Joulu on lapsiperheiden aikaa....

Minä muuten pidin joulusta joskus. Nyt se on vaan päässyt unohtumaan mikä siinä oli niin kivaa.

Tänäjouluna valmisteluina on ihan vaan verhojen vaihtaminen punaruskeisiin ja se oli sitten siinä... Edellisinä vuosina on raahattu kotiin kuusi ja koristeltu. Piparkakkutaloja värkätty liukuhihnalla ja ikkunoihin viritelty kynttelikköjä lähes vatupassin kanssa suoraan linjaan. Kynttilöitä on poltettu ja keittiöliinoista lähtien on ollut joulukuosia... Vaan mites tänävuonna...

Meillä ei ole yhtäkään joulukoristelaatikkoa avattu. Ei ole kynttelikköjä ikkunoissa eikä ainokaistakaan jouluruokaa tehty. Pakolliset lahjat on kyllä ostettu mutta joulu saa nyt pyyhkäistä ohitse ja katsotaan sitten ensivuonna josko jo sitten olis parempi joulumieli.

Enpä olis uskonut että minutkin saa joku asia näin maahan. Kauan sain tapeltua sitä katkeroitumista vastaan, mutta nyt se vaan on ylivoimaista... Mietin tuossa jo pitäisikö mennä ihan ammattiauttajan kanssa taas vaihtamaan sana jos toinenkin asiasta josko vaikka auttaisi.

Mitenkäs se nyt näin suureksi peikoksi pääsikin kasvamaan? Olemmehan vielä nuoria eikä meillä ole vielä kiire, jos muiden sanoihin olisi uskominen. Eikä minullakaan olisi kiire jos joku vaan voisi minulle kristallipallosta näyttää että niitä lapsia vielä tulisi joskus. Vaan kun on tämä epätietoisuus ja pelko siitä että entä jos ei tulekaan?? Tai onkohan se sittenkään edes se pelko vai onko se kuitenkin pettymyksen pelko. Reilu kaksitoista kertaa vuodessa saa kokea maansa mustenevan silmissä mutta toisaalta reilu 12 kertaa vuodessa on toiveikkaampi kuin koskaan. Vuoristoradassakin tulee paha olo pidemmän päälle ihan varmasti ja tylsäksi se muuttuu muutaman kierroksen jälkeen. Erona on vaan se että vuoristorata alkaisi tuntumaan tylsältä eikä ne nousut ja laskut enää niin tunnu kun ne on kokenut... Tässä ne vaan tuppaa kertaantumaan ja muuttumaan pahemmiksi.

Dear joulupukki.... Mulla olis vaan yks toive..... Että päästäis tästä junasta pois seuraavalla pysäkillä....

Tulihan se romahdus sieltä taas...

Olin kovin optimistinen viimekierron ajan koska ensimmäistä kertaa koko yrittämisen historiassa ovulaatio tuli kp 12 kp 18 sijaan ja näin ollen mahikset olivat huimasti paremmat (ehkä?) Edellinen kierto oli mahdollisesti kemiallinen koska testi haamuili ihan pikkasen mutta tää kierto nyt sitten ei haamuillu yhtään ja mensut tuli ihan oikeana päivänään.

Toiveet oli korkealla ja dpo päiviä tuli enemmän kuin koskaan ja aina joka päivä lisää antoi lisää toiveita. Sitten tuli punainen väri ja ei tullut romahtamista... meni toinen päivä... mutta kolmas päivä... VOI ELÄMÄ että oli kamala työpäivä. Koko päivän sain tapella itkua vastaan ja keljutti ihan kaikki mahdollinen. Vihaan joulua, vihaan lapsille ostettavia lahjoja, vihaan koko saakelin perhejuhlaa... Mikä vitun perhe!!

Edelleen tappelen henkisesti sitä ajatusta kohtaan että joku päpivä saan sen plussan ja joudun ilmoittamaan työnantajalle... Se on jostain syystä joku tosi iso peikko minulle. Ehkä eniten pelkään jotain asiatonta kommenttia siitä kuinka olen juuri vasta taloon tullut. Toisaalta hyvä että on tuollainen niin aina kun tulee pettymyksiä voin "huokaista" että tuli sentään taas yksi kuukausi lisää siihen taloon tulemisen ja äippälomalle jäämisen väliin.

