Joulu on lapsiperheiden aikaa....

Minä muuten pidin joulusta joskus. Nyt se on vaan päässyt unohtumaan mikä siinä oli niin kivaa.

Tänäjouluna valmisteluina on ihan vaan verhojen vaihtaminen punaruskeisiin ja se oli sitten siinä... Edellisinä vuosina on raahattu kotiin kuusi ja koristeltu. Piparkakkutaloja värkätty liukuhihnalla ja ikkunoihin viritelty kynttelikköjä lähes vatupassin kanssa suoraan linjaan. Kynttilöitä on poltettu ja keittiöliinoista lähtien on ollut joulukuosia... Vaan mites tänävuonna...

Meillä ei ole yhtäkään joulukoristelaatikkoa avattu. Ei ole kynttelikköjä ikkunoissa eikä ainokaistakaan jouluruokaa tehty. Pakolliset lahjat on kyllä ostettu mutta joulu saa nyt pyyhkäistä ohitse ja katsotaan sitten ensivuonna josko jo sitten olis parempi joulumieli.

Enpä olis uskonut että minutkin saa joku asia näin maahan. Kauan sain tapeltua sitä katkeroitumista vastaan, mutta nyt se vaan on ylivoimaista... Mietin tuossa jo pitäisikö mennä ihan ammattiauttajan kanssa taas vaihtamaan sana jos toinenkin asiasta josko vaikka auttaisi.

Mitenkäs se nyt näin suureksi peikoksi pääsikin kasvamaan? Olemmehan vielä nuoria eikä meillä ole vielä kiire, jos muiden sanoihin olisi uskominen. Eikä minullakaan olisi kiire jos joku vaan voisi minulle kristallipallosta näyttää että niitä lapsia vielä tulisi joskus. Vaan kun on tämä epätietoisuus ja pelko siitä että entä jos ei tulekaan?? Tai onkohan se sittenkään edes se pelko vai onko se kuitenkin pettymyksen pelko. Reilu kaksitoista kertaa vuodessa saa kokea maansa mustenevan silmissä mutta toisaalta reilu 12 kertaa vuodessa on toiveikkaampi kuin koskaan. Vuoristoradassakin tulee paha olo pidemmän päälle ihan varmasti ja tylsäksi se muuttuu muutaman kierroksen jälkeen. Erona on vaan se että vuoristorata alkaisi tuntumaan tylsältä eikä ne nousut ja laskut enää niin tunnu kun ne on kokenut... Tässä ne vaan tuppaa kertaantumaan ja muuttumaan pahemmiksi.

Dear joulupukki.... Mulla olis vaan yks toive..... Että päästäis tästä junasta pois seuraavalla pysäkillä....

Tulihan se romahdus sieltä taas...

Olin kovin optimistinen viimekierron ajan koska ensimmäistä kertaa koko yrittämisen historiassa ovulaatio tuli kp 12 kp 18 sijaan ja näin ollen mahikset olivat huimasti paremmat (ehkä?) Edellinen kierto oli mahdollisesti kemiallinen koska testi haamuili ihan pikkasen mutta tää kierto nyt sitten ei haamuillu yhtään ja mensut tuli ihan oikeana päivänään.

Toiveet oli korkealla ja dpo päiviä tuli enemmän kuin koskaan ja aina joka päivä lisää antoi lisää toiveita. Sitten tuli punainen väri ja ei tullut romahtamista... meni toinen päivä... mutta kolmas päivä... VOI ELÄMÄ että oli kamala työpäivä. Koko päivän sain tapella itkua vastaan ja keljutti ihan kaikki mahdollinen. Vihaan joulua, vihaan lapsille ostettavia lahjoja, vihaan koko saakelin perhejuhlaa... Mikä vitun perhe!!

Edelleen tappelen henkisesti sitä ajatusta kohtaan että joku päpivä saan sen plussan ja joudun ilmoittamaan työnantajalle... Se on jostain syystä joku tosi iso peikko minulle. Ehkä eniten pelkään jotain asiatonta kommenttia siitä kuinka olen juuri vasta taloon tullut. Toisaalta hyvä että on tuollainen niin aina kun tulee pettymyksiä voin "huokaista" että tuli sentään taas yksi kuukausi lisää siihen taloon tulemisen ja äippälomalle jäämisen väliin.

