Pakka hajoo!

Ei helvatti... Mä olen kuin perseeseenammuttu karhu! Siis ihan oikeesti nyt alkaa nuppi hajoilemaan ja vielä on viikkokausia ennen kun päästään edes punktioon saatikka siirtoon saatikka testiin...

Olen jatkuvasti kireä. Tiuskin, kiukkuan ja olen omissa ajatuksissani... Ja ne ajatukset on tasan tarkkaan 24/7 pyörimässä näissä hoidoissa ja niiden epäonnistuimsessa. Kyllä ne välillä ajatuksissa onnistuukin ja toisinaan ihan parikin päivää suunnittelen sitä uutta tulevaisuutta missä olen poissa tästä saakelin lapsettomuuden paskasta. Mutta kuitenkin 90% ajasta menee tähän sontaan.

Viimeisestä inssistä tähän hoitoon on ihan liian pitkä aika. On ehtinyt liiaksi pyörittelemään asioita ja liiaksi odottamaan sitä hoitoa. Kohta on jo joulu... ja vuosi 2012 hemmetti soikoon...!!! Ehditään tää hoito saamaan vielä tän maksukaton alle mutta jos seuraavaan mennään niin taas uus maksukatto ja kauhee maksaminen vuoden alussa... :( Mielummin laitan ne tonnit lastentarvikkeisiin....

Auton hankkiminen on nyt edessä lumien tullessa kun en pääse näin pitkää työmatkaa fillarilla enää umpihangessa menemään.. Tai pääsen mutta en haluaisi... Siihenkin menee tonni poikineen...

Raskaana oleva työkaveri oli viimeviikon poissa töistä... Tänään näen hänet ensimmäisen kerran.. saa nähdä oliko se keskenmeno kun ei kukaan osannut sanoa miksi tämä tyttö oli saikkarilla... Toivottavasti ei mennyt kesken...

Mietin eilen lähinnä onko itse keskenmeno sitten kuitenkaan pahempi kuin sen jatkuva pelkääminen. Onko itse tapahtuminen yllättäen kuitenkaan niin kiduttava kun sen jatkuva pelkääminen... Toki jos kerran sen kokee niin pelko nousee potenssiin 20. Lähinnä siis mietin onko pahempi epäonnistua kuin pelätä epäonnistuvansa? Onko pahempi pelätä olevansa lapseton loppuelämäänsä kun vaan sitten olla lapseton??

Tulevaisuudenkuva...

Tämän leffan alun kun näin niin voin kertoa että tuli iso itku... Siskoni oli jo varoitellut että hän ei ole leffateatterissa näin paljoa itkenyt ensimmäisten minuuttien aikana koskaan.... Tää on siis leffan Up alkupätkä.

 

Tässä on vähän liikaa yhtymäkohtia omaan elämään... Pieniä sellaisia...

Alku kun on häistä niin meillä ihan juuri noin että morsiammen puoli kirkosta oli täyteen tuupattu värikästä kansaa ja miehen suku oli pieni ja hyvinkin hiljainen (ja riitaantunut)

Hommattiin pieni rintamamiestalo jota rempattiin. Minä olen se joka teen miestenhommia ja miehen työ oli naputella listoja paikalleen... Teimme kodistamme meidän näköisen ja päätimme että lapsi saa tulla jos on tullakseen... Olihan meillä jo huonekin varattuna sille... (olin myös piirtänyt siitä sisustuskuvia jotka ovat tallessa kyllä) Postilaatikostamme kyllä puuttuu vuosien jälkeen vielä nimi :D

Tämä pariskunta on eläintarhassa töissä.... No meillä on eläintarha... Kuinka sattuikaan että tyttö tulee eteläamerikkatalosta ulos lintu kädellään? Meillä kun sattuu olemaan koukkunokkia ja nimenomaan eteläamerikasta kotoisin olevia aratteja (muun muassa)

Tuossa isännän kravaattia oiotaan joka aamu ennen töihin lähtöä ja oma mieheni sattuu myös olemaan työssä jossa on käytettävä kravaattia päivittäin...

Lapsettomuus päitkä on tietysti aika ilmiselvä, mutta myös tuo haave talosta kukkulanpäällä siellä "paratiisiputouksilla" on pelottavasti totta. Olen nimittäin haaveillut 2006 lähtien että joskus eläkepäivinä muutettaisiin väliamerikkaan CostaRicaan sitten joskus. Siellä kun olin vuoristoisemmalla seudulla vapaaehtoistöissä ja tapasin ikälopun pariskunnan jotka olivat tehneet sinne oman lintuparatiisinsa.