Tämä alkanut kierto huipentunee sitten mensujen alkaessa klinikalle soittoon. Sain luvan nimittäin 3kk etuajassa jo sopia ajan sinne hoitojen suunnitteluun. Muutoin olis menny se 2v yrittämisen aloittamisesta ennen kun alkavat hoitoja antamaan. Tämä kierto on myös kolmas clomikierto ja monilla tämä pilleri on auttanut. Minullakin se on ainakin mutu tuntumalla tehnyt hyviä muutoksia... Dpo päiviä on tullut rutkasti lisää ja ovulaatio ainakin nyt viimekerralla aikaistui rutkasti.

Tämän kuun taktiikka on clomit ja asperiinit kalaöljyn ja hiilaritetoisen ruokavalion kera...

Mikäs muus voisi olla mielessä?

No eihän tästä piinailusta pääse mihinkään vaikka kuinka paljon tulis pettymyksiä. Taas on niin korkeella toiveet että varmaan tulee pudotessa nenä kipeeksi ensviikolla.

Nyt siis dpo 10 kinttaalla mennään eikä luonnollisestikkaan mitään käryä mitä tuolla tapahtuu mutta haaveita ja toiveita on ja aika ei meinaa millään kulua. Onneksi viikonloppuna on isot koiranäyttelyt ja paljon tekemistä niin ei ehkä ehdi niin paljoa intoilemaan tästä.

Tammikuuta odotellessa... Tyksiin soittoa ja jatkoja suunnittelemaan sitten vaan. Josko jo keväällä eteenpäin...

Ei niin hyvin hoidettu juttu...

No oli sitten niin turha käynti Tyksissä että oksat pois ja pala latvaa... Alkaa nyt vähän jo kiukku ja turhautuminen laantua mutta aamupäivästä oli vielä sellainen vitutus että silmät ei liikkunu eikä veri kiertänyt päässä.

Tällainen sääntö on kuulemma olemassa, että selittämättömästi lapsettomilla ei  aloiteta hoitoja ennen kun on kaksi vuotta täynnä. ?!?! WHAAAAT!!! Ei ole koskaan tullut missään vastaan! Lääkäri vaan totesi että te voitte nyt mennä hyvillä mielin kotiin ja yrittää luomuna vielä kevääseen ja ottaa sitten yhteyttä huhtikuussa uudelleen niin katsotaan sitten sitä hoidon suunnittelun aikaa.

Siis ei siinä sinänsä mitään että jouduttaisiin odottamaan... Kyllähän tämä tässä venyy ja venyy muutenkin, mutta että tällainen "sääntö" on. Lääkärin ulosanti oli myös surkeaa josta johtuen vielä enemmän menetin hermoni... Ihan turhaan otti mies vapaaksi sen iltapäivän töistään kun oli sitten ihan kokonainen puolituntinen varattu tähän asiaan. Luulin että me ollaan menossa ns. ensikäynnille vaan mepä oltiin vaan menossa kättelemään ja toteamaan että ei tartte puoleen vuoteen vielä teidän tänne tulla.

Ei kuulemma selittämättömille kannata alkaa mitään hoitoja antamaan kun luonnolle pitää vaan antaa aikaa hoitaa tehtävänsä. Johan tässä on nussittu ovulaatiotikkujen tahdissa viiminen 10kk! Ovulaatio tapahtuu joka kierrossa vaan eipä siinä sitten kuitenkaan mitään tapahdu.

Nyt sitten vaan kädet ristiin että yksityiseltä saatu clomikuuri auttaisi tätä suurta luontoa vihdoin onnistumaan. Toista kiertoa mennään ja iloisesti huomaan että ovulaatio on ilmeisesti tässä kuussa tulossa ensimmäistä kertaa tikuttelun aikana AJOISSA!!! Toiveet ja lippu korkeella siis ja kohti uusia pettymyksiä.

Kellekäs sitä kertookaan

Jännitys vaan kohoaa... Tiistaina on se ensikäynti...

Olen ihan melkoisenkin avoimesti kertonut kysyneille että ei ole lapsia tekemisestä huolimatta vielä saatu aikaan ja hoitoja odotellaan yms. Tämä siis omalle äidille, kavereille, tutuille ja tuntemattomillekin jotka ovat jostain syystä tivanneet asiaa. Vaan nyt sitten valotettiin asiaa myös miehen vanhemmille.

