Kellekäs sitä kertookaan

Jännitys vaan kohoaa... Tiistaina on se ensikäynti...

Olen ihan melkoisenkin avoimesti kertonut kysyneille että ei ole lapsia tekemisestä huolimatta vielä saatu aikaan ja hoitoja odotellaan yms. Tämä siis omalle äidille, kavereille, tutuille ja tuntemattomillekin jotka ovat jostain syystä tivanneet asiaa. Vaan nyt sitten valotettiin asiaa myös miehen vanhemmille.

Tänään vuorossa oli perinteinen sunnuntailounas ja aikaistettuna joululahjana saimme ilolla ottaa olkavarteemme rokotuksen. Kyseisen paketin ohjeistuksessa kuitenkin luki että ei sovi antaa jos sitä ja tätä ja tota + jos on raskaana tai suunnittelee raskautta. Siinä sitten herjailin piikkikammoisena kaikki kohdat läpi miksi minua ei pitäisi piikittää kunnes tuli vastaan tämä raskauskohta. Köhm... ja silleen....

Anoppi on joku vuosi sitten käynyt meidän vessan laatikossa luultavasti vessapaperirullan etsimisen yhteydessä kurkkimassa ja löytänyt ovulaatiotestipaketteja.... (ja niitä on siellä aika saakelin monta yleensä) Ulos tullessaan oli sitten miehelleni todennut että mites meidän lisääntymisaikeet että ettehän te nyt vielä ja jne. Häät siis takana ja molemmat ollaan  27 ikäisiä joten johan tässä aika alkaa kulumaan. Silloin oli anoppi aika hanakasti lapsentekoa vastaan ja yritti kertoa että nyt ootte nuoria ja teidän kuuluu elää ja mennä ja tehdä.... Mut ei lapsia

Mieheni oli siihen sitten jotain sanonut ja anoppi alkoi pyörtää sanojaan mutta puheenaiheet oli saatu käännettyä muualle ja homma jäi sikseen. Nyt on sitten mennyt taas se vuosi aikaa ja jos kerran silloin meillä jo oli ovulaatiotikkuja ja yritys päällä niin hän varmaan osaa laskea että ei ole ollut ihan helppo projekti tämä tekeminen. Nyt ei tullut sitten mitään kommenttia mihinkään suuntaan edes appiukolta joka sekin silmäili seiniä ja kattoa kun keskustelu aukesi aiheesta.

Toteamus oli vaan anopilta että ei tämä nyt siihen vaikuta jos raskaaksi tulisitte mutta tehosterokote jää kyllä sitten ottamatta aikataulun mukaan mutta eipä sekään niin haittaisi. Totesin vaan että eipä se nyt ole tärpännyt tähänkään mennessä niin tuskin tärppää ihan hetikään... ja juttu jäi onneksi sitten siihen.

On tää niin tätä... Ihan saakelin tyhmää salailua ja puhumattomuutta ja kitumista. Minkä ihmeen takia näiden asioiden pitää olla näin hankalia ja aiheuttaa näin paljon päänvaivaa.

Mulla on unelmana saada jouluaattona tehdystä testistä plussa... Siihen nyt pyritään ja jos ei tänäjouluna niin toivottavasti edes ennen ensijoulua sitten...

Lapsettomuuden jatkumo

Olipa tuossa jokunen päivä sitten radiossa lapsettomuus Vapun puheenaiheena. Siellä oli sitä perinteistä tarinaa ja vähän erikoisempiakin, mutta eihän tuosta keskustelusta kovin syvällistä saatu. Ehkä kuitenkin jokunen lapsellinen sai siitä pientä järkeä lapsettomien kanssaihmisten kanssa keskustelemiseen yms. Minulle kuitenkin tuli tämä raaka asia mieleeni...

