Joulu pistää pohtimaan syntyjä syviä

Alkuun tilannepäivitystä ja päiväkirjamerkintä... Mensut olivat myöhässä vaivaiset 9 päivää!! Tämä oli siis eka luomukierto keräyksen jälkeen. Jotenkin hämärästi muistan että on ennenkin ollu vähän myöhässä mutta nyt tuli pohjat...

Uutta kiertoa mennään mutta ei mitään ressiä eikä pienimpiäkään yrityksiä paksuuntumiseen.. Sen sijaan rahaa kerätään kesän yksityiseen visiittiin kun olen päättänyt että mennään väestöliitolle yhdelle mukavalle lääkärille pyörähtämään yksi kierros. Ei paljoo kiinnosta pakkasessa olevat alkiot... Ei mitään uskoa niiden selviämiseen saatikka kiinnittymiseen historian valossa.

Kävin testauttamassa omat kilppariarvot ja vasta-aineet yms hömpät sekä kortisonit... kaikki ihan jees... Tai niin jees kun nyt tällasella räsällä voi olla... Ei tullut lisää lääkepurkkeja kaappiin.

Tähän JOULU teemaan... Luin tuossa vähän yhtä foorumia taasen ja kuinka monet siellä jouluaan kipuilee... Toki kipuilen minäkin mutta PALJON lievemmin kuin ennen. Tää oli nyt sitten neljäs (ei jumankauta oikeesti neljäs) joulu lapsettomana... Viimevuosi oli todella rankka kun oli ensimmäiset ivf paskat just kaadettu niskaan... En oikeestaan ees muista viimejoulua... 

Me vietetään aina kimppajoulu missä on äiti, sisko ja veli perheineen ja muita sukulaisia sekalainen satsi... Vietettiin taas isolla porukalla joulua ja kaikki lapset ovat jo kouluikäisiä... Vanhimmat jo rippikoulun käyneet. Siellä minä oman lahjaröykkiöni takana mieheni vieressä yritän jotenkin kerätä joulumieltä.. Ei kerääntyny... Hävettää vaan olla jo samassa kastissa niiden siskon ja veljen vanhimpien lasten kanssa... Mä alan jo samaistumaan enempi niihin kun omiin sisaruksiin... Pohdin kotimatkalla että alkaa nämäkin vietot kohta loppumaan kun on kaikki kakarat jo niin vanhoja... Joutanee kohta kaikki omiin perhekuntiinsa kun ei enää tarvita joulupukkia tai muutakaan kakaroitten kokoontumista... Kaikki hajoaa jo ennen kun mä ehdin nyytin kera pelipaikalle...?

No oman perheen kesken menee vielä jotenkuten... jokunen kommentti tuli siitä kun meillä oli niin paljon paketteja... (no kui ihmeessä kun ei meillä ole niitä lapsia niin ehkä me sitten saadaan äidiltä ja muilta ne lahjat ihan itsellemme kun muilla ne menee kakruille)

Ilta kun päättyi niin mentiin kotiin ja vietettiin "rauhallinen" jouluaamu kunnes startattiin kohti anoppilaa... Sain oikein mukavan kysymystulvan anopiltakin taas kun hän harvoin kysyy mitään hoitojen vaiheesta mutta nyt sitten oli selkeesti päättäny kysyä koska kysymykset tuli ihan putkeen kun jäätiin kahden. Ainut rimanalitus oli kysymys josko siskoni rupeis sijaissynnyttäjäksi... (voi jeesus) hän kyllä tietää sairaanhoitajana että se on laitonta suomessa... Ja hänelle sen jälleen kerran myös sanoin.

Sain myös tietysti kuulla isän uudelta emännältä puhelimitse kuinka ehkä kannattaisi lopettaa yrittäminen (mutta sen jätän täysin omaan arvoonsa koska täti ny on niin höperö pöperö muutenkin että ei voi olettaa hältä kovin korrektia käytöstä näissäkään asioissa)

Hetken tuossa jo mietin äsken pitäisikö oikeesti vaan jäädä ensijouluna pois tästä perhejoulusta ja alkaa viettää keskenään miehen kanssa, mutta onneksi heräsin siitä idioottimaisesta ideastani. Kyllä me voidaan erakoitua ja alkaa pukeutua mustaan... Mut ei vielä kiitos... :D Niin kauan kun meidän suku juhlii joulua kimpassa niin minä menen vaikka itku kurkussa ja hampaat irvessä... Joulua PRKL!

Kyllä täällä hengissä ollaan...

Tuli tuoresiirrosta taasen nega ja pääsin tunnemyrskyistä huomattavasti helpommin ohi kuin ensimmäisessä hoidossa. Tottakai tuli itkukohtauksia ja muita hölmöjä juttuja mutta nyt en parkunut keittiön lattialla pitkittäin tälläkertaa...

Pääsin psykologilta psykoterapiaan ja minulla olisi nyt vuodeksi hommattuna terapiat. Kahteen kertaan olen nyt siellä käynyt eli ei mitään ihmeitä kerrottavana vielä. Toivottavasti apua tässä vuoden aikana saadaan omaan jaksamiseen ja muutamaan muuhun ongelmaan.

No mikäs minut tänään sai blogiin taas raahautumaan on tämä mensujen katoaminen. Oli pakko käydä katsomassa josko joskus muulloinkin olis oikeesti ollu mensut näin paljon myöhässä. Nyt olisi siis ensimmäiset normimensut tarkoitus lusia toisen ivf punktion ja tuoresiirron jälkeen vaan ei tule... Maanantaina piti jo alkaa vaan nyt eletään lauantaita. Kerran on ennenkin menny olevinaan viikolla pitkäksi mutta sillon katsoin kalenteria väärin. Tällä kertaa syy ei ole siinä... ehkä mun kroppa katsoi kalenteria väärin.

Maha kiukkuaa ja tuntuu tekevän mensuja vaan väri puuttuu. Ei mitään muita oireita... Tissit on mitä minimaalisemmat ja kaikki muutkin ongelmat on tipotiessään joten nyt sitten vaan varrotaan.... Huomenna aattelin testata... Tein jo "vauhditustestin" tiistaina jotta olis vuoto tullu vaan ei auttanu... CB teki oikein hyvän hämäysviivan testiin mutta minähän en moista usko. Ihan selkee pystyviiva tuli vaan kun on sellanen viiru... ei ole oikean levyinen olleskaan... joten en usko.... En mene enää tuohon halpaan olleskaan... PRKL! Minua EI hämätä... :D

Eli odottelu jatkuu josko alkais..................

Kirves kaivoon vaihe taas....

Maanantaina tuikkasin gonapeptylin ja se pistos alkoi kutittaa sitten oikeen urakalla... Kutisi ehkä 10 min ja sen jälkeen oli ihan ok.

