Joulu pistää pohtimaan syntyjä syviä

Alkuun tilannepäivitystä ja päiväkirjamerkintä... Mensut olivat myöhässä vaivaiset 9 päivää!! Tämä oli siis eka luomukierto keräyksen jälkeen. Jotenkin hämärästi muistan että on ennenkin ollu vähän myöhässä mutta nyt tuli pohjat...

Uutta kiertoa mennään mutta ei mitään ressiä eikä pienimpiäkään yrityksiä paksuuntumiseen.. Sen sijaan rahaa kerätään kesän yksityiseen visiittiin kun olen päättänyt että mennään väestöliitolle yhdelle mukavalle lääkärille pyörähtämään yksi kierros. Ei paljoo kiinnosta pakkasessa olevat alkiot... Ei mitään uskoa niiden selviämiseen saatikka kiinnittymiseen historian valossa.

Kävin testauttamassa omat kilppariarvot ja vasta-aineet yms hömpät sekä kortisonit... kaikki ihan jees... Tai niin jees kun nyt tällasella räsällä voi olla... Ei tullut lisää lääkepurkkeja kaappiin.

Tähän JOULU teemaan... Luin tuossa vähän yhtä foorumia taasen ja kuinka monet siellä jouluaan kipuilee... Toki kipuilen minäkin mutta PALJON lievemmin kuin ennen. Tää oli nyt sitten neljäs (ei jumankauta oikeesti neljäs) joulu lapsettomana... Viimevuosi oli todella rankka kun oli ensimmäiset ivf paskat just kaadettu niskaan... En oikeestaan ees muista viimejoulua... 

Me vietetään aina kimppajoulu missä on äiti, sisko ja veli perheineen ja muita sukulaisia sekalainen satsi... Vietettiin taas isolla porukalla joulua ja kaikki lapset ovat jo kouluikäisiä... Vanhimmat jo rippikoulun käyneet. Siellä minä oman lahjaröykkiöni takana mieheni vieressä yritän jotenkin kerätä joulumieltä.. Ei kerääntyny... Hävettää vaan olla jo samassa kastissa niiden siskon ja veljen vanhimpien lasten kanssa... Mä alan jo samaistumaan enempi niihin kun omiin sisaruksiin... Pohdin kotimatkalla että alkaa nämäkin vietot kohta loppumaan kun on kaikki kakarat jo niin vanhoja... Joutanee kohta kaikki omiin perhekuntiinsa kun ei enää tarvita joulupukkia tai muutakaan kakaroitten kokoontumista... Kaikki hajoaa jo ennen kun mä ehdin nyytin kera pelipaikalle...?

No oman perheen kesken menee vielä jotenkuten... jokunen kommentti tuli siitä kun meillä oli niin paljon paketteja... (no kui ihmeessä kun ei meillä ole niitä lapsia niin ehkä me sitten saadaan äidiltä ja muilta ne lahjat ihan itsellemme kun muilla ne menee kakruille)

Ilta kun päättyi niin mentiin kotiin ja vietettiin "rauhallinen" jouluaamu kunnes startattiin kohti anoppilaa... Sain oikein mukavan kysymystulvan anopiltakin taas kun hän harvoin kysyy mitään hoitojen vaiheesta mutta nyt sitten oli selkeesti päättäny kysyä koska kysymykset tuli ihan putkeen kun jäätiin kahden. Ainut rimanalitus oli kysymys josko siskoni rupeis sijaissynnyttäjäksi... (voi jeesus) hän kyllä tietää sairaanhoitajana että se on laitonta suomessa... Ja hänelle sen jälleen kerran myös sanoin.

Sain myös tietysti kuulla isän uudelta emännältä puhelimitse kuinka ehkä kannattaisi lopettaa yrittäminen (mutta sen jätän täysin omaan arvoonsa koska täti ny on niin höperö pöperö muutenkin että ei voi olettaa hältä kovin korrektia käytöstä näissäkään asioissa)

Hetken tuossa jo mietin äsken pitäisikö oikeesti vaan jäädä ensijouluna pois tästä perhejoulusta ja alkaa viettää keskenään miehen kanssa, mutta onneksi heräsin siitä idioottimaisesta ideastani. Kyllä me voidaan erakoitua ja alkaa pukeutua mustaan... Mut ei vielä kiitos... :D Niin kauan kun meidän suku juhlii joulua kimpassa niin minä menen vaikka itku kurkussa ja hampaat irvessä... Joulua PRKL!

Kyllä täällä hengissä ollaan...