Työpaikan kahvihuoneessa oli kerran tällainen keskustelu jossa oli 55-65 ikäisiä naisia eli tämä "eläkeläiskerho" istui siellä taukoaan viettämässä. Koko poppoo pohti firman lapsia odottavia ja lapsia saaneita työntekijöitä. He puhuivat lämpimästi kaikista ja pohtivat miltäköhän siitäkin nyt tuntuu kun on laskettu aika jo mennyt yms. Juttu kääntyi lapsenlapsiin ja niistä jauhamiseen ja tädit kertoivat kilpaa  mitä niiden kanssa on puuhaillut ja kuinka eläkepäivinä sitten sitä ja tätä. Samalla kun minua tietysti ahdisti niin näin sivusta vielä valitettavampaa. Yksi samaan ikäryhmään kuuluva kärttyinen yksinäinen mummo kääntyi kannoillaan ja jätti tauon kesken. Hän ei enää kestänyt keskustelua josta minäkin olin miettinyt poistumista (vaikka olinkin toisessa pöydässä) Jotenkin sen ilmeen nähtyäni tiesin että tämä nainen on tainnut myös jäädä aikoinaan lapsettomaksi.

Silloin tajusin että eihän tämä tähän lopu. Jos on aikoinaan jäänyt lapsettomaksi on se ehkä hyväksyttävissä ja jossain vaiheessa jopa elää taas normi elämää ilman huolia.... Kunnes sitten ne tuttujen lapset alkavat lisääntyä ja tunnetusti kaikki vanhemmat naishenkilöt jaksavat aiheesta kyllä puhella keskenään ja esitellä kuvia. Ja mikä pelottavinta, se ei lopu vielä siihenkään vaan vanhainkodissakin vielä saa katsella kun ne lapsenlapsenlapset tuodaan esiteltäviksi muille mummoille ja papoille. Veistä kierretään taas lisää hauraiden kylkiluiden välissä. Tuska ei siis taida loppua ihan vielä siihen ensimmäiseen asian hyväksymiseen.

Samassa radio-ohjelmassa oli myös hyvä lausahdus simpukan joltain tätskältä. Kerrottiin hyvin kuinka nainen selittää miehelle että sitten kolmannen mikrohedelmöityksen jälkeen hän ei enää jaksa tätä hommaa ja adoptoimme pienen tytön kiinasta, johon mies sitten toteaa että otahan nyt ihan rauhallisesti ja mennään sinne ensikäynnille nyt alkuun. Katsotaan sitten mitä siellä sanotaan.

Samaistun täysin tähän. Itse olen jo käynyt kaikki mielessäni läpi mitä sitten jos ei tärppää siinä tai tässä tai tossa... Toisaalta mieskin otti adoption puheeksi muutama kk sitten kävelylenkillä. Kysyi mielipidettäni ja keskustelimme sijaisperhetoiminnastakin. Ihmeellistä jotenkin puhua noista hyvinkin kaukaisista asioista joita ei jotenkin uskoisi joutuvansa pohtimaan. Eihän minun pitänyt tähän lapsettomuuteen sekaantua mitenkään...

Tajusin taas miten se aika on kulunut

Eilen tuttavani kysyi että joko me otetaan se nöffi. Naureskelin että ehei... ei se mies suostu... meillä on diili, että jos sitä lasta ei kolmeen vuoteen saada aikaan niin sitten saan hommata lattiamatoksi nöffin. Tämän lausuttuani totesin että ei hemmetti! Se kolme vuotta tulee yllättävän nopeasti vastaan! Ensi syksyn pentueesta se periaatteessa voisi jo tulla!

Ensimmäisen yrittämisvuoden aikana sitä pyöristeli mielessään aina eteenpäin niitä yrityskuukausia ja kun sitten se maaginen vuosi tuli täyteen alkoi olemaan lauseena että "yritetty vähän yli vuosi" vaan se kun on jatkunut tähän päivään asti niin shokkinahan se tulee että nyt tulee 2v täyteen muutaman kk päästä. Tämä olisi periaatteessa jo toinen joulu jonka voisimme lapsiperheenä viettää. Hyi olkoon!!