Tiistaina tissit alko tummumaan ja sehän on meidän suvun naaraiden perus raskausoire... Tummu nänniosa oikeen siniruskeen tummaksi... Vaan lyhyt oli sekin lysti ja luultavasti juurikin tuon piikin aiheuttamaa (oli ihan sikakipeet tissitkin siihen asti)... Nyt on kaikki menneen talven lumia. Ei tunnu missään (paitsi selkä sattuu sikana koska eilen se meni viimeisen työtunnin aikana risaksi)

Eli taas on toiveet alkaneet murenemaan mutta itseni tuntien ne vielä sinkoaa kerran ihan tappiinsa ennen testaamista (aattelin testata viikonloppuna ekan kerran) ja sitten ne vielä nousee kerran ennen lopullista testipäivää... ja sitten vielä senkin negan jälkeen jotain "jälkitoiveita" on yleensä nousemassa vaikka on veritestillä todettu nollalukemaa... Sellanen vaan on ihmismieli...

Ensimmäiset oireet hormonimäärien muutoksista tuli eilen kun sain illalla itkut aikaan nukkumaan mennessä... Vähän itketti töissäkin erinäiset maailman pahat asiat... Mut tää on tätä mikä oli viime ivf:ässäkin... Voi tuska mikä ryöppy sieltä tulee mensujen alettua!! Hyi olkoon...

Niin siis siirrosta on nyt tänään täysi viikko.... eli onko se nyt sitten pp8

Siirrostakin selvitty!!

Totta se on... meille oli siirrettävää ja jopa pakkaseen jäi ennätysmäärä!!

Nyt siellä on kuuden munan reservi.. eli täys kenno.. ;)

Kaverit meni kaksi / olki eli nyt olis komeen siirtoon kamat ja tähänkin siirtoon saatiin gonapeptyliä piikitettäväksi!! Jei... Jotain uutta niin tulee taas uskoa onnistumiseenkin...

Sitten alkaa piinailu ja onneksi testipäivä on niinkin helppo kuin 1.11 niin ei tarvii sitäkään ressata muistaako sen...

Eli nyt vaan kädet niskantaakse ja ihmettä odottamaan!

Punktiosta selvitty

Uskomatonta mutta totta... Mä selvisin toisesta punktiosta hengissä!!! Sattuihan se vasen munasarja edelleen ihan helvetisti muta nyt oli hyvä pami ensin yöllä jo ennen saapumista... kanyyli saatiin käteen jo ronskisti etukäteen ja mulla tiputettiin kipulääkettä pullollinen jo ennen operaatioon menoa. Ei tarvinnu kauaa odotella omaa vuoroa ja operaatio oli paljon vähemmän sählä kun viimeksi... Viimeksi se vaan meni niin pirun nopeesti ja kaikki vaan hääräs... Nyt oli paljon rauhallisempaa ja vaikka itse punktio kesti kauemmin niin ei tullu sellanen pakokauhu... Toki se vähän ahdisti että hoitsu joutu makaamaan mun mahan päällä jotta saatiin se kipee munasarja pysymään paikallaan kun lekuri tökki sitä silleen niinku biljardikeppimäisesti.

9 solua sieltä kuulemma ulos saatiin joten kai jotain saadaan siirtoon asti?? Huomenna kuullaan paljonko hedelmöittyi...

Punktio tiistaina

Lueskelin tuossa viimevuoden fiilareita ja elämän menoa... Mahtavaa että olen jaksanut silloin kirjoittaa... Jäänyt vaan mieleen kaikki negatiiviset fiilikset ja ne kaikki toiveikkuudet ja muut oli nyt hyvä tankata teksteistä... Toisaalta mihis se nyt vaikuttaa kun ei ole enää sitä uskomatonta uskoa siihen paksuuntumiseen. Ei enää innosta vaikka soluja on munasarjoissa... Ja vaikka olevinaan jo tiedän että niitä hedelmöittyy ja saadaan pakkaseenkin jotain ehkä...

Hyi olkoon kun on masentunut olo jo valmiiksi... Pelkään niin paljon tota romahdusta mikä tulee hoitojen jälkeen taas... Viimeksi se oli niin rajua... koko viikko ihan järkkyä parkumista... Melkeen tuntuu jo siltä että aloitan sen vollottamisen valmiiksi.

Kysyin tänään kortisoninkäytöstä lääkäriltä.. lupasivat keskustella asiasta keskenään... (ei varmaan anna lupaa) Tuolla kaapissa olis 100 kpl purkki odottamassa koiran kortisoneja... hmmm.....

Mut siis tärkeimpään... Soluja oli molemmin puolin aika tasaisesti... koko ei ollut tasaista tällä kertaa... Olisko ollu toisella puolella 3 ja toisella 2 sellasta yli 12mm ja yli kymppisiä olis ollu ehkä siinä 7 kieppeillä... En muista ja laput on auotssa...

Vasemmalla puolella on ollu taas parempaa kasvu kuin oikealla.

Siirtyminen Bloggeriin tehty

Hiljaista on ollut koirjoittelu ja tuntojen purku kun tuo vuodatus on noin huonosti hoidettu...

Nyt sitten uusi alku bloggerin puolella....

Hoidot menossa meillä muodossaan IVF2 Eilen oli ultrassa 6+6 solua näkyvissä joista kyllä oli muutama alamittainen... Huomenna taas uuteen ultraan ja maanantaina järkyttävä punktio...

Kävin psykologilla valittelemassa vointiani ja henkistä jaksamistani. Toivottavasti apua siltä suunnalta tulee...

Koira jonka hankin kesällä osoittautui ihan järkyttäväksi vikatikiksi. Koira on mitä mahtavin ja ihanaluontoisin mutta alkuun sillä oli mukanaan jo tullessa giardia ja nyt sitten todettiin Addisonintauti ja lääkitys loppuelämän kahdesti päivässä... Tiettävästi Suomessa ja Ruotsissa ensimmäinen rodun edustaja jolla on tämä tauti... PERKL!!! Nyt sitten lekureihin mennyt koiran parin kk olemassaolon aikana 2500e ja loppukuusta on palaveri kasvattajan kanssa mitä hän korvaa ja mitä hänen vakuutuksensa korvaa... Meidän vakuutus korvaa 1200 ja se on nyt jo täynnä sitten...

Pakko sanoa (rauha artun sielulle) että tämän eläimen helppous, luonne koulutettavuus ja olemus pesee minun maailman rakkaimman ensimmäisen koiran mennen tullen! En olisi ikinä voinut kuvitella että niin tulisi koskaan käymään.

Eli koira on hoitanut mieltäni ja olen päässyt raskautumisen pakkomielteestä ainakin hetkellisesti hieman yli... Koira on myös romuttanut uskoni siihen että mikään mihin ryhdyn voisi koskaan onnistua millään tavalla...

Aivan pakko hehkuttaa!!

Kyllä... nyt on koiran noutopäivä selvillä! 14.7 meidän vauva saapuu!! 13. perjantaina huristellaan laivaan ja sitten haukkua noutamaan! Olen ihan onnesta soikeana ja samalla kauhusta kankeana. Miten pennun kanssa eletään!! Kyllä mulla koira on ollut mutta ei pentua ikuna!



Ihan uus outo rotu ja kaikki on outoa! Olen pian onnellinen mami :D Lapsettoman iloja osa 10.



