Onpa jännä että jäi tämä blogi niin totaalisesti kun pääsin terapeutin pakeille... Uudestaan tarve kirjoittaa alkoi syntyä kun terapiat loppuivat.. on se vaan niin että johonkin on purettava niitä ajatuksiaan.
Väestöliitolla meni hoidot ihan niinku ennenkin... täys nollatulos... Jotenkin odotettavissa oli kyllä...
Adoptiosta oli pohdintaa viime kirjoituksessa. Tuli käytyä adoptioinfossa ja se toden totta oli niin vastenmielistä kun kuvittelinkin. Loppuviimein oltiin molemmat sitä mieltä että se ei ole meidän juttu. Toisaalta innostuttiin sijaisperheenä toimimisesta ja nyt on vuoden alusta asti käyty niissä koulutuksissa.
Toukokuussa ollaan valmiita sijaisperheeksi jos kaikki menee hyvin emmekä käännä kelkkaamme.
Tyks antoi meille vielä sen kolmannen (eli neljännen) hoidon vaikka kävin yksityisellä välillä. Stimulaatio alkoi ennen joulua ja kaikki meni päin persausta. Solut ei kasvaneet ja punktioon mentiin kolmella follilla... Oliskohan ollu 5 solua kuitenkin ja lääkäri kertoi että on ennenkin ollut epäilys että teen enemmän soluja kuin folleja on... Toisinsanoen jos minä lisääntyisin normaalisti, saisin minä kaksosia helposti.
Kaksi solua oli siirtokelpoisia ja ne siirrettiin... Niitä piinailen edelleen... joskin tälläkertaa on erona se että mennään seitsemättä viikkoa. Olen hyvin ristiriitaisin tuntein ahdistunut ja stressaantunut. Onnellisuus on melko kaukainen tunnetila. Ensiviikon keskiviikko toivottavasti antaa minulle hyviä uutisia ja voin vihdoin sanoa heipat myös tälle blogille.
Jokatapauksessa lapsettomuus jääkööt taakseni joko tämän kautta tai sitten viimeistään sijaisperheen myötä. Ei ne tietysti omia lapsia ole, mutta omalaatuinen perhe se sitten ainakin on...