Tämä alkanut kierto huipentunee sitten mensujen alkaessa klinikalle soittoon. Sain luvan nimittäin 3kk etuajassa jo sopia ajan sinne hoitojen suunnitteluun. Muutoin olis menny se 2v yrittämisen aloittamisesta ennen kun alkavat hoitoja antamaan. Tämä kierto on myös kolmas clomikierto ja monilla tämä pilleri on auttanut. Minullakin se on ainakin mutu tuntumalla tehnyt hyviä muutoksia... Dpo päiviä on tullut rutkasti lisää ja ovulaatio ainakin nyt viimekerralla aikaistui rutkasti.

Tämän kuun taktiikka on clomit ja asperiinit kalaöljyn ja hiilaritetoisen ruokavalion kera...

Mikäs muus voisi olla mielessä?

No eihän tästä piinailusta pääse mihinkään vaikka kuinka paljon tulis pettymyksiä. Taas on niin korkeella toiveet että varmaan tulee pudotessa nenä kipeeksi ensviikolla.

Nyt siis dpo 10 kinttaalla mennään eikä luonnollisestikkaan mitään käryä mitä tuolla tapahtuu mutta haaveita ja toiveita on ja aika ei meinaa millään kulua. Onneksi viikonloppuna on isot koiranäyttelyt ja paljon tekemistä niin ei ehkä ehdi niin paljoa intoilemaan tästä.

Tammikuuta odotellessa... Tyksiin soittoa ja jatkoja suunnittelemaan sitten vaan. Josko jo keväällä eteenpäin...

Ei niin hyvin hoidettu juttu...

No oli sitten niin turha käynti Tyksissä että oksat pois ja pala latvaa... Alkaa nyt vähän jo kiukku ja turhautuminen laantua mutta aamupäivästä oli vielä sellainen vitutus että silmät ei liikkunu eikä veri kiertänyt päässä.

Tällainen sääntö on kuulemma olemassa, että selittämättömästi lapsettomilla ei  aloiteta hoitoja ennen kun on kaksi vuotta täynnä. ?!?! WHAAAAT!!! Ei ole koskaan tullut missään vastaan! Lääkäri vaan totesi että te voitte nyt mennä hyvillä mielin kotiin ja yrittää luomuna vielä kevääseen ja ottaa sitten yhteyttä huhtikuussa uudelleen niin katsotaan sitten sitä hoidon suunnittelun aikaa.

Siis ei siinä sinänsä mitään että jouduttaisiin odottamaan... Kyllähän tämä tässä venyy ja venyy muutenkin, mutta että tällainen "sääntö" on. Lääkärin ulosanti oli myös surkeaa josta johtuen vielä enemmän menetin hermoni... Ihan turhaan otti mies vapaaksi sen iltapäivän töistään kun oli sitten ihan kokonainen puolituntinen varattu tähän asiaan. Luulin että me ollaan menossa ns. ensikäynnille vaan mepä oltiin vaan menossa kättelemään ja toteamaan että ei tartte puoleen vuoteen vielä teidän tänne tulla.

Ei kuulemma selittämättömille kannata alkaa mitään hoitoja antamaan kun luonnolle pitää vaan antaa aikaa hoitaa tehtävänsä. Johan tässä on nussittu ovulaatiotikkujen tahdissa viiminen 10kk! Ovulaatio tapahtuu joka kierrossa vaan eipä siinä sitten kuitenkaan mitään tapahdu.

Nyt sitten vaan kädet ristiin että yksityiseltä saatu clomikuuri auttaisi tätä suurta luontoa vihdoin onnistumaan. Toista kiertoa mennään ja iloisesti huomaan että ovulaatio on ilmeisesti tässä kuussa tulossa ensimmäistä kertaa tikuttelun aikana AJOISSA!!! Toiveet ja lippu korkeella siis ja kohti uusia pettymyksiä.