Ei tunnu elokuun hoidot olleskaan kaukasilta... ei ees kiinnosta...

Nimen harkintaa :)

Nyt mä aloitän tän blogin saastuttamisen kunnolla näillä koirajutuilla! Se on nimittäin mun elämäni hyvä käänne nyt ja meinaan suunnata kaikki ylimääräisen energiani sen hoitamiseen ja kouluttamiseen.



Ensinnäkin mulla alkaa loma! Enää tämä ja huominen päivä ja se alkaa...! Ensteks alkaa lavastemaalausprojekti. Maalaan reilu 10 metriä lavasteseinää maisemaksi ja aikaa on pari hassua päivää... Sen jälkeen alkaa kuoppien kaivuu pihalle kun pitää saada puuaidanpätkälle kunnon perustukset. Sen jälkeen puuaidan teko, ison puutarhajätekompostin teko, mahdollisesti grillin muurausta ja tietysti mökin raksaamista (anoppi ja appiukko rakentelee)



Niin siitä koirasta!! :D



Se siis tulee heinäkuun lopussa. Pitäis lähteä sitä ruotsista hakemaan! Itse yksilö on vielä hämärän peitossa mutta pentue on syntynyt ja kuvia on nähty. Pelottaa pentuaika koska mulla ei ole KOSKAAN ollut koiraa pentuna :) Lomat tulee myös lusittua nyt jo ennen pennun tuloa, eli se reppana joutuu olemaan yksikseen alkuun jo muutamia tunteja päivässä. Onneksi miehen loma alkaa melko nopeesti pennun tulon jälkeen.



Taasen eilen tuli tuttavapiiristä "ehkä vauva" uutisia. Eli yks emäntä on ihan alkumeteillä... Nyt oli taasen näitä tapauksia kun ei olisi ollut niitä parhaimpia vaihtoehtoja lisääntyjiksi, mutta minkäs sille mahtaa... Näyttää kaikki sellaset aina lisääntyvän joille soisi edes hitusen harkintakykyä etukäteen... Vaan ei ole... Jotkut saa... jotkut ei....

Väärä hälytys...

Tänään aamulla tehdyn testin mukaan en ole paksuna... Olen vain paksu...



Tein cb:n raskaustestin ja oli ihan puhdas nega... tein samalla myös uuden ovistestin eikä viiva ollut lähellekään niin tumma kuin oli eilinen... Eli kesäloma alkaa... lopettanen syömisen ja rupean reenaamaan sitä vatsalihaspatteristoa kuntoon...

Eka ihan oikee merkki että voisin oikeesti olla paksuna!

Kyllä vain... Mulla ei tunnetustikaan ole niitä paksuustestejä aina kaapissa... Ovulaatio testejä oli nyt taasen kahtakin mallia. Toinen antoi aikaste lupaavan merkin... CB:n digi ei vielä hymähtänyt...



Nyt siis on perjantai ja siirto tehtiin maanantaina... Eli maanantaina on veritestipäivä...



Tässä tämän päivän tulos cittarin ovistestillä!!!





Olen ennenkin harhautunut tekemään ovistestiä r-testinä... Olen ennenkin saanut "kunnon viivan" mutta enpä ole ennen saanut mitään näin tummaa!



Panokset kovenee....



Olishan tuo nyt aika kova juttu!!! Oikeesti!!

Kramppeja

Ihan vaan omaksi muistutukseksi kerron että siirrosta 8 päivää ja maha kramppaa... Ihan jykevät mensukrampit meneillään vaikka ei vielä todellakaan voi alkaa ja on lugesteronitkin käytössä... Eli kidutus jatkukoot... perjantaina meinaan testata ekan kerran... maanantaina veritesti

Jos on pahaa, niin on pakko olla jotain hyvääkin?

En varmaan pysty avaamaan koko ajatusketjuani tähän kovin loogisesti, mutta telkkarihaastattelua tuossa katselin ja sain kiinni vanhasta ajatuksesta joka on aina ajoittain pyörinyt päässä. Jos nyt olisinkin mummo kiikkustuolissa ja elämääni katselisin taaksepäin, niin minulla olisi varmasti paljon hyviäkin sattumuksia kerrottavana... Siis tästä hetkestä sinne mummoikään asti. Ihan 100 varmasti tässä elämässä tulee tapahtumaan vielä paljon hyviä ja todella hyviä asioita. (toki ihan taatusti myös pahoja ja vielä pahempia)



Tyhmä negatiivinen minäni odottaa vaan niitä pahoja sattuvaksi. Ne kun on niin paljon helpommin listattavissa mitä pahaa voi tapahtua. Sen sijaan en osaa yhtään miettiä mikä olisi se hyvä asia mitä voisi tapahtua vaikka niitä olisi paljon enemmän ja monitahoisemmin olemassa.



Ehkä se hyvän tunnistaminenkin on hankalampaa koska yleensä hyvät asiat tunnistaa tai pystyy toteamaan hyviksi vasta pidemmän ajan päästä itse taphtumasta. Huono on välitön... sen tietää yleensä heti että ketuiks mennään.



Miten sitten asennoitua odottamaan hyvää? Onko se itsekästä ja jopa haihattelua ajatella, että pian minulle tapahtuu jotain hyvää... Odotan sitä innolla... Koskakohan se tapahtuu... Tapahtuuko se hyvä vain minulle? Onko se jotain niin hyvää että muut ovat sitten kateellisia ja joudun häpeämään hyvääni? Huonoa kun tapahtuu niin ei siinä ole mitään tunnontuskia... Tänne vaan paskaa niskaan... kyllä minä kannan...



Osaanko ottaa edes hyvää vastaan? Niinkuin pohdin, että en edes tunnista hyvää asiaa kun se tulee vastaan, niin miten otan hyvää vastaan kun sellaista elämä tarjoaa?? Onko tämä nyt sitä hetkessä elämisen taidon puutetta??



Ei ole helppoa negatiivisen ihmisen positiivistua tai -tiivistyä... Viimeaikoina (muutaman vuoden sisällä) on tapahtunut kyllä jonkun verran hyviäkin asioita. Ne on olleet aika pieniä juttuja, mutta sentään jotain niin pysyy nuppi ehkä kasassa... Huonoja uutisia ja sattumuksia on valitettavasti tullut jonkun verran ehkä enemmän, mutta nekin on olleet isossa mittakaavassa kuitenkin melko pieniä.



Sääli tässä on se, että viimeaikoina on tullut itkettyä litratolkulla... Töissä on ollut ongelmia eikä tämä lapsettomuusprojektikaan ole minua helpolla päästänyt. Kotosallakin kytee... Nyt olen sentään päässyt akupunktioon ja siellä myös keskustelua, joten se autaa hiukan päästämään paineita. Jostain syystä olen myös saanut vähennettyä sitä jatkuvaa paineentunnetta ja kasaantuvaa stressiä päästäni. Pystyn nyt taas hiukan rentoutumaan välissä... En tiedä johtuuko oikeesti niistä piikeistä tai mistä. Olen tyytyväinen ja jatkan piikkileikkejä mieluusti.



