Perkl torstai ja ovisplussa!

Niin se vaan sitten kävi niinkuin pelkäsin... Ovulaatioplussa joka olisi jo itsessään kovin mieluisa monille tietysti, mutta minulla se nyt vaan taas osui väärään päivään. Eli ainut päivä kun julkisella menee pas pieleen on se että ovis osuu trostaille... Ja sehän osuu... Mites muutenkaan...



Toisin sanoen mä hommaan tähän kiertoon luget jotta saan siirrettyä mensuja niin että ne ei TAATUSTIKAAN osu ensikierrossa torstaihin. Taas saan kiittää omaa tyhmyyttäni kun en vaivautunut viimekierrossa sitä laskemaan. Olin idiootti... Olen jo kaks kertaa ryssiny siirron omalla tyhmyydelläni kun en oo viittiny laskeskella...



Olo on todella pettynyt... Harmittaa niin että ei silmät liiku... Eilen illalla itkeskelin itseni uneen vaan kun olen niin pettynyt elämääni... Ahdistaa kun olen jo päättänyt että menen jonnekin ammattiauttajan juttusille, mutta ei vaan oma uskallus riitä asian puheeksi ottamista... Pelkään romahtavani tosi pahasti kun avaan suuni asiasta.



Nyt on pakko myöntää että elämänilo alkaa kuukausi toisensa jälkeen kaikkoamaan. Olen kärttyisä paskamainen tiuskiva kasa. Itken kotona yksinäni. Toisinaan mietin pääsenkö edes töihin asti (olen ollut töissä kyllä päivittäin mutta uupumus alkaa olemaan sitä luokkaa että en ehkä pääse ihan oikeesti joku päivä enää liikenteeseen) Kamalinta on se millainen olen miehelleni... Hän toisaalta ei osaa ajatellakaan minkämoisesta henkisestä helvetistä mä yritän ylös päästä... tai yritän edes pitää pään veden pinnalla...



Mua ei ahdista se että minulla ei ole lasta, enkä tiedä ahdistaako edes se että en sitä koskaan saisi... Nyt minua ahdistaa tämä elämän seisominen paikallaan... Paska työ jossa hyvä palkka... siitä olis hyvä jäädä äippälomalle ja on jopa vakkaripaikka. Haluaisin kuitenkin johonkin parempaan, sosiaalisempaan työhön. Haaveilen tyhmänä eläinlääkiksestä, mutta toisaalta olen niin aloitekyvytön että en pääse lukemisessa eteenpäin... Enkä uskalla mennä kokeisiin...



Yritän kovasti kiinnittää huomioni tulevaan... Loppukesästä tulisi koiranpentu meille jos hyvä tuuri käy.... Kämppä on täynnä kukkaruukkuja ja pihasuunnitteluunkin yritän saada ajatuksia siirtymään... Toisinaan se jopa onnistuu... Eilen yritin käydä shoppailemassa... Paino on pysynyt kurissa kesää ajatellen... Elukat on olleet terveenä talven ja odottelen että saan ne paiskata ulkohäkkeihin... Kesälomat on sovittuna... Kyllä tämä tästä etenee, mutta silti vaan tämä ahdistus kun se iskee niin se on todella murskaava ja lamaannuttava...



Ehkä tänään hoitajalle soittaessa uskallan ottaa asian puheeksi... EHKÄ!...

Ja nega... :(

Niin se vaan tänään taas pärähti nega. En kyllä plussaan oikeestaan uskonut, mutta toisaalta ensimmäistä kertaa tuntui että olis ihan luonnollista saada ne kaks viivaa... Jos ne nyt olis tullu niin se olis vaan tuntunu siltä että kuuluukin tulla... Ei olis mitään IHMETTÄ tapahtunut... Vaan ei sitte tapahtunu sitäkään juu...



Jotta seuraavalla kerralla muistan niin listaan mitä tyhmää kroppa taasen keksi...



Alamahakivut... eli mensukramppimaista muutama päivä ennen testipäivää... Nännit tummuu yllättävän paljon lugeistakin.. (jonka muistan kyllä vanhastaan että näin on käynyt ennenkin) Nyt oli myös joku ihme tissipolttelu... Eli tuntu niinku olis chiliä hierottu nänneihin eilisestä lähtien. Keskimäärin vähäoireinen kierros... Selkeesti todella paljon psyykkisiä vaikutuksia lugeilla tässä kierrossa... tai sitten oli se että pakkaseen jäi enää yhden käyttökerran satsi jos sitäkään... :(



Olen hermoraunio... Olen huono vaimo... olen kärttyisä, elämäniloton kasa... Se minä nyt vaan olen...



Miten sais sen elämänilon takasin ihan oikeesti....

Piinapäivät alkakoot!

Eilen oli sitten siirto. Ensimmäisenä sulatettu oli muuntautunut epämuodostuneeksi. Näin minulle sanottiin... Epä normaali / Epämuodostunut /epäkelpo... En nyt tarkalleen muista mutta toinen sulatettiin ja otettiin käyttöön. Tietysti sitä nyt sitten tuli sellainen olo että ne kaikki on varmaan sellasii jos niitä viljeltäisiin pidempään ja onko tämä nyt se meidän ongelma alunalkaenkin??



Eilinen päivä meni murehtiessa ja alamaailmoissa. Nyt on jäljellä enää ne kaksi siinä samassa oljessa... eli max yhteen siirtoon jos siihenkään. Se jos epäonnistuu myös niin menis vasta syksyn puolelle uus ivf kierros... Toisinsanoen koko vuosi olis menny nyt sitten tän yhden ivf pyörähdyksen kanssa... HIDASTA ON!!! Yhtä paljon kun toivon että onnistuttaisiin niin melkeen toivon vaan sitä että saadaan hoidot käytyä läpi ja päästään sitten edes sitä kautta toteamaan että paskaks meni jatketaan elämää...



Paistaako jotenkin läpi että ei oo mitään uskoa?? Eikai??



Tänään jo vähän parempi mieli... kyllä tää vielä tästä kiipii oikein positiiviseen mielentilaan ja valtavaan onnistumisen uskoon jahka päästään tää eka piinaviikko ohi. (säälittävää kun tietää jo miten tää vuoristorata menee... liian monta kierrosta menty... ei toki passeja) Onneksi se oma ajatusmaailma ei oikeesti vaikuta lopputulokseen vaikka niin kaikki yrittää aina väittää... Ne samat tyypit kun kertoo aina sitä tarinaa kuinka paksuksi tuli juuri se tuttava joka oli menettänyt toivonsa ja lopettanut yrittämisen :D Että ne niinku kumoo toisensa... Positiivinen uskova ajattelu tulee kyllä ihan itsestään... joku saakelin hormonaalinen höyrähdys ennen mensuja...







Mut juu... Tänään meille vastailee yksi koirakasvattaja josko saatais se karvakasa joskus kotiin!! Karvalapsi olis hyvin tervetullut kun edellisen kuoppaamisesta mulla on jo 10v. Tällä hetkellä kandidaatti olis ranskanmaalta. Tulis kiva kesäreissu sinne sitten!!



Kuvassa komeileva ei ole meidän ykkös väritys... Vähemmän valkoista, mieluiten ei yhtään olis toive...