Edellisessä tekstissä kauhistelin että alkaa tapahtua kun mennään julkiselle... Hah... en jaksa uskoa siihenkään enää. Juttuja kun olen kuunnellut niin olisi nopeaa toimintaa jos ennen kesää päästäisiin edes insseihin asti. Clomien popsimisessa on selvästi ollut vaikutusta moniin asioihin. Mene ja tiedä onko se sitten hedelmällisyyden kannalta parempaan suuntaan. Tissit on kasvaneet ja tihkuminen on loppunut täysin. Ovulaation jälkeen on reilusti päiviä ennen kuukautisia eikä menkat ala tiputtelulla enää. Hikoilu oli kyllä jotain ihan järkyttävää ja nyt on tässä kierrossa juur nää hikoilupäivät alkamaisillaan joten pitää muistaa raahata vesipulloa töissä mukana.

Vaaleanpunaisissa unelmissani toivon että tässä kierrossa tärppäis. Se tarkoittaisi että testaus olisi juuri jouluna ja syntymä menisi oman syntymäpäiväni kanssa melko liki. Viimevuonna samaan aikaan ollut kierto sai myös haaveilemaan kovasti.  Johtunee juuri oman syntymäpäivän vuoksi olevasta asiasta. Isäni on nimittäin syntynyt samana päivänä kuin minä joten olishan se hemmetin hauskaa jos toisessa polvessa kävis sama tuuri.

 

Stressihän tässä jo iski

Eipä ole paljoa tullut naputeltua kun stressi iskee. Työ tuppaa viemään kaiken ajan enkä saa tehtyä niitä asioita mitkä ovat roikkuneet jo ikuisuuden tekemättöminä.

Työpaikalla kaikki menee... no joo.... Ihan ok, mutta kyllä tuolla tuo ilmapiiri polttaa kenet tahansa loppuun muutamassa vuodessa viimeistään. Liikaa työtä liianvähälle porukalle eikä minkäänmoista yhteispeliä saatikka johtamistaitoa. Ihmiset tiuskivat toisilleen ja hyvä että eivät pure. Onneksi sentään palkka on tullut ajallaan ja sille on ollut todella tarvetta niin motivaatio säilyy silti. Yksi hyvä tyyppi sentään sielläkin firmassa on, joten joku jonka kanssa vaihtaa pari sanaa työpäivän aikana.

Mietin aloittavani kielikurssin siinä töitä tehdessäni. Koko päivän kuuntelen Jaajoa ja Vappua. Toisinaan yle puhekin voi olla kolme tuntia korvissa kun on pakko kuulosuojaimia käyttää. Olis aika hemmetin hienoa oppia vaikka espanja siinä ns. siivellä.

Lapsettomuusrintamalla ei muutoksia. Nyt on toinen clomikierto meneillään ja ensiviikolla ensikäynti julkisella. Ensimmäinen clomikierto sai taas mielen nousemaan mutta alas tultiin taas kerien ja surkeaahan se sitten oli se ensimmäinen kiertopäivä taas uutta kiertoa.

Terveen paperit sain taasen pumppupuolelta seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Sitten taas ultrattavaksi ja muutenkin hutkitaan lisää.

Aloitin uuden harrastuksen lainakoiran kanssa. Nyt juoksemme tokoilemassa ja keväämmällä alkaa agility. Toivottavasti siitä tulisi hyvää lisäpotkua elämään.

On tässä jotain positiivistakin tapahtunut. Lemmikkirintamalla pesimäkausi meni hyvin ja tuli paljon uusia siivekkäitä. Ne ovat luovutuksessa keväällä ja seuraileminen on todella terapeuttista hommaa. Terveys on ollut ihan ok, ja en ole vielä ainakaan kerännyt mitään flunssaa itselleni. Toivottavasti tulevaisuudessa jaksaisin kirjoitella vähän enemmän niin ei tarvii referoida kahta kuukautta kymmeneen riviin.

Päivisin olen monesti keksinyt todella hyviäkin aiheita pohdittavaksi, mutta jotenkin ne iltaan mennessä aina unohtuvat.