Toivo paremmasta kytee... se on pieni sirkkalehdille ehtinyt versonalku. Lomaan on aikaa enää pari viikkoa joten pääsen rentoutumaan... Hoitotauko alkaa viikon päästä... Toki tässä tulee romahdus ennen sitä... melko paha romahdus jos oikein arvaan mutta kuitenkin...



TSEMPPIÄ jos joku tänne asti luki!! :)

Ensimmäisen IVF:än viimeinen PAS

Se on nyt tehty... Maanantaina 30.4 on siirretty kaksin kappalein alkiota. Toinen oli jo ehtinyt uudelleen jakautumaan vaikka oli pakkasesta vasta pari tunti aiemmin nypätty.



Tämän jälkeen päästään kesätauolle, jos ei tärppää... Jos ei tärppää niin elo-syyskuussa alkaa seuraava hoitokierto... Jotenkin kovin iloinen olo. Pääsen vihdoin pois tästä jatkuvasta stressaavasta siirron odottelusta. Nyt on pakkanen tyhjä ja kesä voi alkaa...



Onnistuminen?? Miten se olis mahdollista?? En osaa edes ajatella, että onnistuisi... Tavallaan tässä on jännä twisti nyt, sillä olen aina pienestä pitäen ollut viehättynyt kaksosista. Olen monesti unelmoinut juurikin kaksosista, mutta nyt olis sellaset mahdollista saadakin :D (joskin onhan se ollut mahdollista jo viime passissakin kun se luomukiertoon tehtiin...) Nyt on periaatteessa mahdollista jopa kolmoset.



Lääkäri vaan totesi että olet niin pitkä ja terve nuori joten ei kaksosraskaus ole niin suuri riski. Laitetaanko kaksi...? Sanoin että anna palaa vaan... ei tunnu missään...



Joku outo homma on ollut nyt meneillään taas kropassa... Viimekierto joka oli siis hormoniton eikä tehty siirtoakaan, niin alkoi todella vahva tuhruvuoto ovulaatiopäivänä ja toki tyrehtyi kun aloin laittamaan lugeja (jotta sain seuraavan kierron ajoitettua pois viikonlopusta) No nyt sitten olin jo unohtanut koko hommelin kun sitten tänään alko taas ruske tuhru. Nyt kyllä tuhru on ihan vaan ruskea vivahde... Viimekierrossa oli ihan mustanruskeaa selkeesti veristä tavaraa... Jotenkin ei usko riitä että ne pari palluraa jotka on sinne tungettu, että ne muka pysyis siellä eikä vuotais noiden jutskien mukana sieltä ulos?? Ihan varmana ne sieltä pullahtaa ulos jo ekalla vessareissulla tai automatkalla (siis mun ajatuksissani)



Tiedä sitä sitten... pidetään peukkuja taasen kovasti josko nyt sitten kävis tärppi ja kuuluisin siihen 50% porukkaan jotka paksuuntuu ensimmäisellä ivf kierroksella... Nyt todella tulis jo tarpeeseen!!!

Viimeinen 1-IVF pas eli pas nro 2

Jännittää... Koska se ovulaati nyt sitten tulee... Luultavasti siirto on päivää ennen tai jälkeen vapun. Siirretäänkö yksi vai kaksi on hyvä kysymys... Selviääkö yksi vai kaksi sulatuksesta?? Kenties ei yhtään....



Se on kuitenkin melko varmaa että kesätauko alkaa ihan juurikin kohta!!! Syksyllä alkaa seuraava ivf hoitokierros... Mahdollisen koiranpennun syntymään lienee aikaa noin 3 viikkoa... eli samaan aikaan tulee pennusta tieto kun tulee negastakin... Jos pentuakaan ei tule ja nega piirtyy testiin niin saatan olla enemmän kuin hajalla... Ehkä jopa rikki....



Eilen minulla oli todella vahva usko siihen että tulemme onnistumaan JOSKUS tässä projektissa. En teidä miksi mutta kai minut on aivopesty sillä että me ollaan vielä niin nuoria.... Meillä on kaksi kokonaista ivf hoitoa jäljellä julkisella... ei tässä liene hätiä mitiä??



Nyt vaan peukut pystyyn että vappuna... hääpäivän kunniaksi on jotain hyvääkin välillä tiedossa... Meillähän tulee hääpäivän kunniaksi myös tämä 3v lapsettomuutta täyteen.... ( oikeesti se on tullut jo, mutta ns. yrittäminen virallisesti aloitettiin hääyönä) Että näin mukava muistomerkkipaalu on tämä hääpäivä... On oikeen sormukseen kirjoitettu milloin on helvetti alkanut jos vaikka joskus alkaa mietityttämään minä vuonna se olikaan.....

Hankaluus päästä kirjoittamisen alkuun

Tuossa tulee päivän aikana aina miljoona asiaa mieleen mitä pyörittää ja mitä pitäisi saada kirjoitettua... Sitten ne vaan unohtuu ja aina kun on blogin ääressä niin on vaikeeta aloittaa se pohdinnan purkaminen tekstin muotoon.



Nyt on aiheena taas jälleen kerran omat reaktiot



Olen tässä jo pidempään miettinyt miltä tuntuisi pitää ihan pientä vauvaa sylissä. Nyt kun on tämä katkeroituminen päässyt vähän turhan hyvin vauhtiin ja olen ihan sekaisin jos joku kertoo olevansa raskaana. Pelkään että lähipiiristä joku täräyttää uutisen jossain julkisella paikalla ja saan jonkun jäätävän reaktion. Nyt olen jo oppinut, että en pysty enää hillitsemään itseäni vaikka kuinka yritän. Jos tieto raskaudesta tulee sopivasti ja sopivaan aikaan niin pystyn sen nielemään. Voi mennä pari iltaa itkeskellessä vähäsen mutta pääsen siitä yli ja pystyn tapaamaan raskaana olevia yms. (tietysti tämän raskaana olevan pitää olla myös fiksusti ja tahdikkaasti käyttäytyvä. En minäkään ihan kaikkeen veny)



No vauvan tapaamiseen. Minä kun en ole mikään vauvaihminen... Ja tässä projektissahan on se sinappituubi tavoitteena. Olen miettinyt mitä reaktioita tuollainen parin viikon ikäinen sitten saa aikaan. Kävin jopa ajatusleikkiä, josko joku minun antaisi hoitaa ja pidellä vaikka pari tuntiakin moista kääröä, niin saisinko jotenkin näitä katkeroitumislukkoja johonkin suuntaan tönittyä...?



Eilen sitten tuli tilanne jossa tällainen pieni toppapukuinen tyyppi pärähti parkumaan ja vain minun kädet oli vapaana. Hah... haistoin tilaisuuden ihmiskokeeseen (kaksi paikallaollutta naispuoleista tiesi lapsettomuudesta ja molemmat tietää tasan mitä "oireita" se aiheuttaa, eli ei olis ollu hätä vaikka olis joku hermoromahdus itseltä tullu) Kaappasin käärön ja kuorin sen toppavaatteista. Nou broblem... Pitelin ihan pitkän tovin ja sain rauhoittumaan hyvin... ei onkelmaa... Ei minkäänmoista tunnetta... Ei pienintäkään värähdystä missään!! (ei sinänsä.. ei oo ollu ennenkään) Mutta ei vieläkään mitään!!  Olen siis toistaiseksi vieläkin immuuni vauvoille... ja vauvamahoille...