Rahaa keräämme kyseiseen maahan kohdistuvaan matkaan.... Olimme siellä myös häämatkalla... Vessalukemisena on kyseisen maan matkaopas ollut vuosia...

Positiivistyy?

Usein sitä kuulee tuttujen ja tuntemattomien suusta sitä että pitää olla positiivinen... ja että kai elämä potkii kun kaikkeen suhtautuu aina niin negatiivisesti...

Olen ennenkin pohtinut sitä, että ei ole lapsettomuudesta kärsivää positiivisempaa ilmentymää olemassakaan... Joka helvetin kuukausi negatiivisinkin lapseton on täysin varma raskautumisestaan ja elättelee vaaleanpunaisia unelmiaan ja puhaltelee pilvilinnoja vaan pudotakseen alas ja todetakseen menneensä taas siihen samaan halpaan.

Nyt kun tämä IVF on tulossa... Lääkäri on sanonut että emme ole samalla viivalla kuin muut solujen muodostumisen suhteen ja olemme iloisia jos saamme sieltä MUUTAMAN solun. Minä umpipessimisti/realisti silti jotenkin päässäni haaveilen että ainakin 8 solua sieltä tulee ja viisi hedelmöittyy ja saadaan pariin passiin pakastettuakin... HALOOO  se lääkäri sanoi että ollaan iloisia jos saadaan edes muutama!!

Luen foorumeilla juttuja ivf hoidossa olleiden saaliista ja onnistumisista... Tietysti myös epäonnistumisista, ja minähän en sitten osaa yhtään ajatella että olisin niiden epäonnistujien joukossa? Miten ihmeessä?? Olen täysin päässäni asennoitunut siihen että soluja tulee ja tarpeeksi. Ne hedelmöittyy ja sitten tapahtuu ihme ja olen raskaana. Miten voinkaan olla näin tyhmä että elätän moista toivetta jon nyt. Vielä on viiiiiiiiiiikkoja ennen kun päästään sinne asti. Pettymys tulee taas olemaan erittäin rankka.

Surkuttelen niiden tuuria jotka saa vain sen yhden tai kolme solua ja niitäkään ei sitten saada siirtoon asti. Se on niin kovin etäinen ajatus että itselle voisi muutaman viikon päästä tulla sama tieto naamalle. Toisaalta on kyllä kaukainen sekin ajatus että pitäisi jotain neuvola-aikaa varata joskus.

Taas olin jutuissa sen yhden kaverin kanssa jonka kanssa piti raskautua samaan aikaan. Hänen lapsensa nyt vaan on jo reilu 2v Kun totesin että keväällä tulee se kolme vuotta yritystä täyteen hän oli ihan kauhuissaan että joko siitä on niin julmetun kauan.... NIINPÄ!!! siitä on niin helvatin kauan.....

Oli se aika kun oli kiire paksuuntua että saa äippärahat vuoden 2008 verotuksen mukaan... Oli se aika kun kitkutti omassa firmassa jotta saa väännettyä raskauduttua niin paljon töitä että äippäraha olis edes siedettävä... Oli se aika kun piti todeta että ei työt riitä ja on mentävä ulkopuoliselle hommiin, mutta KEHTAANKO kun jään samantein äitiyslomalle sitten...... Nooooooh... nyt on se aika kun pitäisi pyytää palkankorotusta ja ensimmäistä ikälisää samaisesta firmasta kun on sen verran pitkään jo oltu hommissa. Oli se aika kun kävin lääkärissä tarkistuttamassa sydäntäni, josko se kestäisi raskauden tuomat haasteet ettei sitten tule yllätyksenä ensimmäisellä neuvolakäynnillä.. Nyt on se aika kun olen 3v juossut tyksissä pumppuani tarkistuttelemassa ja lääkäri toteaa aina joka tarkastuksen jälkeen että estettä raskautumiselle ei ole... (joo kiva kuulla... helvetin kiva) Huomenna taas pitäisi mennä tutkimuksiin...

Tuli se aika kun pitäisi kakkosauto hankkia perheeseen... Oli aika jolloin lykättiin kakkosauton hankkimista kun hommataan sitten farmari.... Oli itseasiassa aika joskus parivuotta sitten kun isäntä oli ostamassa farmaria kun sellanen kohta kuitenkin tarvittaisiin.... Päädyttiin sedaniin kuitenkin... Nyt on pakko hankki kakkosauto mutta katsotaankin avoautoja... Mitä helvettiä me takapenkeillä tehdään??

