään.

Jurps!

Kyllä jurppii taas oikeen urakalla... Ex kaveri ilmoitti naamkirjassa olleensa ultrassa ja toinen tulossa tän meidän yrityskauden aikana...

Sitä muistaa sitten aina tällaisten muistutusten jälkeen että sitä aikaa todellakin on kulunut pari vuotta. Iskee aika pahastikin oikeastaan. Tiputtelua ollut pian viikon ja mensut alkamassa piakkoin kunnolla... Hyvää siinä on se että päästään uuteen yritykseen mutta kyllä se jaksaa vaan joka helvetin kuukausi masentaa ja viduttaa aika pahasti.

Tiedän että mun pitäis soittaa tyksiin ja varata sydämen ultra itselleni koska edellisestä on puolivuotta... En vaan jaksa... En haluu...

Muuta mukavaa on vaihteeksi työrintamalla... Nyt meillä on lafka siirtynyt savuttomaksi ja nämä muutamat savustelijat ovat olleet koko viikon ihan saatanallisen kusipäisiä. Järkyttäviä raivoamisia pienistä asioista ja toki vielä alkoi töissä aika kova kuukausi ja työtä on sikana. Yhteenlaskettu summa on siis erittäin viihtyisä ja miellyttävä. Olen vielä sellanen "vittunaama" jolle kaikki tuppaa aina paskan heittämään niskaan. ilmeisesti mulla lukee otsassa että hakkaa tätä hiekkasäkkiä tai jotain. En osaa puolustautua turhille pärinöille vaan nielen ihan kaiken ja otan itseeni sitten pidemmällä mittakaavalla vaan.

Että ihanaa kun on kevät ja linnut laulaa... Aurinko paistaa ja elämä kukoistaa... Voi PERSE sanon minä...

On mulla paljon hyvääkin ollut. Ostin viimeviikonloppuna uudet farkut lontoosta.... Joo.. pidennetty viikonloppu hääpäivän kunniaksi... Hieno reissu ja hienot kelit. Kaupunkiloma kylläkin mutta paremman puutteessa kelpaa.. Sääli vaan että alko sitten heti ekana päivänä tiputteluvuoto niin oli vähän paska olo siitä sitten turhankin takia.

Ei auta... Kohti uusia pettymyksiä. Toivottavasti hanat aukee pian niin päästään piikitteleen.

Tippuu tippuu

Rakkaat inhokkipiikit... täältä tullaan taas... Kohta se alkaa.... ei vielä... kohta... no nyt.... ei vielä... no nyt???

Mukavasti alkoi tiputtelu sitten jo perjantaina vaikka ovulaatiosta oli vasta 6 päivää aikaa. Edelleen jatkuu ja arvatenkin tätä herkkua viikko ennen kun hanat oikeesti aukeaa... Niiiiiin vittumaista.... Eikä ole ensimmäinen kerta joten ei mitään suuria toiveita jostain idioottimaisesta "kiinnittymisvuodosta" vaan ihan on tiputteluvuotoa... jurkele

Toinen hääpäivä meni ja muistutti mukavasti siitä että 2v on täynnä tätä sontaa nyt silleen täysin varmasti. Ehkäisy jätettiin pois häitä edeltävänä kuukautena.

Kyllä se sitten taas lähtee rullaamaan kun pääsee noita inssejä kokeilemaan lisää... josko vaikka niillä jo tärppäis.... eli ei...