Tuli tuoresiirrosta taasen nega ja pääsin tunnemyrskyistä huomattavasti helpommin ohi kuin ensimmäisessä hoidossa. Tottakai tuli itkukohtauksia ja muita hölmöjä juttuja mutta nyt en parkunut keittiön lattialla pitkittäin tälläkertaa...

Pääsin psykologilta psykoterapiaan ja minulla olisi nyt vuodeksi hommattuna terapiat. Kahteen kertaan olen nyt siellä käynyt eli ei mitään ihmeitä kerrottavana vielä. Toivottavasti apua tässä vuoden aikana saadaan omaan jaksamiseen ja muutamaan muuhun ongelmaan.

No mikäs minut tänään sai blogiin taas raahautumaan on tämä mensujen katoaminen. Oli pakko käydä katsomassa josko joskus muulloinkin olis oikeesti ollu mensut näin paljon myöhässä. Nyt olisi siis ensimmäiset normimensut tarkoitus lusia toisen ivf punktion ja tuoresiirron jälkeen vaan ei tule... Maanantaina piti jo alkaa vaan nyt eletään lauantaita. Kerran on ennenkin menny olevinaan viikolla pitkäksi mutta sillon katsoin kalenteria väärin. Tällä kertaa syy ei ole siinä... ehkä mun kroppa katsoi kalenteria väärin.

Maha kiukkuaa ja tuntuu tekevän mensuja vaan väri puuttuu. Ei mitään muita oireita... Tissit on mitä minimaalisemmat ja kaikki muutkin ongelmat on tipotiessään joten nyt sitten vaan varrotaan.... Huomenna aattelin testata... Tein jo "vauhditustestin" tiistaina jotta olis vuoto tullu vaan ei auttanu... CB teki oikein hyvän hämäysviivan testiin mutta minähän en moista usko. Ihan selkee pystyviiva tuli vaan kun on sellanen viiru... ei ole oikean levyinen olleskaan... joten en usko.... En mene enää tuohon halpaan olleskaan... PRKL! Minua EI hämätä... :D

Eli odottelu jatkuu josko alkais..................

Kirves kaivoon vaihe taas....

Maanantaina tuikkasin gonapeptylin ja se pistos alkoi kutittaa sitten oikeen urakalla... Kutisi ehkä 10 min ja sen jälkeen oli ihan ok.

Tiistaina tissit alko tummumaan ja sehän on meidän suvun naaraiden perus raskausoire... Tummu nänniosa oikeen siniruskeen tummaksi... Vaan lyhyt oli sekin lysti ja luultavasti juurikin tuon piikin aiheuttamaa (oli ihan sikakipeet tissitkin siihen asti)... Nyt on kaikki menneen talven lumia. Ei tunnu missään (paitsi selkä sattuu sikana koska eilen se meni viimeisen työtunnin aikana risaksi)

Eli taas on toiveet alkaneet murenemaan mutta itseni tuntien ne vielä sinkoaa kerran ihan tappiinsa ennen testaamista (aattelin testata viikonloppuna ekan kerran) ja sitten ne vielä nousee kerran ennen lopullista testipäivää... ja sitten vielä senkin negan jälkeen jotain "jälkitoiveita" on yleensä nousemassa vaikka on veritestillä todettu nollalukemaa... Sellanen vaan on ihmismieli...

Ensimmäiset oireet hormonimäärien muutoksista tuli eilen kun sain illalla itkut aikaan nukkumaan mennessä... Vähän itketti töissäkin erinäiset maailman pahat asiat... Mut tää on tätä mikä oli viime ivf:ässäkin... Voi tuska mikä ryöppy sieltä tulee mensujen alettua!! Hyi olkoon...

Niin siis siirrosta on nyt tänään täysi viikko.... eli onko se nyt sitten pp8

Siirrostakin selvitty!!

Totta se on... meille oli siirrettävää ja jopa pakkaseen jäi ennätysmäärä!!

Nyt siellä on kuuden munan reservi.. eli täys kenno.. ;)

Kaverit meni kaksi / olki eli nyt olis komeen siirtoon kamat ja tähänkin siirtoon saatiin gonapeptyliä piikitettäväksi!! Jei... Jotain uutta niin tulee taas uskoa onnistumiseenkin...

Sitten alkaa piinailu ja onneksi testipäivä on niinkin helppo kuin 1.11 niin ei tarvii sitäkään ressata muistaako sen...

Eli nyt vaan kädet niskantaakse ja ihmettä odottamaan!