Tänään vuorossa oli perinteinen sunnuntailounas ja aikaistettuna joululahjana saimme ilolla ottaa olkavarteemme rokotuksen. Kyseisen paketin ohjeistuksessa kuitenkin luki että ei sovi antaa jos sitä ja tätä ja tota + jos on raskaana tai suunnittelee raskautta. Siinä sitten herjailin piikkikammoisena kaikki kohdat läpi miksi minua ei pitäisi piikittää kunnes tuli vastaan tämä raskauskohta. Köhm... ja silleen....

Anoppi on joku vuosi sitten käynyt meidän vessan laatikossa luultavasti vessapaperirullan etsimisen yhteydessä kurkkimassa ja löytänyt ovulaatiotestipaketteja.... (ja niitä on siellä aika saakelin monta yleensä) Ulos tullessaan oli sitten miehelleni todennut että mites meidän lisääntymisaikeet että ettehän te nyt vielä ja jne. Häät siis takana ja molemmat ollaan  27 ikäisiä joten johan tässä aika alkaa kulumaan. Silloin oli anoppi aika hanakasti lapsentekoa vastaan ja yritti kertoa että nyt ootte nuoria ja teidän kuuluu elää ja mennä ja tehdä.... Mut ei lapsia

Mieheni oli siihen sitten jotain sanonut ja anoppi alkoi pyörtää sanojaan mutta puheenaiheet oli saatu käännettyä muualle ja homma jäi sikseen. Nyt on sitten mennyt taas se vuosi aikaa ja jos kerran silloin meillä jo oli ovulaatiotikkuja ja yritys päällä niin hän varmaan osaa laskea että ei ole ollut ihan helppo projekti tämä tekeminen. Nyt ei tullut sitten mitään kommenttia mihinkään suuntaan edes appiukolta joka sekin silmäili seiniä ja kattoa kun keskustelu aukesi aiheesta.

Toteamus oli vaan anopilta että ei tämä nyt siihen vaikuta jos raskaaksi tulisitte mutta tehosterokote jää kyllä sitten ottamatta aikataulun mukaan mutta eipä sekään niin haittaisi. Totesin vaan että eipä se nyt ole tärpännyt tähänkään mennessä niin tuskin tärppää ihan hetikään... ja juttu jäi onneksi sitten siihen.

On tää niin tätä... Ihan saakelin tyhmää salailua ja puhumattomuutta ja kitumista. Minkä ihmeen takia näiden asioiden pitää olla näin hankalia ja aiheuttaa näin paljon päänvaivaa.

Mulla on unelmana saada jouluaattona tehdystä testistä plussa... Siihen nyt pyritään ja jos ei tänäjouluna niin toivottavasti edes ennen ensijoulua sitten...

Lapsettomuuden jatkumo

Olipa tuossa jokunen päivä sitten radiossa lapsettomuus Vapun puheenaiheena. Siellä oli sitä perinteistä tarinaa ja vähän erikoisempiakin, mutta eihän tuosta keskustelusta kovin syvällistä saatu. Ehkä kuitenkin jokunen lapsellinen sai siitä pientä järkeä lapsettomien kanssaihmisten kanssa keskustelemiseen yms. Minulle kuitenkin tuli tämä raaka asia mieleeni...

Työpaikan kahvihuoneessa oli kerran tällainen keskustelu jossa oli 55-65 ikäisiä naisia eli tämä "eläkeläiskerho" istui siellä taukoaan viettämässä. Koko poppoo pohti firman lapsia odottavia ja lapsia saaneita työntekijöitä. He puhuivat lämpimästi kaikista ja pohtivat miltäköhän siitäkin nyt tuntuu kun on laskettu aika jo mennyt yms. Juttu kääntyi lapsenlapsiin ja niistä jauhamiseen ja tädit kertoivat kilpaa  mitä niiden kanssa on puuhaillut ja kuinka eläkepäivinä sitten sitä ja tätä. Samalla kun minua tietysti ahdisti niin näin sivusta vielä valitettavampaa. Yksi samaan ikäryhmään kuuluva kärttyinen yksinäinen mummo kääntyi kannoillaan ja jätti tauon kesken. Hän ei enää kestänyt keskustelua josta minäkin olin miettinyt poistumista (vaikka olinkin toisessa pöydässä) Jotenkin sen ilmeen nähtyäni tiesin että tämä nainen on tainnut myös jäädä aikoinaan lapsettomaksi.