Ainut kryptoniitti on mulle vauvauutiset ja niiden tulevien vanhempien ilo ja onni... Se on mulle se pahin...



Toki täytyy myöntää että vauvan katsominen oli yhtä varovaista kun verenluovutuksessa kanyylin vilkaiseminen. Katson vaan sivulimällä äkkiä... "huh... selvisin" Auttoi myös tietysti aisaan se että vauva haisi oksennukselta, ja se on yks maailmankaikkeuden kamalimpia hajuja se buglihaju... Olenpa kuitenkin onnellinen tietäessäni että ei ainakaan vielä ole niin pahaa ongelmaa... Varmaan eri aikaan kierrossa voi olla eri reaktio...



Jäänen tutkailemaan tilannetta... Tapaan tätä perhettä luultavasti lähitulevaisuudessa viikon välein, joten kaikki kierron vaiheet tulee varmasti tutuksi... Jatkamme ihmiskokeita...

ja negaa....

Tulipa taas tehtyä...



Eli pas nro2 meni ketuiksi tässä kierrossa väärän ajoituksen vuoksi ja nyt sitten luomukierto välissä. Otin lugesteronit käyttöön jotta päästään taatusti seuraavassa kierrossa siirtoon. Tietty toiveet nousee aina loppukiertoon ja vaikka on luomuilusta taas kyse niin silti se on pettymys... Ei paha mutta pettymys.



Tulin testanneeksi nyt myös digitaalista ovulaatiotestiä jotka tilattiin jostain netin halpismaailmasta. Ihan hienosti toimi tuollanen cb:n ovistesti missä on niitä vaihdettavia tikkuja. Eikä muuten tullu kalliiksi!!! Oliskohan jostain ebayn syövereistä löytyny. Toimivat kuten pitikin... (tai no en mä tietty tiedä näyttääkö ne se ovisplussan :D Kun en kerran hymynaamaa saanu) Tietysti samaan ketaan tein kyllä ihan oikeenkin raskaustestin joka oli sekin kyllä puhdasta negaa...



Nyt siis kalenteri kouraan ja laskemaan minä päivänä luget lopetan... :) Luultavasti tää kieroilu vaan kusee mua nilkkaan ja menee kuitennii viduiks...

Kroppa sekoilee taas!

Nyt on siis ovulaatio ollut ehkä perjantaina.... Hyödynnettyä tuli ihan luomuna... Tarkoitus oli ottaa vanhat kunnon luget käyttöön jotta ei osu toista kertaa enää ovis torstaille...



Eilen alkoi melko runsas tiputtelu.. (ennenkuulumatonta) Ihan tasaista ympäri vuorokauden tuntuu olevan. Ajattelin kuitenkin että aloitan ne luget ja tuuppasin ensmäsen eilen menemään. Nyt kirvelee, kihelmöi ja tekee kaikkee muutakin mahdollista ja mahdotonta tissit. Ihan siis järkyttävän vahvasti mäjähti luget kroppaan tai jotain muuta ihmeellistä. On ne ennenkin kihelmöiny mutta nyt on jo enempi niinku kirvelyä.



Saapa nyt sitten nähdä mitä hauskaa tää välikierto saa taas aikaseksi... Nyt on ainakin vinha aloitus "piinailulle"

Perkl torstai ja ovisplussa!

Niin se vaan sitten kävi niinkuin pelkäsin... Ovulaatioplussa joka olisi jo itsessään kovin mieluisa monille tietysti, mutta minulla se nyt vaan taas osui väärään päivään. Eli ainut päivä kun julkisella menee pas pieleen on se että ovis osuu trostaille... Ja sehän osuu... Mites muutenkaan...



Toisin sanoen mä hommaan tähän kiertoon luget jotta saan siirrettyä mensuja niin että ne ei TAATUSTIKAAN osu ensikierrossa torstaihin. Taas saan kiittää omaa tyhmyyttäni kun en vaivautunut viimekierrossa sitä laskemaan. Olin idiootti... Olen jo kaks kertaa ryssiny siirron omalla tyhmyydelläni kun en oo viittiny laskeskella...



Olo on todella pettynyt... Harmittaa niin että ei silmät liiku... Eilen illalla itkeskelin itseni uneen vaan kun olen niin pettynyt elämääni... Ahdistaa kun olen jo päättänyt että menen jonnekin ammattiauttajan juttusille, mutta ei vaan oma uskallus riitä asian puheeksi ottamista... Pelkään romahtavani tosi pahasti kun avaan suuni asiasta.



Nyt on pakko myöntää että elämänilo alkaa kuukausi toisensa jälkeen kaikkoamaan. Olen kärttyisä paskamainen tiuskiva kasa. Itken kotona yksinäni. Toisinaan mietin pääsenkö edes töihin asti (olen ollut töissä kyllä päivittäin mutta uupumus alkaa olemaan sitä luokkaa että en ehkä pääse ihan oikeesti joku päivä enää liikenteeseen) Kamalinta on se millainen olen miehelleni... Hän toisaalta ei osaa ajatellakaan minkämoisesta henkisestä helvetistä mä yritän ylös päästä... tai yritän edes pitää pään veden pinnalla...



Mua ei ahdista se että minulla ei ole lasta, enkä tiedä ahdistaako edes se että en sitä koskaan saisi... Nyt minua ahdistaa tämä elämän seisominen paikallaan... Paska työ jossa hyvä palkka... siitä olis hyvä jäädä äippälomalle ja on jopa vakkaripaikka. Haluaisin kuitenkin johonkin parempaan, sosiaalisempaan työhön. Haaveilen tyhmänä eläinlääkiksestä, mutta toisaalta olen niin aloitekyvytön että en pääse lukemisessa eteenpäin... Enkä uskalla mennä kokeisiin...



Yritän kovasti kiinnittää huomioni tulevaan... Loppukesästä tulisi koiranpentu meille jos hyvä tuuri käy.... Kämppä on täynnä kukkaruukkuja ja pihasuunnitteluunkin yritän saada ajatuksia siirtymään... Toisinaan se jopa onnistuu... Eilen yritin käydä shoppailemassa... Paino on pysynyt kurissa kesää ajatellen... Elukat on olleet terveenä talven ja odottelen että saan ne paiskata ulkohäkkeihin... Kesälomat on sovittuna... Kyllä tämä tästä etenee, mutta silti vaan tämä ahdistus kun se iskee niin se on todella murskaava ja lamaannuttava...



Ehkä tänään hoitajalle soittaessa uskallan ottaa asian puheeksi... EHKÄ!...

Ja nega... :(

Niin se vaan tänään taas pärähti nega. En kyllä plussaan oikeestaan uskonut, mutta toisaalta ensimmäistä kertaa tuntui että olis ihan luonnollista saada ne kaks viivaa... Jos ne nyt olis tullu niin se olis vaan tuntunu siltä että kuuluukin tulla... Ei olis mitään IHMETTÄ tapahtunut... Vaan ei sitte tapahtunu sitäkään juu...