Punktiosta selvitty

Uskomatonta mutta totta... Mä selvisin toisesta punktiosta hengissä!!! Sattuihan se vasen munasarja edelleen ihan helvetisti muta nyt oli hyvä pami ensin yöllä jo ennen saapumista... kanyyli saatiin käteen jo ronskisti etukäteen ja mulla tiputettiin kipulääkettä pullollinen jo ennen operaatioon menoa. Ei tarvinnu kauaa odotella omaa vuoroa ja operaatio oli paljon vähemmän sählä kun viimeksi... Viimeksi se vaan meni niin pirun nopeesti ja kaikki vaan hääräs... Nyt oli paljon rauhallisempaa ja vaikka itse punktio kesti kauemmin niin ei tullu sellanen pakokauhu... Toki se vähän ahdisti että hoitsu joutu makaamaan mun mahan päällä jotta saatiin se kipee munasarja pysymään paikallaan kun lekuri tökki sitä silleen niinku biljardikeppimäisesti.

9 solua sieltä kuulemma ulos saatiin joten kai jotain saadaan siirtoon asti?? Huomenna kuullaan paljonko hedelmöittyi...

Punktio tiistaina

Lueskelin tuossa viimevuoden fiilareita ja elämän menoa... Mahtavaa että olen jaksanut silloin kirjoittaa... Jäänyt vaan mieleen kaikki negatiiviset fiilikset ja ne kaikki toiveikkuudet ja muut oli nyt hyvä tankata teksteistä... Toisaalta mihis se nyt vaikuttaa kun ei ole enää sitä uskomatonta uskoa siihen paksuuntumiseen. Ei enää innosta vaikka soluja on munasarjoissa... Ja vaikka olevinaan jo tiedän että niitä hedelmöittyy ja saadaan pakkaseenkin jotain ehkä...

Hyi olkoon kun on masentunut olo jo valmiiksi... Pelkään niin paljon tota romahdusta mikä tulee hoitojen jälkeen taas... Viimeksi se oli niin rajua... koko viikko ihan järkkyä parkumista... Melkeen tuntuu jo siltä että aloitan sen vollottamisen valmiiksi.

Kysyin tänään kortisoninkäytöstä lääkäriltä.. lupasivat keskustella asiasta keskenään... (ei varmaan anna lupaa) Tuolla kaapissa olis 100 kpl purkki odottamassa koiran kortisoneja... hmmm.....

Mut siis tärkeimpään... Soluja oli molemmin puolin aika tasaisesti... koko ei ollut tasaista tällä kertaa... Olisko ollu toisella puolella 3 ja toisella 2 sellasta yli 12mm ja yli kymppisiä olis ollu ehkä siinä 7 kieppeillä... En muista ja laput on auotssa...

Vasemmalla puolella on ollu taas parempaa kasvu kuin oikealla.

Siirtyminen Bloggeriin tehty

Hiljaista on ollut koirjoittelu ja tuntojen purku kun tuo vuodatus on noin huonosti hoidettu...

Nyt sitten uusi alku bloggerin puolella....

Hoidot menossa meillä muodossaan IVF2 Eilen oli ultrassa 6+6 solua näkyvissä joista kyllä oli muutama alamittainen... Huomenna taas uuteen ultraan ja maanantaina järkyttävä punktio...

Kävin psykologilla valittelemassa vointiani ja henkistä jaksamistani. Toivottavasti apua siltä suunnalta tulee...

Koira jonka hankin kesällä osoittautui ihan järkyttäväksi vikatikiksi. Koira on mitä mahtavin ja ihanaluontoisin mutta alkuun sillä oli mukanaan jo tullessa giardia ja nyt sitten todettiin Addisonintauti ja lääkitys loppuelämän kahdesti päivässä... Tiettävästi Suomessa ja Ruotsissa ensimmäinen rodun edustaja jolla on tämä tauti... PERKL!!! Nyt sitten lekureihin mennyt koiran parin kk olemassaolon aikana 2500e ja loppukuusta on palaveri kasvattajan kanssa mitä hän korvaa ja mitä hänen vakuutuksensa korvaa... Meidän vakuutus korvaa 1200 ja se on nyt jo täynnä sitten...

Pakko sanoa (rauha artun sielulle) että tämän eläimen helppous, luonne koulutettavuus ja olemus pesee minun maailman rakkaimman ensimmäisen koiran mennen tullen! En olisi ikinä voinut kuvitella että niin tulisi koskaan käymään.

Eli koira on hoitanut mieltäni ja olen päässyt raskautumisen pakkomielteestä ainakin hetkellisesti hieman yli... Koira on myös romuttanut uskoni siihen että mikään mihin ryhdyn voisi koskaan onnistua millään tavalla...