Pieniä asioita jotka on kuitenkin sellaista pientä luopumista ja periksi antamista. Eilen taas pohdittiin miehen kanssa kuinka hyvä talo me löydettiin... Vaikka on pieni, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa ja juuri sopiva meille KAHDELLE!! Jos olis ollu vähänkään isompi niin olis ehkä ollut liian kolkko... Nyt ei sentään eksytä ihan täysin vaikka talossa onkin... ööö.... 5-6h + keittiö... Tässä me  kuitenkin sitten asutaan kahdestaan... onpahan tilaa... Olis ollu tilaa kyllä muutamalle lapsellekin...

Äitini osti meille nelisen vuotta sitten aivan ihanat vanhat cresentin nahkajousilla varustetut peltivaunut. Siellä ne odottaa äidin kellarissa... Nukkeja ja pehmoleluja niissä on sisällä... Onneksi äiti oli senverran fiksu että ei antanut niitä tuttavalle lainaan kun tuttu sai lapsen... Kuulin että se oli äidiltä saanut vaunut ja hermostuin jo että reilua antaa niitä kun ensin saan ne lahjaksi... Onneksi oli antanut ne omat vaununsa. Pakko jotain "toivoa ylläpitävää" edes säästää...

Sivuvintti on täynnä miehen vanhoja leluja, vauvapeittoja, pehmoleluja ja muuta ryönää. Äidiltä lämpöpussukka yms ryönää samassa kasassa.

VOI KUN MÄ NIIN TOIVON ETTÄ MÄ JOSKUS VIELÄ SAAN NE KÄYTTÖÖN!

Niin toivon että vierashuone muuttuu lastenhuoneeksi... Niin toivon että ruokahuone muuttuu meidän makuuhuoneeksi kun ylös saadaan toinenkin asukki... Niin toivon että avoauto pitää vaihtaa farmariin... Niin toivon että varastoon täytyy tehdä vaununsäilytysnurkka...  Mä niin toivon että lääkekaappi pitää vaihtaa keittiöstä vessaan.... Mä niin toivon että lasihyllyt pitää vaihtaa puisiin... Mä niin toivon että ulkoallas pitää aidata... mä niin toivon että koko piha pitää aidata... Mä niin toivon että saisin vihdoin ilmoittaa työnantajalle että ensikesän jälkeen jään vähän pidemmälle paussille.... VIHDOIN!!!!

 

Kp 4 meneillään :) JEEEE!!!

Siis niin mahtavaa että nyt päästään tositoimiin! Järkky flunssa päällä ja keuhkoja polttelee, mutta EI HAITTAA! Me aloitetaan IVF nyt!!! (tai siis ensikuun alussa alkaa sumut)

Kukaan ei ole maininnut seksikiellosta meille yhtään mitään. Lääkärikin sanoi että kerran vuodessa tulee aina yksi pariskunta joka raskautuu sumujen aikana. Kuulemma ei tällevuodelle ole vielä osunut niin me voidaan ottaa se arpa ;)

Punktio osuisi kuulemma viikkoon 44 :) Jei!!! ja siirto tietysti myös... Piikkejä en pelkää mutta sumujen sivuoireita kyllä!

0 ultrakin on jo varattu :)

Viimeaikoina on vauvauutisia paukkunut taas suunnasta jos toisesta. Työkaveri joka paksuuntui kesän lopussa on menossa ensiviikolla ensimmäiseen ultraan. Olen hyvinkin kiinnostuneena seuraillut hänen alkutaivaltaan kun ei sitä kukaan muu meillä vielä tiedä. Luulen että se kateus iskee kun näkee vatsan kasvavan ja jos tässä itselle tulee paljon takapakkeja ivf:än kanssa. Nyt ei kuitenkaan vielä haittaa vaan olen oikein iloinen hänen puolestaan ja pidän itselleni peukkuja myös...

Enpä muista kirjoittelinko jo että sydämen kuvat olivat täysin normaalit eikä ollut puhetta kammion liian suuresta koosta niinkuin ultrassa viimesksi oli... Keskiviikkona on taas sydänultra ja holteri, joten helvettiä tiedossa... Ei siinä muuten mitään mutta olen allerginen teipille ja niille anturien geeleille. 24h kun ne marinoituu tuossa iholla niin tulee ihan vesikellot. Teipit myös kiristää ja kutittaa.