Jotta seuraavalla kerralla muistan niin listaan mitä tyhmää kroppa taasen keksi...



Alamahakivut... eli mensukramppimaista muutama päivä ennen testipäivää... Nännit tummuu yllättävän paljon lugeistakin.. (jonka muistan kyllä vanhastaan että näin on käynyt ennenkin) Nyt oli myös joku ihme tissipolttelu... Eli tuntu niinku olis chiliä hierottu nänneihin eilisestä lähtien. Keskimäärin vähäoireinen kierros... Selkeesti todella paljon psyykkisiä vaikutuksia lugeilla tässä kierrossa... tai sitten oli se että pakkaseen jäi enää yhden käyttökerran satsi jos sitäkään... :(



Olen hermoraunio... Olen huono vaimo... olen kärttyisä, elämäniloton kasa... Se minä nyt vaan olen...



Miten sais sen elämänilon takasin ihan oikeesti....

Piinapäivät alkakoot!

Eilen oli sitten siirto. Ensimmäisenä sulatettu oli muuntautunut epämuodostuneeksi. Näin minulle sanottiin... Epä normaali / Epämuodostunut /epäkelpo... En nyt tarkalleen muista mutta toinen sulatettiin ja otettiin käyttöön. Tietysti sitä nyt sitten tuli sellainen olo että ne kaikki on varmaan sellasii jos niitä viljeltäisiin pidempään ja onko tämä nyt se meidän ongelma alunalkaenkin??



Eilinen päivä meni murehtiessa ja alamaailmoissa. Nyt on jäljellä enää ne kaksi siinä samassa oljessa... eli max yhteen siirtoon jos siihenkään. Se jos epäonnistuu myös niin menis vasta syksyn puolelle uus ivf kierros... Toisinsanoen koko vuosi olis menny nyt sitten tän yhden ivf pyörähdyksen kanssa... HIDASTA ON!!! Yhtä paljon kun toivon että onnistuttaisiin niin melkeen toivon vaan sitä että saadaan hoidot käytyä läpi ja päästään sitten edes sitä kautta toteamaan että paskaks meni jatketaan elämää...



Paistaako jotenkin läpi että ei oo mitään uskoa?? Eikai??



Tänään jo vähän parempi mieli... kyllä tää vielä tästä kiipii oikein positiiviseen mielentilaan ja valtavaan onnistumisen uskoon jahka päästään tää eka piinaviikko ohi. (säälittävää kun tietää jo miten tää vuoristorata menee... liian monta kierrosta menty... ei toki passeja) Onneksi se oma ajatusmaailma ei oikeesti vaikuta lopputulokseen vaikka niin kaikki yrittää aina väittää... Ne samat tyypit kun kertoo aina sitä tarinaa kuinka paksuksi tuli juuri se tuttava joka oli menettänyt toivonsa ja lopettanut yrittämisen :D Että ne niinku kumoo toisensa... Positiivinen uskova ajattelu tulee kyllä ihan itsestään... joku saakelin hormonaalinen höyrähdys ennen mensuja...







Mut juu... Tänään meille vastailee yksi koirakasvattaja josko saatais se karvakasa joskus kotiin!! Karvalapsi olis hyvin tervetullut kun edellisen kuoppaamisesta mulla on jo 10v. Tällä hetkellä kandidaatti olis ranskanmaalta. Tulis kiva kesäreissu sinne sitten!!



Kuvassa komeileva ei ole meidän ykkös väritys... Vähemmän valkoista, mieluiten ei yhtään olis toive...

Tänään musiikkia korviin!

Eilinen meni niin pahasti asiaa pohtiessa kun vielä yksi tyttönen ilmoitti olevansa paksuna ennen kun lähdin töihin. Helvatti että pisti taas korpeamaan ja päässä ei liikkunut sitten yhtään mitään hoitojen lisäksi. Mietin jo pitääkö tunkea tikku varpaankynnen alle ja potkasta seinään jotta sais hetkeks ajatukset kaikkoamaan päästä.

Tänään otan peltorikuulokkeet päähän ja hommaan niihin taas uudet patterit jotta saan kuunnella radiota kaikessa rauhassa... Toivottavasti jollain kanavalla on hyvät jutut jotka ei liity esin ruottin rinsessaan...

Pohdin eilen paljon kateutta ja pakkomiellettä. Olen tässä monta kertaa miettinyt josko ammattiapua tarvitsisin pääni selvittämisessä. Pelkään kuitenkin että saan vaan jonkun lässyttämään kuinka kaikki tunteet on NORMAALIA ja hyväksyttävää... Sitä en kaipaa... tarviin jotain oikeita työkaluja tähän pakkomielteen hillitsemiseen ja perspektiivien tasaamiseen. On hetkiä jolloin on kaikki ihan normaali ihmisen skaalassa ja elämä ns. tasapainossa, mutta sitten tulee taas joku juttu joka nostaa elämän ihan päälaelleen. Olen täys luuseri maho ämmä enkä KOSKAAN saa niitä lapsia ja mies hylkää ja jään yksin... Muutan eteläamerikan viidakkoon loppuelämäkseni ja hylkään kaiken vanhan... (tuonne asti olen jo päässyt suunnitelma C:n kanssa.)

Mutta juu... Huomenna olis se alkionsiirto... Ristiriitaiset ovat tunteet... Sitä kristallipalloa edelleen kaipailisin. Olisin täysin valmis menemään ennustajalle. Jos joku pystyisi minulle kertomaan että olisi oikeesti lapsi joskus kainalossa ja se olisi oma, niin elämästä häviäisi aika suuri stressinaihe.

Eilen oli ovulaatiopäivä... Kramppas maha kun pahimmassakin mensukrampissa. Olin ihan kaksinkerron töissä välillä. En sitten tiedä mistä moinen voi johtua. Ei noin rankkaa vääntöä oo yleensä mahassa ollu. Tuli sekin ovis hyödynnettyä ja vielä kun käydään hakee se pakkasukko kyytiin niin tuplavahingon ainekset on koossa... Mut tulis edes se yks.... Ja jos ei tuu niin sitten tulee se koira... ;)

 

 

Onko lapsettomia blogeja tarjolla?

Taas selailin vanhoja joskus seuraamiani blogeja ja kaikki tuntuvat olevan paksuna tai saaneet lapsen tai sitten vaan "mystisesti kadonneet"

Vieläkö täältä löytyy jokunen lapseton jotka jaksaa kirjotella? Ehkä etsin enempi meitä IVF kävijöitä... Niin sitä itsekin muuttuu vaan rasistiseksi... Aina ne vaiheet jotka on tullut jo itse käytyä tuntuu toissijaisilta. Ei halua nähdä kun muut paksuuntuu niistä konsteista mitkä ei itselle toiminu.. Sen sijaan onnistumisia ja niitä tylsiä epäonnistumisia kaipaan. Josko vaikka omat toiveet pysyis jossain korkeuksissa... tai saisi edes vertaistukea...