Silloin tajusin että eihän tämä tähän lopu. Jos on aikoinaan jäänyt lapsettomaksi on se ehkä hyväksyttävissä ja jossain vaiheessa jopa elää taas normi elämää ilman huolia.... Kunnes sitten ne tuttujen lapset alkavat lisääntyä ja tunnetusti kaikki vanhemmat naishenkilöt jaksavat aiheesta kyllä puhella keskenään ja esitellä kuvia. Ja mikä pelottavinta, se ei lopu vielä siihenkään vaan vanhainkodissakin vielä saa katsella kun ne lapsenlapsenlapset tuodaan esiteltäviksi muille mummoille ja papoille. Veistä kierretään taas lisää hauraiden kylkiluiden välissä. Tuska ei siis taida loppua ihan vielä siihen ensimmäiseen asian hyväksymiseen.

Samassa radio-ohjelmassa oli myös hyvä lausahdus simpukan joltain tätskältä. Kerrottiin hyvin kuinka nainen selittää miehelle että sitten kolmannen mikrohedelmöityksen jälkeen hän ei enää jaksa tätä hommaa ja adoptoimme pienen tytön kiinasta, johon mies sitten toteaa että otahan nyt ihan rauhallisesti ja mennään sinne ensikäynnille nyt alkuun. Katsotaan sitten mitä siellä sanotaan.

Samaistun täysin tähän. Itse olen jo käynyt kaikki mielessäni läpi mitä sitten jos ei tärppää siinä tai tässä tai tossa... Toisaalta mieskin otti adoption puheeksi muutama kk sitten kävelylenkillä. Kysyi mielipidettäni ja keskustelimme sijaisperhetoiminnastakin. Ihmeellistä jotenkin puhua noista hyvinkin kaukaisista asioista joita ei jotenkin uskoisi joutuvansa pohtimaan. Eihän minun pitänyt tähän lapsettomuuteen sekaantua mitenkään...

Tajusin taas miten se aika on kulunut

Eilen tuttavani kysyi että joko me otetaan se nöffi. Naureskelin että ehei... ei se mies suostu... meillä on diili, että jos sitä lasta ei kolmeen vuoteen saada aikaan niin sitten saan hommata lattiamatoksi nöffin. Tämän lausuttuani totesin että ei hemmetti! Se kolme vuotta tulee yllättävän nopeasti vastaan! Ensi syksyn pentueesta se periaatteessa voisi jo tulla!

Ensimmäisen yrittämisvuoden aikana sitä pyöristeli mielessään aina eteenpäin niitä yrityskuukausia ja kun sitten se maaginen vuosi tuli täyteen alkoi olemaan lauseena että "yritetty vähän yli vuosi" vaan se kun on jatkunut tähän päivään asti niin shokkinahan se tulee että nyt tulee 2v täyteen muutaman kk päästä. Tämä olisi periaatteessa jo toinen joulu jonka voisimme lapsiperheenä viettää. Hyi olkoon!!

Edellisessä tekstissä kauhistelin että alkaa tapahtua kun mennään julkiselle... Hah... en jaksa uskoa siihenkään enää. Juttuja kun olen kuunnellut niin olisi nopeaa toimintaa jos ennen kesää päästäisiin edes insseihin asti. Clomien popsimisessa on selvästi ollut vaikutusta moniin asioihin. Mene ja tiedä onko se sitten hedelmällisyyden kannalta parempaan suuntaan. Tissit on kasvaneet ja tihkuminen on loppunut täysin. Ovulaation jälkeen on reilusti päiviä ennen kuukautisia eikä menkat ala tiputtelulla enää. Hikoilu oli kyllä jotain ihan järkyttävää ja nyt on tässä kierrossa juur nää hikoilupäivät alkamaisillaan joten pitää muistaa raahata vesipulloa töissä mukana.

Vaaleanpunaisissa unelmissani toivon että tässä kierrossa tärppäis. Se tarkoittaisi että testaus olisi juuri jouluna ja syntymä menisi oman syntymäpäiväni kanssa melko liki. Viimevuonna samaan aikaan ollut kierto sai myös haaveilemaan kovasti.  Johtunee juuri oman syntymäpäivän vuoksi olevasta asiasta. Isäni on nimittäin syntynyt samana päivänä kuin minä joten olishan se hemmetin hauskaa jos toisessa polvessa kävis sama tuuri.