Kävin viimeviikolla kahdesti kiropraktikolla. Ihan oli hyvää hoitoa ja kävisin useamminkin, mutta HELVETIN kallista siihen nähden kauanko se kestää ja kuinka usein pitäisi alkuun käydä että saataisiin tehoja irti. Superalennuksilla 750e 15kertaa... Eli 50e / Kerta... hyi helvetti... hoitokerta kestää kuitenkin sen 10-15min max.

Olen ajatellut akupunktiota kokeilla myös nyt tämän ivf kierroksen aikana. Jos se oikeesti rentouttaa ja toimii niin menen heti siirron jälkeen makaamaan sinne :)

Puolipilvistä lapsettomuutta

Miten tän nyt ottais tän fiiliksen taas... Aika kuluu julmetun hitaasti... ehkä jopa vielä hitaammin...

Mielessä juoksee vähän väliä ne "edellisen elämän" kerrat kun olen mennyt tokaisemaan jotain todella asiatonta lapsettomille. Ne menee suurimmaksi osaksi lapsellisuuden ja naiviuden piikkiin ja varmasti on moni minua täysin idioottina pitänyt... ja syystäkin. Olen kyllä laukonut suustani joskus sellaisia idioottimaisuuksia että nyt lapsettomana olisin valmis tirvasemaan turpaan itseäni.  Aikaa näistä "laukomisista" on siis vuosia. Silloin oli mittarissa ehkä juurikin 20v tai muutama vuosi yli.

Se oli vielä sitä aikaa kun olin ihan varma että rasakudun ekasta yrittämästä niinkuin muutkin meidän perheessä. Tiesin siskoni opeilla miten poikia ja tyttöjä tehdään tuostavain... Olihan hän pystynyt kolme pykäämään kellontarkasti ja suunnitellulla sukupuolella varustettuna. Tottakai minulla oli samanlaiset suunnitelmat... 3 lasta kolmen vuoden välein ja yli kolmekymppisenä EN TODELLAKAAN ala lapsia tekemään kun olen sitten jo niin vanha yms... Olen todennut ääneen että otan vain poikalapsia vastaan ja tytöt myyn mustalaisille... Olen todennut että jos jostain syystä saisin vain yhden lapsen niin vaikka adoptoisin sille sisaruksen... (hah... sehän on helppo sutjautus tuo adoptio suomenmaassa)

Olen myös harmaiden muistikuvien perusteella joskus mennyt sanomaan kansainvälisestä adoptiosta itselleen lapsen saaneen tätskän kuullen pohdintoja siitä kuinka hankalaa mielestäni on olla adoptiolasten kanssa ja vielä kun ovat eri etnistä taustaa niin omaavat hyvinkin erilaisen käytöksen ja luonteen (jonka kyllä allekirjoittaisin edelleen asiana mutta en sitä kyllä ääneen menisi kelleen sanomaan)

Viimepäivinä olen lueskellut paljon onnistumistarinoita ivf hoidoista. Jotenkin tuntuu niin uskomattomalta että kaltaisiani ei ikinä plussanneita on onnistuntu tällä konstilla. Ihan käsittämättömän kaukaiselta kuulostaa esim keskenmeno... Miten se voisi olla minua lähellä kun en ole koskaan edes raskaaksi itseäni saanut...

Edelleen pääkopassani kaikuu lääkärin sanat siitä kuinka pitäisi äkkiä sitten alkaa sitä toista lasta tekemään ensimmäisen jälkeen jotta ei mene munasarjojen aika loppumaan ennen sitä. En ole vieläkään oikeen saanut lokeroitua oliko se loukkaavaa vai yltiöpositiivista. Jotenkin koin sen loukkaavana kun ei sitä ensimmäistäkään ole olemassa vielä edes pilkkeenä silmäkulmassa. Ei edes täplänä petrimaljassa... Miehellekin se kolahti jotenkin huonona ja hän jopa sitten korjasi lääkäriä, että josko nyt se yksikin saataisiin ensin aikaan.

Oli karmaisevaa lueskella ja tajuta kuinka pahaa kommenttia mies voi saada. Meinasinkin ottaa lähipäiviän puheeksi asian. Foorumeilla luki kuinka miehiä on kaverit haukkuneet tuhkamuniksi ja ehdotelleet että pitäisi kaverin polkasta vaimoa niin hommasta tuliskin jotain. IHAN HIRVEETÄ!!! Ja osaan kuvitella että noin se voi mennä...