Olen tässä viimeaikoina miettinyt myös josko pitäis tehdä joku miitti turkulaisten foorumipalstailijoiden tai miksei muidenkin ivf kävijöiden kanssa... Toisaalta haluanko minä pölpöttää tästä asiasta taas lisää? Haluanko että ne muut istuttaa minuun taas 100 uutta stressinaihetta? No en...

Tuossa kävin jonkun blogissa kääntymässä ja tekstissä luki kuinka ei osaa ollenkaan realistisesti ajatella että lapsi on se tulos joka tästä saadaan jos saadaan... Minulla kävi eilen myös se sama "yllätys" mielessäni... Laskin nimittäin lasketun ajan  (niinkuin tyhmä tapani yleensä on) ja se olisi 20. marraskuuta tällä kertaa... ja vieläpä tämän vuoden puolella... Oudosti se tuntuu tällä hetkellä yllättävän nopeasti tulevalta ajalta. Jos nyt tärppäis niin tulis aika vinha kesä ja vielä vauhdikkaampi syksy... Outoa että tämä yksi ainut siirtopäivä voi oikeesti muuttaa koko elämän lopullisesti!! (mutta realisti muistuttaa että siinä on edelleen se 20% mahdollisuus vaan)

... ja niin... jos nyt tärppää niin mä en saa koiraa.... Jurkele :D Meillä kun on diili että koira tulee jos ei lapsi tule... Ja olen jo saanut luvan hankkia sen... se kun ei vaan löydy ihan lähimaastosta eikä niitä kovin usein maailmaltakaan tule, joten kilpajuoksussa on koira ja lapsi... Lapsi toki tärkeempi, mutta harmittaahan tuo kun koiraa on jo 10 vuotta tässä mietitty (kun oma koira kuopattiin) ja 5v ihan tosissaan.

Torstaina saan kyytiläisen!!

Tänään oli ovisplussa tikussa ja epäluulosena soittelin sitten tyksiin taasen. Pääsin heti samana päivänä ultraan ja HIENOJA uutisia! Limakalvo oli 9,2mm ja folli oli 18mm. Eli ovis oli oikein bongattu vaikka sitä vähän epäilin. Nuo liuskat kun ovat mitä ovat... Olen käyttänyt samoja cittarin liuskoja pari vuotta joten tiedän aika hyvin kuinka tummaksi asti tummuu ja kuinka nopeasti, mutta silti jotenkin pelotti josko ei oliskaan ovis ihan vielä ja turhaan sinne aikaisin ryykään ultraan...

Niin se kuitenkin oli kuten arvasin, että plussa oli nyt ja keskiviikkona otetaan meidän tuleva vauva sulamaan... (huom.. .yritän psyykata itseäni positiivisuuteen) Torstaina on siirto! Ihan mahtavaaaa!!! Me päästään siirtoon!! Wihdoinkin!!!

Toivottavasti pistävät sinne tähtipölyä ja vauvaliimaa mukaan. Mulle kelpais yks kappale lääketieteellisiä ihmeitä tähän hätään...! Marraskuun piristys :) Yks sellanen tulemaan... tai käy kaks jos samaan hintaan tulee...

Nyt tarvittaisiin sitä tähtipölyä!

Nyt todellakin tarvittaisiin sitä tähtipölyä... Siellä nestemäisen typen seassa hytisevän alkion päällä vois olla hippasen sitä tähtipölyä.

Omaan aika hyvän itsesuojelujärjestelmän. Olen nimittäin ollut äärettömän pessimistinen koko pas homman kanssa. Ei ole ollut minkäänmoisia onnistumishaaveita minkään suhteen koska ei voi onnistua. Miksi tämä onnistuis kun on kerran kaikki ollu reerassa tuolla alhaalla muutoinkin. Tuubat auki, hedelmöittyy näköjään hyvin ja jakautuu täydellisesti. Kiinnittyminen vois olla se meidän ongelma mutta siihenkään ei puututa ennen kun on monta siirtoa taas takana.

Tänään sain ovisplussan testiin ja johan nous toiveet. Olin nimittäin niin varma että menis siirto viikonlopun takia päin kekkulaa että en antanut itseni innostua. Nyt kun se on varmaa että tälle viikolle yritetään siirtoa niin johan olen sekaisin :D Tänään ultraan jotta nähdään onko limakalvo tarpeeks paksu ja onko kaik muu kunnossa... PIDÄN ITSELLENI PEUKKUJA!!! Puhaltakaa sitä tähtipölyä tänne jos sitä jollakulla on jossain tallessa!!!

Olinpa minä näppärä tyttö!!

Hienosti olin tuohon viime postaukseen tajunnut merkitä kp:t nimittäin näin reissun jälkeen aloin mietiskelemään koska ne oikeen alkaakaan sittent aasen... Nyt on onneksi tullut tämä kierto vedettyä ilman sitä iänikuista tiputtelua mikä on vaivannut viimeiset pari kk.

Ovulaatiota en tikutellut enkä tarkkaillut mitenkään. Eipä sitä ollut edes reissuilla silleen kauheesti peittojenpöllyttely mielessä, mutta ehkä ne pari keikkaa riitti taas että voi sanoa yrittäneensä.

Ensi viikkoa innolla odotan että alkais vuoto ja päästäisiin ensimmäiseen passiin vihdoin ja viimein. Sitä on nimittäin odotettu...

Inha flunssa riivaa ja huomenna pitäis jo mennä töihin... Toivottavasti tää tästä alkaa helpottaa...

Ihan vaan jotta en unohda...

Eli tänään on kp3 jos vaikka joskus 26 päivän päästä sitä alkaa taas miettimään koskas se kierto alkoikaan?? :D

Ei päästy siirtoon ei... Onneksi on se reissu edes vähän lohduttamassa....

Sossusetä tulee käymään helmikuun aikana ja päästään tenttaamaan ihan privaatisti tukilapsiasioista. Saas nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään....

Hetkellisiä hyväksymisen hetkiä!?

Päädyin PELA:n  järjestämälle tukiperhe kurssille mieheni kanssa. Löysin tieni sinne jonkun bannerin kautta ja mies oli heti myös mukana ideassa. Tuttavalapsia täällä onkin viikonloppukylässä käynyt mutta nyt voitaisiin tehdä hyväntekeväisyyttä ja saada itse samalla jotain säännöllistä toimintaa elämään. Kerran kuukaudessa yksi viikonloppu on kyllä aikaa antaa poiskin.

Lastensuojelu onkin sitten hyökkinyt naamalle viimeisen parin viikon laikana ihan liiaksikin. On tullut telsusta tuo Ikuisesti Sinun dokkari (löytyy vielä arenasta) On tullut radiosta ja telsusta ohjelmaa toisensa perään lasten huonosta kohtelusta. On jatkuvaa juttua perhesurmista kun vanhemmat ovat ajautuneet umpikujiin elämässään. Kuinka ei lastensuojelu ole päässyt kaikkiin väleihin kiinni.  6h lastensuojelun sossusedän juttuja kuunneltuani olen täysin myyty ajatukseen, että voisin tässä asiassa ruveta auttamaan. Vastaan tuli myös silmiä avaavia todellisia asioita, joita ei ole ennen noilla sanoilla tajunnut ajatella.

Adoptio, joka on kuitenkin päässä joskus liikkunut myös kansainvälinen muoto siitä. Nyt olen melko varma että en siihen lähtisikään. Asia ei tietystikään ole näin yksioikoinen, mutta pääpiirteittäin ymmärrän pointin. Kansainvälisen adoption kautta tulleiden lasten taustaa ja kohtelua ei pystytä sanomaan koskaan kovin varmaksi. Traumat joita he ovat kokeneet ovat vanhemmalla iällä täysin unohdettuja, mutta vaikuttavat edelleen käytökseen ja mieleen hyvinkin vahvasti eikä niitä päästä työstämään kun ei ole tietoa. Sen sijaan suomalaiset huostaanotetut lapset ovat hyvinkin "tutkittuja" ja  näiden lasten auttaminen kaikin mahdollisin keinoin on helpompaa ja asiaan päästään kiinni välittömästi jo ennen kun pahoja oireiluja pääsee tulemaan. Tiedot lapsen terveydestä on myös paljon kattavampia niin henkiseltä kuin fyysiseltäkin puolelta.

En kuitenkaan lähtisi sijaisperheeksi kovin helposti... Kamalan vaikeaa on ajatella että luopuisin työstäni (josta en kyllä pidä) ja keskittyisin hoitamaan "perhettä" joka voitaisiin minulta viedä minä hetkenä hyvänsä.... ja lopullisesti... Se että kestäisi rankan ja traumatisoituneen lapsen kaikkine murheineen (tai muutaman lapsen) niin siihen vielä perään niiden lasten vanhemmat ja loppuun vielä se että joskus saatan menettää ne lapset takaisin oikeille vanhemmilleen. (Joka olisi tietysti lapsen etu)

Tätä soppaa nyt viikon päässäni pyöritelleenä olen entistä varmempi että selviämme vaikka niitä omia lapsia ei sitten kuitenkaan koskaan tulisi. Saamme halutessamme ympärillemme niin paljon lapsia kun vaan ikinä jaksamme hoitaa. Saamme tahtoessamme luotua paljon uusia lämpimiä ja rakastavia suhteita niin moneen suuntaan että ei koskaan tarvitse siellä vanhainkodissa olla yksin. Kaikki avaimet ovat omissa käsissä. Riippuu vaan siitä miten ne omat pelikortit pelaa...

Tämä olisi periaatteessa ihan oman tyyppisemme ratkaisu. Oma elämämme pysyisi omassa uomassaan. Pystyttäisiin edelleen matkustelemaan ja elämään omaa elämäämme, mutta samalla saataisiin aiheutettua paljon hyvää monessa suhteessa. Ei sellaista vastuuta ja kuitenkin ne ilot. Lapsiperheen elämän hyvät puolet paketoituna kauniiseen pakettiin. Tällä viikolla jatkuu koulutus ja sossusetä tulee käymään vuoden alussa katsastamaan kodin ja keskustelemaan privaatisti.... Outoa... pelottavaa, mutta osaltaan hyvin kiinnostavaa ja lohdullista.

Usko hoitojen onnistumiseen on edelleen surkean matala. Olen päättänyt että kaikki hoidot käydään kyllä läpi julkisella tässä nyt putkeen mitä tarjolla on... Senkin jälkeen varmasti yksityiselle jos siinä hädään mitään mahdollisuutta... Mutta tärppää sitten joskus jos tärppää.... Tämän mielentilan jos saisin pidettyä niin mahtavaa olisi. Pitänee palata lukemaan tätä aina kun nuppi alkaa käydä kierroksilla... Nyt on jopa oikeastaan sellainen olo että mä olen ihan voittaja jos joskus sitä lasta ei sitten tulekaan, niin minä voin tehdä kuitenkin paljon hyvää muille lapsille.... Näyttää näin myös kaikille tuttaville ja puolitutuille ja muille, että ei tämä elämä ole kiinni siitä äidin statuksesta. Elämää voi vetää vauhdilla eteenpäin ilman paksua mahaa... monen vuoden vaipparumbaa ja ikuista äitiyttä.

Tästä alkavasta kierrosta piti tehdä pas, mutta ollaan Dubaissa just ovulaatioaikaan joten olen jo luopunut toivosta. Jos eilen olis vuoto alkanut niin oltais ehkä päästykin.... Tuhruvuoto (aika runsaskin) alkoi pe/la kieppeillä ja mahaa kramppailee, mutta näyttää olevan ihan samanlainen kitkutuskierto taas edessä kun mitä oli viimekertainenkin. Oikeestaan toivon että alku menis mahd pitkälle niin se siirto vois taas onnistuakin... Jos vaikka perjantaina vasta olis kp1... tai sen jälkeen...

ämmä on sekasin kun lumiukko!

Jouluaattona ne hanat sitten aukes... ihan kokonaiset 2 päivää kesti kunnes taas sitten alkoi arki. Ei pienintäkään käryä ollut oliko ne oikeet mensut vai mitä oli... Vähäisetkin tissiturvotukset jatku vielä pitkälle vuodon jälkeen... tein testin... negaa...

Nyt on sitten kp n. 12 menossa ja ovistesti plussaa... Minä ovuloin siis normisti aina kp 18. Nyt on pari kertaa ovulaatio tullut hormonittomassa kierrossa lähempänä tuota 12 mut nyt kun ei olis pitänyt niin johan se aikaistuu...

Toivoo sopii ettäs euraavassa kierrossa olis taas "myöhässä" niin päästäisiin siirtoon. 1-8 päivä ollaan reissunpäällä joten silloin ei siirtoa saada... tosin ovista on mukava lomalla ehkä hyödyntää ;)

Enempi ehkä vielä ihmetyttää tuo pumppu joka on kokenut ihmeparantumisen. Mun 26000 lisälyöntiäni on muuttunut nyt lähelle nollaa oman diagnosoinnin perusteella. Pumppu siis hakkaa kuten normaalilla ihmisellä eikä niin että joka toinen tai kolmas lyönti on lisälyönti. Radikaali on muutos ja tapahtunut todella äkkiä. Nyt sitten vaan toivon että tää olotila pysyy näin vuosien rytinän jälkeen... Ajattelin tänään alkaa vähentää beetasalpaajaa josko pääsisin niistä vielä eroon joskus :)

Summasumarum: IVF sai aikaan kehossani melkoisia muutoksia. En tiedä pistänkö tämän pumpun sen piikkiin vai voisiko esim vitamiinipurkin foolihappo tai joku muu vaikuttaa näin, mutta uskomattomalta tuntuu. Navan alusen toiminnasta ei ole mitään käryä, mutta sekaisin se on "normaaliin" nähden ollut.

Sormet ristissä että päästäisiin ennen maaliskuuta siirtoon kun tulee se perkulaan kesätaukokin muuten vielä vastaan ennen kun on pakkanen tyhjennetty syksyn keräyksestä....